Lukiessani tismalleen Sisun ikäisen pojanviikarin (ja jopa yhtä "takaperoisen") Igen äidin Hupsin Sekavuustila-blogia (tai sitä, kuinkas kaikessa sitten kävikään), hoksasin saaneeni tunnustuksen.
Kiitos tästä! Mieluusti ottaisin myös lukijoiltamme, joita kuitenkin tilastovälilehden mukaan ainakin joku muu itsemme (ja Hupsin ja Anelman) lisäksi on, palautetta ja kommentteja ja vaikka vain ilmaisuja "siellä olemisesta". Olisi kiva tietää, ketä meidän arkemme kiinnostaa. Kovin montaa muuta kertaa minua ei olekaan tunnustettu - ainakaan bloggaajien keskuudessa -, enkä tässä yhteydessä viitsi kirjoittaa enempää tunnustelluksi tulemisesta (johan siinä mieskin nolostuisi, vaikka taitaa kyllä nolostua tästäkin). (Kirjoitin muuten juuri äsken väitöskirjaani ja vieläpä sen kehollisuusosiota, joten verbaaliakrobatia kummunnee sieltä... - pahoitteluni selkokielisyyden ystävät!)
Jos sisäistin tunnustuksen sanoman oikein, nyt on mun vuoro tehdä tunnustuksia. Ja koska edelleenkään olen hyvin rajoittunut blogien lukemisessa, teen vain omanapaisen listan paljastaen (sic!?!) seitsemän seikkaa itsestäni. Yllä jo mainittuun syyhyn viitaten en tällä erää kykene kovin jäsentyneeseen joukkioon, vaan tyydyn kertomaan ne seikat, jotka mieleeni ensinnä kumpuavat.
1) Hahmotan eritoten kirjoitetun kielen kolmiulotteisena ja rytmisenä. (Kun tämän eilen kerroin miehelleni, hän piti mua ihan höyrähtäneenä.) Mutta kun kirjoitan tai luen, sanat saavat eri syvyyksiä, lauseista muodostuu tiloja, ja sanojen ja lauseiden kautta syntyy rytmi, jonka avulla lauseiden tilassa liikutaan. Siksi eritoten musiikki ja kaunokirjallisuus vaikuttavat muhun kovin syvästi, enkä kyennyt millään lukemaan esimerkiksi Puolikas keltaista aurinkoa -kirjaa loppuun. Kun se ei ole vain tekstiä paperilla. Samasta syystä rakastan Tori Amoksen musiikkia ja Jean-Luc Nancyn filosofiaa; molemmat sävyineen ja nyansseineen ovat saaneet minut itkemään. Olen siis outo, mutta tiedän sen itsekin.
2) En kestä ristiriitatilanteita omassa elämässäni. Tämä on sikäli ironista, että haaveilen istuttavani Sisuun yhteiskuntakritiikin siemenen, mutten oikeasti haluaisi olla kenenkään kanssa niin eri mieltä, etteikö asioista voisi aina (sivistyneesti) keskustella. Kammoan toiselle huutamista, enkä halua sitä ikinä tapahtuvan kotonani. Siksi meillä riitely suoritetaan (ei-niin-sivistynein-sanamuodoin) kivahtamalla ja käämin palaessa täysin, pitää mennä omaan rauhaansa tuulettamaan. Mutta toisille ei huudeta; se ahdistaisi aivan liikaa, kuten myös itse huudon kohteena oleminen.
3) Haluaisin matkustaa Japaniin öllökliseisesti juuri kirsikankukkien aikaan. En ole koskaan käynyt kyseisessä maassa, mutta tämä on suuri haaveeni. Vähän jo ehdottelin miehelle, että se voisi olla lahja meidän perheeltä meidän perheelle sitten, kun joskus hamassa tulevaisuudessa väitelmäni olisi valmis. Tosin, kai siellä joitain konferenssejakin olisi; akateemisen pätkätyöläisyyden ilo ja kirkastus, konferenssimatkat. Evviva!
4) Aion ostaa hevosen ja kolme vuohta. Tai ainakin näin olen miehelle kertonut jo monen vuoden ajan. Miksi juuri kolme vuohta, god knows, mutta hevosen nyt ainakin haluaisin. En ole edes ratsastanut vuosiin/vuosikymmeneen (iiks!) paria hajanaista kertaa lukuunottamatta, mutta olen jotenkin äärimmäisen onnellinen ja kotonani tallilla.
5) Haaveosastolle menee myös se, että toivottavasti joskus löytäisimme vanhan meijerin tai myllyn perheemme kodiksi. Olisi ihanaa entisöidä, suunnitella ja toteuttaa kotia paikkaan, joka on ulkoiselta olemukseltaan ehkä hyvinkin jylhä ja kalskea. Myös tämä kuuluu kategoriaan "miehen mielestä täysin absurdia" (jo siitä syystä, että nykyinen kotimme on vasta kolme vuotta vanha ja rakennusaika on liian tuoreessa muistissa). Jos kuitenkin päätyisimme siihen ratkaisuun, että kaupunkiasuminen olisi lokoisampaa, niin sitten haluaisin vanhaan tehdasrakennukseen tehdyn loft-asunnon. Joko yltiöromanttista tai sitten hyvin funkkista puitteiltaan, sisustus jotain siltä väliltä.
6) Inhoan hillosipuleita, perunajauhoklönttejä kiisselissä, helmipuuroa ja karvasmantelia. En kerrassaan saa niitä alas. Myös vesikastanja - kypsänäkin 'raaka' ja aina yhtä mauton - kuuluu tähän joukkoon, vaikkei sinällään yltiövoimaisen inhottava olekaan. En vain ymmärrä, mikä näiden syötävien funktio on, ja voivatko ne oikeasti jonkun mielestä olla hyviä.
7) Poden jatkuvaa maailmantuskaa, jota olen viime aikoina lievittänyt tai hallinnut Frasierin päivittäisellä katsomisella. Iltaisin parit Frasier-episodit, niin uni tulee paremmin, eikä tarvitse pohtia ilmastonmuutosta, ydinvoiman haitallisuutta, pakolaisuutta, nälänhätiä, pedofiliaa, perheväkivaltaa, maanjäristyksiä, muita inhimillisiä katastrofeja tai sotia, joita uutiset pullistelevat ja lehdet revittelevät. Sopivan kyyninen ja neuroottinen radiopsykiatri vielä kyynisemmän ja neuroottisemman veljensä kanssa ovat oiva apu siinä, että kykenen päästämään omasta työstäni ja uutisvirrasta irti. Ei silti, en haluaisi toisaalta olla turtakaan epäoikeudenmukaisuudelle tai toisen ihmisen kärsimykselle. Raja vain on vedettävä johonkin ja minä vedän sen iltateehen Frasierin seurassa.
Tämän avautumisen jälkeen lienee taas hyvä hetki palata väittämään jotain puoliälyistä, jonka jälkeen voinkin hilpaista hakemaan Sisun hoidosta. Huomenna suunnataankin sitten sukuloimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti