Tämä postaus alkaa siis kertomuksella siitä, miten tänään minuun iski ekologinen ahdistus. Katselin vaippapaketin hupenemista ja hirvittelin täysinäisten vaipparoskispussien viikkomäärää. Hetken tuumattuani päädyin kaivelemaan vaippalaatikon takanurkasta kestot esiin ja ajattelin taas kokeilla niitä. Josko meillä päästäisiin edes osakestoiluun, tuumasin. Eikös sitä niin sanota, että jos vaikka vähentää sen yhden kertakäyttövaipan päivässä, tekee se 365 vaippaa vuodessa? Kaksi ensimmäistä kestoa - sisä-kuorivaippayhdistelmä sekä taskuvaippa bambuimulla - vuosi läpi alta aikayksikön. Pyykkiä ainakin saatiin aikaan. Seuraavat kolme taskuvaippaa eri imukombinaatioilla pitivät jo paremmin, joskin tämä saattaa olla illuusio siksi, että kahdesta vahingosta viisastuneena ryhdyin vaihtamaan vaippaa huomattavan tiheään. Joka kerta imut olivat kuitenkin aivan viimeisillään. Luonnon ja maapallon säästämisestä en siis tiedä, ehkä säästettiin näillä viidellä vaipalla pari kertakäyttöistä, mutta sen sijaan saatiin koneellinen pyykkiä aikaan.
Kantoliinailua ollaan niinikään jatkettu menestyksekkäästi. Sain oman päiväruokani tehtyä sekä pölyt pyyhittyä, kun Sisu kiikkui liinassa. Nukkumaan hän ei tällä kertaa kuitenkaan liinailun huumassa taipunut, kun nälkä yllätti ennen unta. Kaivelin pakastimesta yhden kuution bataattisosetta, mikroon ja loraus maitoa päälle. Sisu sitteriin ja ruokalappu leuan alle. Suu aukesikin mallikkaasti ja 90% ruuasta myös nieltiin. Jos lusikan tulo kesti liian kauan, eksyi nyrkki pieneen kitaan, joten kovin siististi tästäkään murkinoinnista ei suoriuduttu - kuten kuvasta näkyy. Koko satsi upposi ja maitohömpsyt päälle. Muutaman päivän päästä laajennetaan maailmaa ja makustellaan luumua.
Ruuan päälle ei vieläkään uni maittanut, vaan sitten käytiin hieromaan tuttavuutta koiran kanssa. Partaveikko oli erehtynyt sohvalle viereeni nukkumaan sillä välin, kun Sisua siinä imetin, joten se oli helppo uhri Sisun pikku kätösille. Voi sitä hymyä, joka murusen kasvoilla oli, kun hän koiraa räpelsi. Alkuun ihan vaan katseltiin ihastuneena, sitten koeteltiin nätisti, mutta lopulta sormet nappasivat jalkakarvat tiukkaan otteeseen. Samoin suusta pääsi innostunut kröhäys, jota koira hätkähti, mutta jäi paikalleen eikä juuri välittänyt ronskista silityksestäkään. Katsoin kuitenkin parhaaksi lopettaa tämän ystävyyssuhteen tällä kertaa tähän, ettei jää kenellekään pahaa mieltä.
Viime viikon kuluessa kävi myös itselle selväksi se, ettei meidän possunuhan välttely ole tarkoittanut täydellistä erakoitumista. Luppohetket täyttyvät sujuvasti surffailusta, jonka seurauksena joululahja-ostoksetkin ovat jo hyvällä mallilla. Joulukortit ja koko joukko lahjoja on tilauksessa ja nyt vaan odotellaan niiden tippumista postiluukusta. Jännittävää! Samalla kiusaus viritellä kotia joulukuntoon kasvaa päivä päivältä ja ehkä jo ensi viikonloppuna saan miehen painostettua virittämään valot pihakuuseen. Harmi sinänsä, että tänään täällä on satanut vettä lähes koko päivän ja reilu viikko sitten satanut kaunis lumipeite on muisto vain... Jospa kuitenkin jouluksi saataisiin vielä lunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti