Tiedä sitten, oliko kyse äitienpäivälahjasta vai mistä, mutta sain miehen viikonloppuna puutarhaliikekierrokselle. Mentiin mummulaan jo perjantai-illalla ja käytiin jo silloin kolmessa taimimyymälässä kiertelemässä. Lauantaiaamuna Sisu jäi jälleen tyytyväisenä hoitoon, ja me lähdimme pappan pakettiautolla jatkamaan ostoksia. Sain valita, mitä olin suunnitellut ja mies maksoi. Viidessä kaupassa kierrettiin perjantaisten lisäksi. Sanoinkin siipalle, että tämä oli kyllä paras äitienpäivälahja ikinä. (No, okei, rima ei ollut kovin korkealla, kun ensimmäistä äitienpäivää vietettiin, mutta ensi vuonna on kyllä vaikea laittaa paremmaksi.) Mukaan tarttui: reilut 120 kiloa kalkkia, 60 kiloa nurmikko- ja puutarhalannotteita sekä - onnesta sykkyrällä tätä kirjoitan - kolme pensasmustikkaa, metsävaahtera, särkyneitä sydämiä sekä kevätpikkusydämiä, omenapuu, tuivioita, kääpiövuorimäntyjä ja pihajasmikkeita. Lisäksi sain miekkoseen valettua vähän innostusta pergolasta, joten se meille nikkaroidaan kesän kuluessa. Intoa taas perennapenkkien perustamiseen en yrityksestä huolimatta saanut synnytettyä, mutta lupasi tuo tulla avuksi. Tänään voimieni tunnossa kävinkin jo kuorimassa Sisun unten aikaan nurmikkoa pois tulevan penkin tieltä.
Lauantaina käytiin katsomassa myös isomummua, mutta varsinainen äitienpäivä vietettiin ihan kotosalla. Mies oli leiponut ihanaa suklaakakkua, mutta muuten mitään isoja juhlallisuuksia ei päivään sisältynyt. Tosin pääsin kuoputtelemaan pihalle ja suunnittelemaan perennapenkkejäni, joten juhlalta päivä tuntui. Nyt alkaa hahmottua kasvimaailma kukkienkin osalta, ja ostos-/hankintalistalle kirjoittelin vielä seuraavia: siniheinä, alppiruusu, isomaksaruoho, karpaattienkello, loistosalvia, poimulehti, kevätkaihonkukka, villiviini, humala (edelleen pysytään siis kasvimaailmassa) sekä köynnöshortensia. Ehkä näillä päästään jo varsin lähelle sitä tunnelmaa, mitä pihalle haen: useita eri "lokeroja", huoneenomaisia sopukoita, joilla on jokaisella oma henkensä ja funktionsa. Ainakin, kun aikaa on kulunut se 5-10 vuotta, että puut ja pensaat ovat kasvaneet edes joltiseenkin kivan kokoisiksi... (Sisun ristiäisissä muuten istutimmekin metsänrinteeseemme riippalehtikuusen, joten nyt on kiva seurata pojan ja puun kasvua - toistaiseksi vain ensimmäinen on kasvanut näkyvästi.)
Puutarhainspiraationi on ajanut täysin oikeiden töiden ohi. Pitäisi kuitenkin niihinkin panostaa - huomenna onkin työkeikka Helsinkiin - että saisin sen väitöskirjan pois alta elämää häiritsemästä. No, onhan sitä matka-aikaa käytettävänä seuraavien lukujen pohdintaan ja jäsentelyyn.
Sisu sen sijaan on aloittanut kädettömän kauden. Tänään on jo seisoskeltu useampi sekunti ilman tukea. Ja vähän väliä tätä uutta taitoa pitääkin olla testaamassa, joten äidiltä on vaadittu nopeita refleksejä. Pahoja kaatumisia ei ole tullut; mitä nyt eilen kopahti otsalohko seinänkulmaan ja nyt on mustelma muistona. Sisu on ryhtynyt myös varsinaiseksi drama queeniksi asenteella "ei mua saa kieltää". Jos häntä komentaa, seurauksena on usein itku. Sellainen hyvin väkinäinen ja teennäinen. Joku päivä syötiin ruokaa, kun hän keksi tarttua lusikkaan, sotki kätensä ruokaan ja sitten kävi sitä huiskimaan ympäriinsä. Pamautin pöytään ja kivahdin "ei, noin ei tehdä". Käden liike pysähtyi, silmät lävähtivät auki ja otsa meni kurttuun. Suupielet kääntyivät alaspäin ja ilmoille pääsi parku. Kun lähdin hakemaan talouspaperia, itku loppui. Palasin pöytään, ja itku alkoi uudelleen. Kauhea hätä näytti olevan...
Viime postauksen kivoista jutuista unohtui mainita tanssiminen. Usein, kun Sisulle sanoo "tanssi, tanssi" ja vähän heiluu malliksi alkaa mies notkistella polviaan ja hytkyttää pyllyä. Se on tosi hauskaa, ainakin hymystä päätellen. Tänään löytyi uusi ihana tuttavuus: trampoliini. Ostimme juuri yhteisen jättitrampoliinin tien lapsiperheiden kanssa ja sijoitimme sen taktisesti ei-kenenkään-maalle, jolloin tuo inhotus ei rumenna kenenkään pihaa. Siinä kävimme Sisunkin kanssa vähän hytkymässä. Konttailu joustavalla alustalla näytti olevan hirmuisen mukavaa tai ainakin joku Sisua nauratti ääneen. Muuten tänään ei paljon olekaan naurattanut, kun toiset unet menivät pipariksi, eikä kunnon lepoa iltapäivään tullut. Väsymys puskee nopeasti Sisulla läpi ja tuloksena on hyvin takertuva, kitisevä ja känisevä pieni, joka ei jaksa oikein mitään. Myös yöunten hakeminen tällaisina iltoina on vaikeahkoa, vaikka nyt mies taisi hänet saada nukahtamaan.
2 kommenttia:
Teillä tosiaan oli vihreä äitienpäivä ja mä olen täällä vihreänä kateudesta. Noi puutarhasuunnitelmat kuullostavat niin ihanilta. Mullakin on suunnitelmia, mutta niiden taitaa käydä kuten ompelunkin. Toteutus jää sitten siihen seuraavaan elämään, mutta tullaan toki ihailemaan teidän puutarhaa.
Kunhan päästään suunnitelmissa eteenpäin ja saadaan kasvit kukoistamaan voidaankin pitää kasvienvaihtopäivä. :) Nyt saisit jo mansikantaimia. Mun työkeikan aikana oli ihanainen mies möyhentänyt isomman perennapenkin jo melkein istutuskuntoon. Jos taimikauppa ois helatorstaina auki, voisin käydä jo hakemassa parit taimet ja sovitella niitä paikalleen. Malttamattomin oon kuitenkin sen pergolan suhteen, kun ois niin ihana päästä avaamaan tuore grillikatos ja istuskella kesäpäiviä perheen ja ystävien kesken hyvän ruuan äärellä. Huoh.
Pihanlaitossa tylsintä on kuitenkin se, että tällainen kärsimätön yksilö kuten minä, haluais kaiken olevan heti kuosissaan. Eihän ne pienet taimennysät miltään näytä: kasvais jo! Teillä sentään on ihana vanha piha taustalla - mä oon kateudesta vihreä sen suhteen. Mutta tervetuloa pihanplänttiämme silmäilemään!
Lähetä kommentti