Sisusta on sukeutunut koomikko, joka kuulemma hoidossa ei nykyään muuta teekään kuin hassuttelee päivät pitkät. (Nukkumisen ja syömisen ohella tietenkin.) Hoitotäti oli miehen Sisua mennessä tänään hakemaan kutsunutkin poikaa Pelle Hermanniksi. Ilmeisesti huumori on tilannekomiikkaa, eikä niinkään älyllistä... Tai ei kai tuon ikäiseltä nyt oikein muuta voi olettaakaan. Kehoaan Sisu kuitenkin käyttää iloisesti komiikan välikappaleena ja ilmentäjänä ja hän on jo luonut aimo joukon kehollisia ilmaisunkeinoja, joihin yleensä liittyy joko niiskutusta, hengittämistä kuuluvan vinkauksen kera (jota aina seuraa nauru), kikatusta, kiljahtelua, ääneen pölinää tai muuta kuuloaistein havaittavaa ilmaisua. Voimakas ulospäinpuhallus nenän kautta ja niskan asiaankuuluva eteenpäin nytkäys on vakiokamaa. Sillä ilmaistaan pahaa hajua, ja jos tähän yhdistyy iso hymy, hyväksyntää. (Vauva-aikojen hyväksyvä napsaus on vaihtunut kuuluvampaan kielen poskessa naksutteluun, mutta edelleen se tuottaa iloa.) Pään voimakas pudistelu yleensä ilmaisee kiellettyä tekemistä tai kun joku menee mönkään. Myös juostessa voi esittää kehonhallintaansa ja tehdä aaltoliikkeen ristiselästä alkaen niin, että lopulta niska ensin taipuu taakse ja sitten koko pää heilahtaa eteen selän samalla pyöristyessä taaksepäin. Se on melko vaativaa ilmeisesti, sillä usein tasapaino heittää jossain vaiheessa. Sitten on yhdellä jalan ympäripyörimistä, kiemurajuoksua, kuperkeikan heittoa jne. Näistä viimeinen tosin jää siihen vaiheeseen, kun päälaki on lattiassa, mutta siitä Sisu katselee maailmaa, nauraa ja ojentelee kättään jalkojen välistä yrittäen metsästää lelujaan. Hölmöläisen puuhaa, mutta hauskaa seurattavaa, kieltämättä.
Koska Sisun hiukset kihartuvat latvoista, hampaita on vain harvoja ja valikoituja ja etuhampaiden välissä iso rako, muistuttaa hän ehkä hieman Pelle Hermannia myös ulkoisesti. Ollen toki paljon somempi ja hurmaavampi, jos äidiltä kysytään.
Tänään saimme myös varhaiskasvatuslomakkeet hoidosta täytettäviksi. Niihin sitten pitäisi raapustella, mitä Sisu osaa, mitä ei, millainen hän on, mitkä ovat kodin säännöt ja ties mitä muuta. Lopulta jossain vaiheessa istutaan hoitotädin, kasvatusohjaajan tai minkälie kanssa saman pöydän ääreen keskustelemaan. Luin kysymykset ja protestoin heti. Kysymys: vierastaako? takertuuko aikuisiin? tutkiiko ympäristöään? On vaativa, helppo, varautunut, utelias jne. Vastaan varmaan kyllä kaikkiin. Mitä tilannetta näissä tarkoitetaan? Meidän normiarkea vai sitä kun jotain uutta, kuten hoidon aloitus tulee eteen? Sisua yksin vieraassa ympäristössä vai meidän vanhempien kanssa? Aion nupista tapaamisessa puuttellisesta kysymyksenasettelusta ja päivähoidon hakukaavakkeen täysin käsittämättömästä suostumuskysymyksestä siitä, saako pph olla yhteydessä neuvolaan Sisun kasvua ja kehitystä koskevissa asioissa ja saako saada niistä sieltä tietoa ilman vanhempien erillistä suostumusta. Mikä kysymys se tuollainen on? Kasvu ja kehitys kattavat kaiken mahdollisen. Miksei vanhempia tulisi informoida? Mistä tilanteista nyt tuossa uudessa lomakkeessa puhutaan? Toki voin kysymyksiin vastata, mutta ensin kai tulisi ymmärtää, mistä puhutaan. Mies puhisi, että taitaa tulla pitkä tapaus. Mutta kyse on meidän lapsestamme, ja minä vastustan (VASTUSTAN) yhteiskunnan holhoavaa asennetta ja valvovaa silmää. (Eilen meinasivat iltateet lipsahtaa henkitorveen, kun näin uutisen, että päivähoidossa aloittaville lapsille alettaisiin tehdä valmiustestejä. Ihan kuin vanhemmat eivät olisi kykeneviä arvioimaan ja suhteuttamaan lapsen tarpeita omiin tarpeisiinsa ja tilanteisiinsa. Järkyttävää.) Ainakin holhous ja valvonta pitäisi järkeenkäyvästi perustella, eikä vain olettaa, että kaikki mukisematta seuraavat "kun on ennenkin niin tehty", tai "niin nyt vain kuuluu tehdä". Pötypuhetta, sanon minä! Voi miesparkaa, kun palaveriin asti päästään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti