Lyhyt viive sekä kasvun ihme

Siemailtiin tässä miehen kanssa päiväkahveja, kun lapset touhuilivat omiaan. Jasu harjoitteli ahkerasti seisomaan nousemista ja yhdellä kädellä kiinnipitäen seisomassa pysymistä. Yhä uudelleen ja uudelleen pieni nousi ylös ja joka kerta kasvoille levisi onnen ja autuuden ilme. Kaatumiset olivat hallittuja istualleen tupsahduksia, jotka näyttivät vain lisäävän tyypin intoa yrittää uudelleen. Siinä sitten mies sanoi, että ei ole tyyppi vielä lähtenyt konttaamaan. "Ei siinä varmaan kauaa kestä, kun käsien siirto on jo keksitty", vastasin. Keskityin kahviini pieneksi toviksi ja uppouduin ajatuksiini; unelmoin yhteisestä kesälomamatkasta. Havahduin, kun mies innostuneella äänellä toisti "siinähän se nyt menee, nyt se menee". Ja toden totta, siinä Jasu konttasi menemään. Ryömimällä pääsee kyllä vielä niin paljon nopeammin, ettei häntä kovin pitkään konttaaminen kiinnostanut, mutta taito on totta vie hallussa. 

Tänään päästiin jo lasten kanssa vähän ulkoilemaankin, kun kuumetta ei ole enää ollut. Samalla saatiin tarkastettua tilukset; juhannusruusun kukinta on vasta aluillaan, sillä pensaani ovat varjossa, idänunikko kukkii, pioneista osa on kukassa ja osa lopettelee ja osan nuput pullistelevat lupaavasti, unkarinsyreeni aloittelee kukintaansa, sormustinkukka ja varjolilja kasvattavat huimia kukkavanoja, jasmikkeiden kukinnasta tulee runsas ja viime keväänä istutetusta Pietarin lahja kirsikkaluumustakin löytyy raakileita. Perunakokeilummekin on tuottamassa tulosta, vaikka en olekaan ehtinyt mullata niitä kaiken muun ohella. Sisun kanssa helmikuun lopulla istutetut, huhtikuussa koulitut pensastomaatit ovat kasvaneet autokatoksen seinustalla huimasti. Kylmäkaraisuni oli puutteellinen, minkä kyllä huomaa lehtien käppyräisyytenä ja ruskettuneisuutena, mutta uusi kasvusto on syvän tummanvihreää ja taimet ovat terhakoituneet kovasti viimeisten parin viikon aikana. Nuppuja on jo muodostunut, ja äidin oma nuppu Sisu on ollut korvaamaton apu kastelussa sekä suihkuttelussa. (Tosin pikkumies oli vähän pettyneen oloinen, kun kerroin että tomaattien istutus ja kasvatus ei tarkoita sitä, että tomaatti pullahtaa maasta, vaan että ensin pitää kasvattaa koko pensas ennen kuin on toivoakaan tomaatista.) Totuuden nimissä on myös mainittava, että mummulle antamani kuusi taimea ovat tuplasti omiani suuremmat ja täynnä kukkia. Vetoan lasitetun verannan tuomaan kasvihuonemaiseen ilmastoon ja siihen, että mummulla ei ole täysipäiväisesti kahta ihmistaimea kasvatettavana. Selityksiä aina löytyy.

Juhannuksen vastaanotto

Meidän perheen juhannussuunnitelmiin kuului mökkeily mummun ja papan kanssa. Ohjelmassa oli uimista, onkimista, soutelua, grillaamista ja tietenkin saunomista. Leppoisaa yhdessäoloa ilman aikatauluja ja ulkoisia paineita. Lapsiperheessä vain kaikki - harvemmin mikään - menee niin kuin on suunniteltu. Edellisten aktiviteettien sijasta meillä on kuumeiltu, yskitty, aivasteltu, valvottu ja kitisty. Molemmat pojat ovat kuumeessa ja omakin kurkku on karhea. Juhannusaattona emme siis suunnanneet saunaan, vaan päivystykseen, sillä Jasun olo oli selvästi muuttunut tukalammaksi, eikä nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Sisukin valitti korvaansa.

Parin tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme vastaanotolle, jossa kävi ilmi, että Sisun korva vasta punoitti mutta Jasun korva oli tulehtunut ja vaati lääkityksen. Sisua seuraamme ja nyt vaikuttaakin siltä, ettei antibiootteja tarvitse aloittaa. Jasun neljän ja Sisun kolmen vuorokauden kuumeilun jälkeen alkavat kaikki merkit indikoida, että tauti on selätetty. Nenät vuotavat jatkuvasti ja yskä on muheva, mutta lohkeaa. Myös yöt ovat parantuneet, eikä viime yönä tarvinnut herätä kuin ehkä viisi kertaa (7,5 tunnin aikana).  Mies lääkitsi minua eilen kuunneltuani nupinaani oman kurkkuni kipeydestä kaivamalla viskikaapistaan vahvinta myrkkyä (kuulemma todella hyvää turpeista ja savuista viskiä, jossa on pitkä ja lakritsimainen jälkimaku) ja patisti minua ottamaan lääkemitallisen. Suuren epäluulon vallitsemana hörppäsin ensin vetkuteltuani koko satsin. Koko suu, kurkku ja varmaan ruokatorvi vatsaan asti turtuivat. Ei tosiaan sattunut enää, ei tuntunut yhtään mitään. Sen tekee 48,5% alkoholi. Sitten alkoi lämmittää mukavasti. Itse asiassa tunne oli ihan miellyttävä, mutta se että suussa maistui ummehtunut savusilakka ei saanut minua uskomaan, että viski oli hyvää. Lakritsista ei ollut tietoakaan. Mutta sen tuo teki, että enää ei satu, joten ehkä ensi kerralla voin toistaa hoidon. 

Kuumeiluntäyteiset päivät olemme viettäneet tiiviisti sisätiloissa. Harmittaa, kun monta ihanaa kesäpäivää vilahti sisällä kökkiessä, mutta minkäs teet. Sisu on pötköttänyt sohvalla, katsellut Olipa kerran elämä -dvd:tä ja "opiskellut" biologiaa. On rakennettu legoja, katseltu Jasun seisontaharjoituksia, paikkailtu Jasun huulta tasapainon petettyä ja hampaan lävistettyä alahuulen, luettu kirjoja, leivottu focacciaa ja mustikkapiirakkaa, pötkötelty ja oleiltu. Aika pitkä juhannus. 

Eilen laitettiin liikkeelle kutsut Sisun synttäreille. Olin ajatellut mennä helpolla ja kutsua vain vähän vieraita (molempien poikien kummit perheineen). Mutta sitten hoksasimme, että voisimme oikeastaan pitää samalla valmistumiseni johdosta kahvituksen naapureille, eikä tarvitsisi aina olla järjestämässä jotain. Päätin luottaa siihen, että ulkona on kaunista ja suunnitella kutsut ulos, jolloin sain kutsua kaikki samaan aikaan (tosin esitin varauman sateen sattuessa ja porrastan tuloaikoja hieman). Kutsuttuja on oma perheemme mukaanlukien 40 henkilöä, joista 18 on alle kouluikäisiä ja 20 lapsia. Kaiken muun aion suunnitella edellämainittu seikka mielessäni. Tarjoilu on naposteltavaa ja lapsiin vetoavaa. Ulkona on tekemistä kaikille ja paljon istumapaikkoja vanhemmille. Piha koristellaan lippunauhoin ja ilmapalloin, jotta saamme sinne kivaa juhlatunnelmaa. "Astiastot" saavat olla kertakäyttöiset. Kysyin Sisulta, mitä hän haluaisi vieraille tarjota. Tyyppi tuumi hetkisen ja totesi sitten "noo, vaikka maitoa ja leipää". Siinäpä olisikin vieraiden ilmeissä katsomista, kun juhlapöytään läiskäistäisiin maitotölkki ja ruispaloja: hyvää syntymäpäivää! 

Etapit muistiin

Blogi-inspiraatio loistaa poissaolollaan. Kaikki vapaa ja liikenevä aika on mennyt ulkona ja olen vahvasti sitä mieltä että puutarhanhoito on parasta mihin ihminen voi aikansa käyttää. Siis sen puoli tuntia, joka lapsilta säästyy. Tosin molemmat pojat on jo indoktrinoitu puutarhailun saloihin ja ihanuuteen; Sisu suhaa mukana kuin vanha tekijä, kiristää ruuveja, kitkee rikkaruohoja (ja joskus vähän muutakin), napsii ruohosipulia ja persiljaa penkistä, karkottaa suihkupulloon tehdyllä mäntysuopaliuoksella kirvoja pihajasmikkeesta ja Huvimaja-kirsikasta, seuraa mansikan ja perunan kasvua (tehtiin kokeeksi 8 perunan "kylvö" Sisun kanssa), ja ihan mitä vaan. Niin ja tietty kivihommia iskän kanssa, mikä on pitänyt sisällään reunakivien asennusta ja kukkapenkin reunuksien muuraamista.

Jasu puolestaan hinautuu nurmikolla ja tonkii multaa, jos ehtii ennen äidin reaktiota. Nyppii ruohikolta voikukkia ja apilanlehtiä ja syö niitä. Sitten se näyttää siltä kuin tukehtuisi ja alkaa yökkiä. Tuo kahdeksankuinen ilopilleri etenee lattioilla pikavauhtia. Ryömii, minkä jalat ja kädet vetävät. Sitten löytäessään jotain kiinnostavaa, kampeaa itsensä ketterästi istumaan ja tutkii aarretta. Jasu on myös tosi äänekäs tyyppi: hän jokeltaa, nauraa, kiljahtelee, murisee ja päristelee suureen ääneen. Jos hänelle tekee hassuja ilmeitä tai ääniä, hän matkii niitä. Pari viikkoa sitten, juuri ennen 8 kk päiväänsä, hän oppi nousemaan polviseisontaan tukea vasten. Siitä viikon päästä noustiin myös karhukävelyasentoon tukea vasten ja seistiin niin kuin kulmaviivain asennossa. Viime viikolla hän könysi seisomaan ja sekös riemastuneen virneen nostatti kasvoille. Sittemmin tätä taitoa on harjoiteltu joitain kertoja. En tiedä, mihin tuolla nappulalla on kiire, mutta kiire näyttää olevan. Ja hauskaa, en ole ennen tajunnut, että jotkut vauvat voi olla noin hyväntuulisia, mutta tahdon puutteesta ei Jasuakaan voi syyttää. Myös kolmas hammas on jo esissä.

Sisu täyttää parin viikon päästä kolme. Se on jo niin iso ja reipas; äidin oma nuppu. Se on näsäviisas ja sillä leikkaa järkyttävän nopeasti. Sisulla on hyvä tilannekomiikan taju ja hän on loistava sanailija. Muutama viikko ollaan oltu pelkällä yövaipalla, eikä sitäkään varmaan enää tarvittaisi. Hän osaa myös ajaa polkupyörällään, vaikka meno vähän hapuilevaa vielä onkin. Kerran kun oltiin ajoa treenaamassa unohtui Sisulta ohjaus, kun hän katseli, näkeekö isä kuinka hän ajaa. Ennätin saada pyörän kahvasta kiinni, mutta poika jatkoi matkaansa ojan pohjalle asti sarvien yli heitetyllä kuperkeikalla. Onneksi oli ruohikkoinen ja matala oja, eikä vahinkoa sattunut. 

Mies on ollut lomalla viikon ja yhdeksän on vielä jäljellä. Ihana isäkuukausi! Erityisesti Sisusta näkee, miten hän nauttii, kun aamuisin ei ole kiire minnekään ja köllitään kaikki sängyssä yhdessä. Tänään  hän kyllä jo oli menossa hoitoon pikkuveikan kanssa, mutta kun kysyin tarkkaa ajankohtaa tälle menemiselle, vastasi Sisu "viikontaina". Se on hänen oma epämääräinen ajanmääreensä, joka voi tarkoittaa kaikkea huomisen ja ensi kuun väliltä. Ihan hyvä, ettei vielä ole menossa minnekään, kun elokuun loppuun ollaan kotona...