Eilen se tapahtui: ihmeistä suurin. Sisu kääntyi itse vatsalleen ihan ensimmäistä kertaa. Valmiushan miehellä on ollut jo pitkään, kun kyljelle asetettaessa hän on pyörähtänyt masulleen vikkelästi ja kyljelle on osattu kääntyä jo parikuisesta lähtien, mutta ilmeisesti henkinen kynnys koko käännökseen oli eiliseen asti liian korkea. Mutta koska mummulla ja papalla on ollut tapana monesti viikossa kysäistä, joko mahalleen käännytään, kyllästyi Sisu tällaiseen uteluun ja esitti taitonsa mummulle ihan livenä. (Ja lievästi sanottuna mummu oli täpinöissään.)
Muutenkin on taas tullut taitovarantoon kaikkea uutta. Ääniskaala on laajentunut ja nykyään meillä läähätetään sekä koristaan/muristaan (onkohan Sisu ottanut oppia meidän koirista??), kirkaisten vastataan kaikkeen oikein mukavaan, yskitään ihan vaan huvin vuoksi ja yhdistellään erilaisia jokellustyylejä varsin monipuolisesti. Delfiininaksuttelut ja -kujerrukset ovat omasta mielestäni silti kaikkein söpöimpiä - ja se itkua ja pahaa mieltä ilmaiseva "äyy", kun suu mutristuu ja alahuuli työntyy pitkälle. Tästähän Sisun neuvolatätikin sanoi, että "ihana suu!". Onhan se. :) Reilun viikon päästä meillä onkin taas neuvola - on taas kiva kuulla, miten paljon meillä on kasvettu. Muutenkin varmaan Sisusta kuullaan sillä kerralla, kun luvassa on piikkirokotus. Sain miehen ottamaan töistä vapaata, jotta pääsee meidän kanssa neuvolaan ja nyt pohdin, saisinko miesväen kahdestaan liikkeelle. Taidan olla julma, kun salaa hykertelen vahingon kiertämiseen laittamisesta. On se huuto sen verran kovaa, että itselle pukkaa tuskanhikeä pintaan Sisua rauhoitellessa.
Makumaailmaa laajennettiin taas eilen, kun mukaan otettiin päärynä. Siitä tuli välittömästi Sisun suurin herkku. Suu aukeaa välittömästi, kun lusikka otetaan edellisen suullisen jälkeen pois. Luumukin on alkanut jo maistua varsin makoisalta, kun äiti onneton ymmärsi viimein lorauttaa sekaan pikkuriikkisen vettä. Ehkä se laimentaa makua mukavasti tai muuttaa koostumuksen paremmin nieltäväksi, tiedä häntä, pääasia on, että maistuu. Muutenkin ruoka-annokset ovat kasvaneet jo siihen mittaan, että nyt ollaan jo menty imetys-kiinteät -yhdistelmästä ja hyvin tuntuu Sisu masu näillä täyttyvän.
Uniharjoituksetkin sujuvat mukavasti: muutaman kerran on iskäkin saanut Sisun nukahtamaan päiväunilleen ihan vaan sylittelemällä ja vaunuja heijaamalla. Myös illalla on onnistuttu murtamaan tiivis linkki tissin ja nukkumatin välillä, sillä Sisu nukahtaa myös heijaamiseen, jos uniltaan herää. Varsinainen yöuni meillä kyllä edelleen aloitetaan tissuttelemalla, kun tuo nyt vaan nukahtaa siihen, mutta unen jatkaminen ei enää automaattisesti edellytä imetystä. Tämä on antanut minulle enemmän aikaa itselleni iltaisin, laatuaikaa isälle ja toisaalta Sisulle toisen turvallisen vanhemman. Yöunet ovat nykyään luksuspitkiä, joskin sisältävät myös melko monta herätystä. Eilenkin Sisu nukahti ennen yhdeksää, ja jokellus alkoi vasta reilut kaksitoista tuntia myöhemmin. Onko siis ihme, että päiväunet ovat lyhyitä? Kolmet niitä kumminkin aina otetaan.
Tänään aamupalan jälkeen Sisu perehtyi iskän johdolla tekniikan ihmeelliseen maailmaan, kun soittelivat kummeille Skypellä. Koska kannettavassa on kamera, näkivät osapuolet myös toisensa. Sisu napitti hyvin tarkkaan näytön reunasta toiseen heiluvia kummejaan ja tulipa samalla tutustuttua heidän kissaansakin. Puhelimen kaiutin näyttää toimivan samalla periaatteella Skypen kanssa, joten kummit näkivät hieman siloitellun todelisuuden, kun Sisun mykistys oli päällä.
Ensimmäisen adventin kunniaksi virittelin tänään Sisun aamupäiväunien aikana terassille "joulukuusen". Pujottelin havuja pajukehikkoon ja koristeeksi miehen eilen ostamat ulkovalot. Tuli ihan kivan näköinen. Myös kodin jouluilmettä piristettiin - ikkunoihin laitettiin valotähdet ja olkipukit kaivettiin kaapista olohuoneen koristukseksi. Pöytä sai uuden liinan ja tuikkulyhtyjä siroteltiin ympäriinsä tunnelmaa luomaan. Tontut ja muut jouluolennot jätin kuitenkin vielä kaappiin reiluksi pariksi viikoksi. Ehkä tätä joulunlaittointoani selittää se, että toivoisin Sisulle jäävän joulusta mielleyhtymät lämpimään, jouluntuoksuiseen kotiin, yhdessäoloon ja rauhoittumiseen. Itselläni kun on mukavia muistoja lapsuuden adventin ajasta marraskuisen kaamoksen lopettajana ja tietysti itse joulunpyhistä. Viime vuonna viettäessämme ensimmäistä joulua uudessa omassa kodissamme sain äidiltäni joitakin hänen vanhoja joulukoristeitaan, jotka ovat olleet aina kotona esillä ja jotka minulla liittyvät kiinteästi jouluun ja ne laitetaan tänäkin vuonna meillä paraatipaikalle. Ehkä ne vielä joskus koristavat Sisunkin kotia ja tuovat muistoja lapsuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti