Blogi-inspiraatio loistaa poissaolollaan. Kaikki vapaa ja liikenevä aika on mennyt ulkona ja olen vahvasti sitä mieltä että puutarhanhoito on parasta mihin ihminen voi aikansa käyttää. Siis sen puoli tuntia, joka lapsilta säästyy. Tosin molemmat pojat on jo indoktrinoitu puutarhailun saloihin ja ihanuuteen; Sisu suhaa mukana kuin vanha tekijä, kiristää ruuveja, kitkee rikkaruohoja (ja joskus vähän muutakin), napsii ruohosipulia ja persiljaa penkistä, karkottaa suihkupulloon tehdyllä mäntysuopaliuoksella kirvoja pihajasmikkeesta ja Huvimaja-kirsikasta, seuraa mansikan ja perunan kasvua (tehtiin kokeeksi 8 perunan "kylvö" Sisun kanssa), ja ihan mitä vaan. Niin ja tietty kivihommia iskän kanssa, mikä on pitänyt sisällään reunakivien asennusta ja kukkapenkin reunuksien muuraamista.
Jasu puolestaan hinautuu nurmikolla ja tonkii multaa, jos ehtii ennen äidin reaktiota. Nyppii ruohikolta voikukkia ja apilanlehtiä ja syö niitä. Sitten se näyttää siltä kuin tukehtuisi ja alkaa yökkiä. Tuo kahdeksankuinen ilopilleri etenee lattioilla pikavauhtia. Ryömii, minkä jalat ja kädet vetävät. Sitten löytäessään jotain kiinnostavaa, kampeaa itsensä ketterästi istumaan ja tutkii aarretta. Jasu on myös tosi äänekäs tyyppi: hän jokeltaa, nauraa, kiljahtelee, murisee ja päristelee suureen ääneen. Jos hänelle tekee hassuja ilmeitä tai ääniä, hän matkii niitä. Pari viikkoa sitten, juuri ennen 8 kk päiväänsä, hän oppi nousemaan polviseisontaan tukea vasten. Siitä viikon päästä noustiin myös karhukävelyasentoon tukea vasten ja seistiin niin kuin kulmaviivain asennossa. Viime viikolla hän könysi seisomaan ja sekös riemastuneen virneen nostatti kasvoille. Sittemmin tätä taitoa on harjoiteltu joitain kertoja. En tiedä, mihin tuolla nappulalla on kiire, mutta kiire näyttää olevan. Ja hauskaa, en ole ennen tajunnut, että jotkut vauvat voi olla noin hyväntuulisia, mutta tahdon puutteesta ei Jasuakaan voi syyttää. Myös kolmas hammas on jo esissä.
Sisu täyttää parin viikon päästä kolme. Se on jo niin iso ja reipas; äidin oma nuppu. Se on näsäviisas ja sillä leikkaa järkyttävän nopeasti. Sisulla on hyvä tilannekomiikan taju ja hän on loistava sanailija. Muutama viikko ollaan oltu pelkällä yövaipalla, eikä sitäkään varmaan enää tarvittaisi. Hän osaa myös ajaa polkupyörällään, vaikka meno vähän hapuilevaa vielä onkin. Kerran kun oltiin ajoa treenaamassa unohtui Sisulta ohjaus, kun hän katseli, näkeekö isä kuinka hän ajaa. Ennätin saada pyörän kahvasta kiinni, mutta poika jatkoi matkaansa ojan pohjalle asti sarvien yli heitetyllä kuperkeikalla. Onneksi oli ruohikkoinen ja matala oja, eikä vahinkoa sattunut.
Mies on ollut lomalla viikon ja yhdeksän on vielä jäljellä. Ihana isäkuukausi! Erityisesti Sisusta näkee, miten hän nauttii, kun aamuisin ei ole kiire minnekään ja köllitään kaikki sängyssä yhdessä. Tänään hän kyllä jo oli menossa hoitoon pikkuveikan kanssa, mutta kun kysyin tarkkaa ajankohtaa tälle menemiselle, vastasi Sisu "viikontaina". Se on hänen oma epämääräinen ajanmääreensä, joka voi tarkoittaa kaikkea huomisen ja ensi kuun väliltä. Ihan hyvä, ettei vielä ole menossa minnekään, kun elokuun loppuun ollaan kotona...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti