Sisuliini päätti tänään testailla äidin silmän välttäessä, josko Pepsodentin käyttö tosiaan hidastaa ikääntymisen merkkejä. Hän oli kuitenkin ymmärtänyt käyttötarkoituksen väärin, kun tutkimusmatkallaan tyhjän tahnatuubin vessan roskiksesta dyykkasi. Ihmettelin vallitsevaa hiljaisuutta ja ovella minua vastaan tuli poika, jonka molemmissa poskissa ja nenässä oli valkoiset viivat. Sisu oli ajatellut tahnan olevan "vahvaa" (rasvaa), jota iltaisin aina hänen poskiinsa laitetaan. Aika hassua, tai ainakin itse sain tästä hyvät naurut.
Sisu alkoi oikeastaan tänään käyttää itsestään oikeaa nimeään. Nyt hän myös hoksaa, kun häneltä kysyy, missä Sisu on, taputtaa itseään vatsaansa tai osoittaa nenänvarttaan. Ehkä hän ei ole päättänyt, onko hän platonilaisittain yhteiskunnan vatsaa vai sen aivoja edustava osa, joten pitää vähän vaihdella.
Päiväunet olivat taas katosalla. Olin aivan varma, että hän sammuu helposti, kun oltiin ennen päiväruokaa vielä pitkään pulkkamäessä naapurintytön ja äitinsä kanssa. Mutta ei. Reilu puolitoista tuntia yritettyäni oli pakko luovuttaa, kun meinasin kuolla nälkään. Täynnä touhua oleva tyyppi ylös ja alas. Äidin syötyä lounaansa ja Sisun välipalansa, leikittiin vähän ja lähdettiin sitten ulos pulkkailemaan. Mutta annas olla. Ei mennyt kuin 50 metriä, kun alkoi ukkelin silmä lupata. Juttelin hänelle kaikkea, minkä nyt yleensä olen huomannut häntä kiinnostavan, mutta toiset 50 metriä myöhemmin havaitsin, että pulkka keveni kummasti. Käännyin katsomaan ja näin pikkutyypin pylly pystyssä tienposkessa. Oli sentään herännyt tai ainakin puoliksi tajuissaan, mutta nukahti saman tien, kun pääsi takaisin pulkkaan. Kävin parinkymmenen minuutin lenkin ja kotipihassa nyppäsin tyypin ylös. Piti pitää melko pitkään kiinni, kun eivät jalat tahtoneet kantaa. Mutta niin Sisu jaksoi sinnitellä ja kohta oli entistä ehompi poika menossa mukana.
Iltaunille päästiin jo kahdeksalta ja - fanfaarien soidessa - se tapahtui ilman äitiä, ihan omassa sängyssä, ilman itkuja. Mies luki hänelle tutun iltasadun, jota Sisu luki pariin otteeseen vielä itsekseenkin, ja hyräili syventyessään Sisun sängyn vierellä istuskellen omaan opukseensa. Tunti nukahtamisensa jälkeen Sisu kuitenkin heräsi, ja silloin tarvittiin taas äitiä, joka otti tyypin viereen, johon hän nukahti välittömästi. Mua ei niinkään siis rassaa se, että Sisu nukkuu meidän vieressä tällä hetkellä koko yön, kunhan hän osaisi nukahtaa omaan sänkyynsä ja ilman minua. Kun aika on kypsä, uni jatkuu kyllä siinä omassakin sängyssä aamuun asti, kun kerran valmius siihen on. Nytkin hän yöllä meidän vieressämme herätessään, kääntyilee hetken, mutta nukahtaa ilman toimenpiteitä uudelleen. Ja se on aika hienoa, kun saa itse nukkua rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti