Ohi on

Näin viime yönä unta, että EKG kesti kaksi kertaa 49 minuuttia, jonka aikana piti maata hipihiljaa paikallaan. Meinasin vaipua epätoivoon, kun yritin viihdyttää poikaa, joka tietenkin näppylöi antureita ja hillui hillittömästi. (Kun kerroin unesta laborantille - tai mikä hänen tittelinsä nyt olikaan - huvitti se häntä kovasti.) 

Ihan niin kauaa ei tosiaan paikallaan tarvinnut pötköttää, eikä mitään niistä äidin kehittelemistä viihdykkeistä lopulta olisi voinut käyttääkään. Maata kun piti ihan hipihiljaa. Sisu katseli alta kulmiensa tädin touhuja, kun tämä pyyhki rinnan, ranteet ja nilkat jollakin liuoksella ja sen jälkeen kävi asettelemaan antureita. Totesin Sisun näyttävän kohta ihan smurffilta, kun sinisiä läpyköitä laitettiin niin monta. Tätiä huvitti taas. Ajatteli varmaan, että ihme älykääpiöitä sitä vapaana kulkeekin. Pötkötin itse Sisun vieressä, joka katseli vakavana antureihin kiinnitettyjä piuhoja. Hän makasi nätisti paikallaan, mitä nyt heilutteli kättään, kun siinä oleva outo asia pakkasi kiinnostamaan ja lähempää olisi tehnyt mieli tutkia. Kysyin tädiltä, haittaako käden liikutus. Pitäisi olla ihan paikallaan. Jaaha, no jospa vaikka pitäisin kädestä kiinni. No kun sekään ei oikein käy, pitäisi maata ihan paikallaan ilman, että ollenkaan koskee tai pitää kiinni. Aha. No sepäs on helposti tehty ajattelin, mutta yritettiin kuitenkin. Päästin kädestä irti ja kas, ei Sisu sillä heilutellutkaan, kun isi samaan aikaan esitti epätoivon vimmalla käsieläimiä. Kuulemma koiran hän teki, mutta ei siitä kyllä ottanut selkoa. 

Ensimmäinen käyrä onnistui heti (eikä otto kestänyt varmaan edes puolta minuuttia). Sitten vaihdettiin jonkun piuhan paikkaa, että saataisiin molemmat puolet piirtymään. Käsi lähti taas vaeltamaan, joten sitten keskityttiin katsomaan seinällä olevaa kuvaa. Se oli varmaan Sisun mielestä tylsä, koska käsi ei rauhoittunut, vaan piuhat kiinnostivat kuvaa enemmän. Täti katseli käyrää, mutta totesi, ettei se oikein kelpaa. Piti palata käsieläinten pariin, jolloin Sisu keskittyi taas isänsä höpinään ja nyt sai äitikin luvan pitää hennosti sormenpäistä kiinni. Ja niin saatiin toinenkin käyrä tädin haluamanlaiseksi. 

Vaatteet päälle ja se oli siinä. Tädin mukaan Sisu oli todella kiltti (no hei, ei kai liikkuva lapsi muutenkaan ole tuhma, eikä puolitoistavuotiaan voi ehkä olettaa uhmaavan käskyä olla paikallaan) ja rauhallinen. Sanoin miehelle, että tyyppi oli varmaan jännityksestä jäykkänä, koska heti kun päästiin pöydältä pois alkoi kovin KOVAÄÄNINEN puhe (ei huuto tai kiukuttelu), joka ei tauonnut edes kaupassa, vaan jatkui jatkumistaan. Kaupassaolijoita huvitti. Hyllyjä täyttänyt täti sanoi, kun pyysin Sisua olemaan vähän hiljempaa todeten että äiti kuuli vallan hyvin vähän vähemmälläkin hänen kuulumisensa, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Mahtuu, mahtuu, mutta ei se silti ollut hauskaa, kun Sisu reissulla bongasi punapipoisen naisen, alkoi osoittaa häntä sormella ja hokea "TONTTU, TONTTU".  

Huomenna

Huomenna meidän perheellä on luvassa EKG-tutkimus. Kumma kyllä, olen edelleen rauhallisin mielin. Sisu rauhoittaa, kaiketi. Hän on oma leikkisä, energinen, touhukas, syliin kapuava, pussaileva, halaileva, naurava, kikattava, masua pöristävä ja huutoraivareita saava itsensä. Täysin normaali, onnellinen pieni poika. En voi uskoa, että oikeasti olisi jotain kovin pahasti pielessä. (Tai jos on, saan ikuisen huono äiti -syndrooman, kun en kertakaikkiaan mitään huomaa.)

No, se nähdään sitten. Parin viikon päässä siintää lääkäriaika, jonka jälkeen olemme viisaampia. Huomisen varalle olemme miehen kanssa hioneet toimintasuunnitelmaa. Mukaan aikaa kuluttamaan - ja huomioita antureista pois kääntämään - lähtee pieni palapeli, luukkukirja, rusinoita sekä pari keksiä. Josko niillä saadaan aika kulumaan. Tai ehkä tutkimushuonetta tarkastelemalla se kuluukin paremmin. Pitää varmaan soveltaa kaikkea keksimäänsä... 

Kun mies kysyi Sisulta, mitä hän haluaisi ottaa huomenna mukaan, tuli vastaus epäröimättä: "Pinja". 

Siinä sivussa, itse asiassa

Pitänee välillä päivitellä kuulumisia tännekin puolelle. Tultiin juuri miehen kanssa viettämästä iltapäivää/alkuiltaa kaksin. Käytiin syömässä hyvin ja pitkän kaavan mukaan - koko menu - ja elokuvissa katsomassa Prinsessa. Ihana ilta, mutta aika raakaa lääketiedettä tuo mielisairaanhoito sodanjälkeisessä Suomessa ja muuallakin varmaan.

Töihin on palattu kumpainenkin, ja Sisu oli viime viikon ensimmäistä kertaa koko viikon hoidossa. Menee sinne aina yhtä mielellään ja rakastaa leikkiä toisten lasten kanssa. Mulla sen sijaan on vielä vähän työrytmi hakusessa, väitöskirja alkaa tuntua sitä huonommalta mitä lähempänä sen pitäisi olla valmistumistaan ja kohta varmaan totean, ettei siitä ole mihinkään. Ahdistaa, mutta onneksi mulla on samassa tilanteessa oleva työkaveri. Sympaattinen kuulija pitää aina ihmisellä olla.

Torstaina käytiin myös Sisun puolitoistavuotisneuvolassa. Tyyppi hurmasi suvereenisti sekä neuvolatädin että uuden lääkärin, jotka olivat kovin myytyjä pojan touhuille ja leikeille. Lääkärin uutuus kuitenkin jännitti aivan silmiinnähtävästi jäpikkää, sen verran kulmat kurtussa piti tutkia tädin kasvoja, kun tutkimuksia tehtiin. Kuulontestaus näytti alkuun epäonnistuvan kokonaan, kun Sisu ei irrottanut katsettaan lääkärin kasvoista, vaan napitti tätiä alta kulmain silmiin, kuin tämä koitti uikullaan saada huomion kääntymään oikeaan ja vasempaan. Uudempi yritys käynnin loppupuolella tuotti kumminkin lääkäriä tyydyttävän tuloksen, joten siltä osin saatiin puhtaat paperit. Pituutta oli kaikki 84,2 senttiä ja painoa vähän vajaa 12,4 kiloa. Tasaista kasvua samaan tarkkaan tahtiin kuin ennenkin. 

Ihan puhtaita papereita ei kuitenkaan saatu. Sisulta löytyi sivuääni sydämestä, jonka vuoksi me mennään lisätutkimuksiin. Lääkäri varmaan näki minusta, että kohta iskee paniikki (onneksi mies oli mukana!) ja katsoi aiheelliseksi selittää asian juurta jaksain. (Paniikki taas juontaa siihen, että meidän perheellä ei ole kovin hyviä kokemuksia näistä sydämeen liittyvistä vioista - kirjoittajalle on jäänyt jonkinasteiset traumat aiheesta ja siksi luin tätäkin löydöstä aikaisempien oikein huonojen muistojen perusteella.) No, Sisun ääni on kuulemma pientä suhinaa. Lääkäri sanoi, että se on hyvin tavallista pienillä lapsilla, eikä yleensä mitään vakavaa. Koska hän ei kuitenkaan kokenut olevansa pätevä arvioimaan, onko mikä suhina varmasti ei vakavaa, on hän tavannut laittaa kaikki löytämänsä tapaukset jatkotutkimuksiin. Hän kyseli, onko Sisusta näkynyt jotain poikkeavaa, mutten kyllä millään mitään keksinyt. Mietin hikoilut, palelut, hengästymisen, hengitystiheyden, väsymisen yms., mutta sanoin, että minusta hän on mahdottoman hyväntuulinen, hyvinsyövä, touhukas ja virkeä poika, joka kehittyy hienosti ja on onnellisen oloinen. En siis oikein osaa olla toisaalta mahdottoman huolissanikaan - lähipiirin kokemus osoittaa myös sen, että vakavat viat pakkaavat oireilemaan ihan selvästi, joskaan niitä ei aina tunnista juuri sydänoireiksi. Mutta nyt ei ole mitään sellaista. Ensi torstaina meillä on kuitenkin aika EKG-tutkimukseen. (Miten saadaan puolitoistavuotiasikiliikkuja pysymään paikallaan antureita nyppimättä tutkimuksen ajan???) Lääkäri ei ollut ihan varma, meneekö hänen lähetteensä edes läpi, joten voi olla, että julkisella puolella emme pääse erikoislääkärin pakeille asti. Sen verran olemme kuitenkin miehen kanssa kokemuksistamme oppineet, että on parempi tutkia kunnolla, kuin vain ajatella, ettei se mitään ole - ja koska Sisulla on myös vakuutus, ajattelimme sitä nyt käyttää ja mennä yksityisen spesialistin vastaanotolle. 

Sillä välin jatkamme kuten ennenkin. Töyssyisen alun, hapuilevien vauvakuukausien sekä työhönpaluun jälkeen, musta tuntuu viimein, että tällä hetkellä jokaisella perheenjäsenellä on oma paikkansa, jossa on hyvä olla ja sen myötä elämästä on tullut mahdottoman nautittavaa ja ihanaa. Olen niin onnellinen omista pojistani, Sisun kanssa puuhailusta, miehen kanssa oleilusta. Kelkkailusta, pulkkailusta, lumitöistä ja teehetkistä. Pienistä asioista, jotka tuovat suunnattoman onnen tunteen.

Pepsodent anti-age?

Sisuliini päätti tänään testailla äidin silmän välttäessä, josko Pepsodentin käyttö tosiaan hidastaa ikääntymisen merkkejä. Hän oli kuitenkin ymmärtänyt käyttötarkoituksen väärin, kun tutkimusmatkallaan tyhjän tahnatuubin vessan roskiksesta dyykkasi. Ihmettelin vallitsevaa hiljaisuutta ja ovella minua vastaan tuli poika, jonka molemmissa poskissa ja nenässä oli valkoiset viivat. Sisu oli ajatellut tahnan olevan "vahvaa" (rasvaa), jota iltaisin aina hänen poskiinsa laitetaan. Aika hassua, tai ainakin itse sain tästä hyvät naurut.

Sisu alkoi oikeastaan tänään käyttää itsestään oikeaa nimeään. Nyt hän myös hoksaa, kun häneltä kysyy, missä Sisu on, taputtaa itseään vatsaansa tai osoittaa nenänvarttaan. Ehkä hän ei ole päättänyt, onko hän platonilaisittain yhteiskunnan vatsaa vai sen aivoja edustava osa, joten pitää vähän vaihdella. 

Päiväunet olivat taas katosalla. Olin aivan varma, että hän sammuu helposti, kun oltiin ennen päiväruokaa vielä pitkään pulkkamäessä naapurintytön ja äitinsä kanssa. Mutta ei. Reilu puolitoista tuntia yritettyäni oli pakko luovuttaa, kun meinasin kuolla nälkään. Täynnä touhua oleva tyyppi ylös ja alas. Äidin syötyä lounaansa ja Sisun välipalansa, leikittiin vähän ja lähdettiin sitten ulos pulkkailemaan. Mutta annas olla. Ei mennyt kuin 50 metriä, kun alkoi ukkelin silmä lupata. Juttelin hänelle kaikkea, minkä nyt yleensä olen huomannut häntä kiinnostavan, mutta toiset 50 metriä myöhemmin havaitsin, että pulkka keveni kummasti. Käännyin katsomaan ja näin pikkutyypin pylly pystyssä tienposkessa. Oli sentään herännyt tai ainakin puoliksi tajuissaan, mutta nukahti saman tien, kun pääsi takaisin pulkkaan. Kävin parinkymmenen minuutin lenkin ja kotipihassa nyppäsin tyypin ylös. Piti pitää melko pitkään kiinni, kun eivät jalat tahtoneet kantaa. Mutta niin Sisu jaksoi sinnitellä ja kohta oli entistä ehompi poika menossa mukana. 

Iltaunille päästiin jo kahdeksalta ja - fanfaarien soidessa - se tapahtui ilman äitiä, ihan omassa sängyssä, ilman itkuja. Mies luki hänelle tutun iltasadun, jota Sisu luki pariin otteeseen vielä itsekseenkin, ja hyräili syventyessään Sisun sängyn vierellä istuskellen omaan opukseensa. Tunti nukahtamisensa jälkeen Sisu kuitenkin heräsi, ja silloin tarvittiin taas äitiä, joka otti tyypin viereen, johon hän nukahti välittömästi. Mua ei niinkään siis rassaa se, että Sisu nukkuu meidän vieressä tällä hetkellä koko yön, kunhan hän osaisi nukahtaa omaan sänkyynsä ja ilman minua. Kun aika on kypsä, uni jatkuu kyllä siinä omassakin sängyssä aamuun asti, kun kerran valmius siihen on. Nytkin hän yöllä meidän vieressämme herätessään, kääntyilee hetken, mutta nukahtaa ilman toimenpiteitä uudelleen. Ja se on aika hienoa, kun saa itse nukkua rauhassa.

Uusi vuosi, parempi mieli

Sinne sujahtivat sekä joulu että uusi vuosi. Edellistä vastaanotettiin mummulassa, jossa vieraili avokätinen pukki, jonka syliin Sisu uskaltautui, mutta näytti kovasti jännittävän uusi syli pientä poikaa. Lahjat hän kyllä jakoi auliisti ja kiikutti omiakin paketeitaan muille, jotka näyttivät jäävän vähemmälle. Väliviikko oltiin kotona, nähtiin naapureita, piipahdettiin tervehtämässä hoitotätiäkin ja uutta vuotta vastaanotettiin kummipojan luona. Siellä paukuteltiin mitä-ne-eivät-raketit-mutta-suihkuavat-ja-poksuvat-turhakkeet nyt ovatkin ja sekös lapsia riemastutti. Sisukin ihaili, huokaili "o-hoo" ja "shää" (lisää). Sisällä hän esitti äidille imitaation, "viuuu, pum" asiaankuuluvan kädenkaaren säestämänä. Isommat paukut pelottivat hieman, mutta oikein kunnon itkua ei niistäkään saatu. Aattoillan kruunasi hyvä syötävä "natti, natti, NATTI" hihkui Sisu, kun kuuli saavansa höyrynakkia. Synkkää ironiaa, että kasvissyöjä äidin lapsen lempiruoka on makkara - ehkä jo siksi, ettei sitä meillä pöydässä liiemmin näy. Illalla käytiin vielä pulkkamäessä ja sekin oli oikein hauskaa. Mäkin uskaltauduin kolmivuotiaan kummipojan ohjastaman rattikelkan kyytiin, vaikka hän ilmoitti topakasti "riftaavansa" lopussa. Ja niinhän hän tekikin, kunnon driftaukset tuli koettua, mutta niin vain pysyin kyydissä. Koska, oi koska, voidaan Sisullekin ostaa Stiga ja äiti pääsee mäkeen? (luit ihan oikein) Vähänkö opetan Sisunkin driftaamaan ja sitten mennään läheisen hiihtokeskuksen mäkeen treenaamaan, can't wait!

Huomenna mies palaa töihin ja arki koittaa siltä osin. Mulla jatkuu, yleisimpään yliopistolaisten tapaan, loma vielä loppiaisen yli. Ensi viikolla ollaan siis kaksissa päin kotosalla. Jos vaikka saataisiin normirytmi taas kulkemaan. Tänään Sisulta jäivät päiväunet väliin, koska hän on opetellut ei-niin-ihanan tavan nukahtaa vain ja ainoastaan äidin kainaloon/vatsan päälle. Marraskuun alusta tämä päti vain iltauniin, mutta nyt sama meno on yleistetty päikkäreihin. Se ei sopinut mun pirtaan juuri tänään, joten yritimme parin tunnin ajan tyyppiä nukkumaan omaan sänkyynsä. Ensin seurasi hillitöntä huutoa. Syötiin sitten välipala siinä välissä. "Nkkumaa, nkkumaa", kuului sen jälkeen. Omaan sänkyyn. Huutoa. Tutti suuhun. Huutoa. Maitoa. Huutoa. Huomiotta jättämistä. Huutoa ja niiskutusta sekä nyyhkytystä. Nalle kainaloon. Huutoa. Satu. Hiljaisuus. Satu loppui. "Viiä, shää", sanoi Sisu. Satu uudestaan. Taas lisää. Satu uudestaan. Unesta ei tietoakaan. Tyyppi ylös. Kaikki ulos. Mentiin lammelle laskemaan mäkeä. Sepäs olikin hauskaa. Ulkoiltiin puolitoista tuntia ja Sisu käveli pitkät pätkät keräten auran jättämiä pieniä lumipaakkuja pulkkaan. Kotona syötiin, leikittiin, mentiin pitkään kylpyyn ja syötiin puurot. Iltamaidolle hän nukahti melkolailla ja mies vain kantoi hänet omaan sänkyynsä. Katsotaan, josko nukkuisi siellä koko yön tai edes nukkuisi nyt yöuntaan. Tämä oli ensimmäinen päivä, kun päiväunia ei nukuttu, mutta se johtunee suurimmalta osalta siitä, että koko porukka heräsi vasta kymmeneltä niinkuin muinakin aamuina. Sisu siis nukkuu sen 10-12 tuntia yössä, mutta koska herää niin myöhään, päiväunet viivästyvät ja se viivästyttää tietty myös yöunta. Mutta turha varmaan sanoa, että äiti on nauttinut näistä 10 tunnin unista, joita itsekin on koko loman ajan nukkunut ja vihdoin olo alkaa olla latautunut. Syytä varmaan onkin, kun viikon päässä siintää tiukka väitöskirjan loppurutistus, jolle on kolme viikkoa aikaa. Iiks.