Meillä elellään hektistä aikaa. Sisun ollessa hereillä en joko malta tai kykene päivittelemään kuulumisia ja toisaalta useimmiten hänen nukkuessaan kaipaan jo itsekin pientä hengähdystaukoa. Tapahtuma-rikkauden tunne juontuu valtavasta kehitysvauhdista ja alati kasvavasta toimeliaisuudesta, jota meidän pikku-ukko suuntaa ympärilleen. Sohvan kulman takaa pilkistävä koiran hännänpää saa pieneen liikettä - ja koiraan myös, kun se tuntee pulleiden sormien hamuavan karvoihin kiinni. Sähköjohtojen kiskominen on myös erityisen mukavaa Sisusta, muttei äidistä. Eilen tomutettiin verhotkin matkan varrella. Sekään ei meistä vanhemmista ollut niin hyvin hupaisaa. Vauhti on lisääntynyt huikeasti parin viikon takaisesta.
Konttaus ei vieläkään oikein ota sujuakseen. Jos Sisua kevittää vatsan alta, hän ymmärtää siirtää raajojaan vuoronperään eteenpäin, muttei itsekseen. Silloin mennään työntö-veto -tekniikalla ja heilutaan välillä hirmuisesti. Eilen kuvaan astui myös karhukävelyasennon haku yhdellä jalalla. Se ei oikein ota onnistuakseen, mutta tahtia pieni pyllähdys ei haittaa ollenkaan.
Sisua riivaa myös armoton puheripuli. Kaksi tuntia kului eilen omia höpötellessä. Väliin voi paukuttaa kattilankantta keittiön lattiaa vasten, sulkea silmät, kun meteli on niin kovaa ja sitten voikin alkaa päristellä niin, että kuola lentää kaaressa, toistella "äitäititäiti", "tataatatata" ja "babba". Ja aloittaa kaiken alusta. Oma paidanrintamukseni oli jo kuolasta kostea, kun pärinää vain riitti ja riitti. Ehkä nykyinen innostus puheeseen ja liikkumiseen johtuu toisen hampaan puhkeamisesta pari päivää sitten. Ei tarvitse sen kanssa kärvistellä, vaan voi keskittyä iloisempiin asioihin. Yöllä syödään kyllä edelleen, mutta viime yönäkin vain kerran tai kaksi. (Luulen muutenkin, että edellisyön kuusi kertaa johtuivat siitä, että meillä oli armottoman kylmä makuuhuoneessa ja Sisu heräsi kylmään. Kun eilen nostin lämpötilaa, oli itselläkin paljon parempi nukkua.)
Edellispäivänä huomasin myös hauskan piirteen Sisussa, joka todistaa, ettei omena kauas puusta ole pudonnut. Yritimme päivällä syödä, mutta ruoka ei tahtonut kelvata. Nälkäkin kuitenkin piti olla. Tuuppasin siinä sitten kädenlämpöisen ruuan mikroon. Ja johan alkoi maistua. Mies on aivan samanlainen ja nurisee aina minulle, kun seisotan kahvia puolikin tuntia kupissa ja ruuistakin lähes ainoa, jonka syön edes jotensakin lämpimänä on jäätelö.
Eilen ja tänään onkin Sisun mielestä ollut erityisen hauska päivä. Tyyppi oli varmaan kyllästynyt nököttämään kotona äidin naamaa katsellen, mutta johan oli eri ääni kellossa, kun eilen päästiin käymään kummeilla ja tänään lounastettiin naapurissa. Tänään naapurin 7 kk vanhemman pojan kanssa Sisu kehitti mehevän dialogin, joka kumpaakin osallistujaa näytti valtavasti huvittavan. Meille muille ei aivan auennut, mistä pienet miehet turisivat, mutta niin vain vastailivat toisilleen ja lopuksi nauroivat. Ihanat!
Meillä kotona on taas ollut pientä kriisinpoikasta. Mies sanoi eilen, että hänestä tuntuu, että on vain tiellä ja haitaksi kotona. Parka. Ennen Sisun syntymää ajattelin kovasti välttää moisen tilanteen: isän pitää saada hoitaa lasta ja tehdä se omalla tavallaan. Melko hyvin olen tässä mielestäni onnistunutkin, vaikka monasti annan vinkkejä siitä, miten asiat saan itse lutviutumaan. Mutta hampaiden tulosta lähtien Sisulle ei tahdo kelvata kuin äiti, jos olen lähietäisyydellä. Isän sylissä huudetaan kuin viimeistä päivää, nukuttaminen oli taas ihan mahdotonta miehelle, eikä ruokakaan maistunut yhtä hyvin kuin äidiltä. Olen siis viikon verran hoitanut Sisua itsekseni ja touhunnut muutenkin kotitöissä. Mies tunsi oikeutetusti jääneensä sivuun. Onneksi eilen illalla tilanne sai käänteen parempaan, kun Sisulla ja iskällä oli hauskaa keskenään leikkiessä ja yöpuullekin Sisu jäi jo isin avustamana.
Pitää muuten vielä hehkuttaa, että tänään ollaan onnistuttu kalastamaan kolmet pisut (edit: neljät, kun äskeinenkin sessio tuotti saalista) pottaan. Eilenkin saatiin saalista. Ehkä tämä vielä tästä, vaikka meidän harjoittelu välillä hiipui pariksi viikoksi, kun Sisu vain roikkui varpaissaan kiinni. Nyt jo istutaan "isäntänä potalla", kuten iskä asian ilmaisee. Tämä siis tarkoittaa sitä, että käsi on rehvakkaasti potan selkänojalla ja siinä sitten istuksitaan vatsa pömpöllään ja katsellaan ympärilleen.
Sisu on muuten alkanut nauttia eri tavalla myös musiikista. Ajattelin jo, että olen saanut aikaan ihan epämusikaalisen miehenalun, kun raskausaikana en kuunteluttanut tai kuunnellut musiikkia. Ihan pienenä Sisu ei juuri korvaansa lotkauttanut, vaikka hänelle olisi musiikkia soittanut. Laulua, vaikka kuinka epävireistäkin, hän sen sijaan mieluusti on kuunnellut. Lasten musiikkilevyjä en ole osannut ostaa, kun niissä on mielestäni usein ihan ala-arvoisesti laulettuja biisejä. Mutta joku aika sitten googlasin Aarne Alligaattoria ja löysinkin videon YouTubesta. Sen jälkeen onkin etsitty erilaisia esitelmiä, kunnes tänään löysin hitin. M.A. Nummisen "Auto synnyttää". Sitä Sisu kuunteli, hymyili ja hytkyi. Välillä tanssittiin ja sitten taas kuunneltiin lattialla. Samaan syssyyn jatkettiin Kuinka saisin rikki kookospähkinän, Rosvolaulun, Hottentotti-laulun (vaikka tällä hetkellä se onkin poliittisesti arka kysymys ja vaikka äiti onkin monikulttuurisuuden ja maahanmuuton puoltaja) ja Herra Huun parissa. Iskän kotiutuessa Sisu jatkoi jammaillua hänenkin kanssaan.
Huomenna suunnataankin mummulaan, kun iskä menee kuvaamaan hautajaiset. Sunnuntaiaamuna startataan papan pakettiautolla kohti Ikeaa ja käydään noutamassa liukuovikaappi varaston valmistuneeseen työhuoneeseen. Saadaan kausivaatteet yms. säilöön. Sitten vain työpöytä sisään ja äiti kirjoituspuuhiin. Ensi viikolla onkin taas palautteenanto ohjaajalta luvassa. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Tällä välin lokakuussa lähetetty artikkeli on viimein julkaistu (ensimmäinen kansainvälinen refereeartikkeli, jipii) ja toinen yhteisartikkeli lähti tällä viikolla arvioitavaksi toiseen journaaliin. Nyt olisi sitten aika keskittyä kirjoittamiseen ja saada tuo ikioma tuotos painosta ulos. Sitä ajatellen postitettiin tänään Sisun päivähoitohakemus elokuulle: kolmipäiväistä viikkoa haettiin perhepäivähoidosta. Äidinkö pieni rakas menossa jollekin toiselle hoitoon? Toivottavasti ennätän sopeutua ajatukseen seuraavina kuukausina. Sisu näyttää kovin nauttivan muiden lasten seurasta, mutta nyt vain äidin pitäisi uskoa, että hoitaja on asiansa osaava, työtään rakastava ja muutenkin kyllin sitä ja tätä hoitamaan meidän rakkainta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti