Kymppikerho

Tänään vastasyntynyt vauvani täytti kymmenen kuukautta. Tavallaan sekä suren "menetettyä" pikkuvauva-aikaa, että riemuitsen meillä nyt asuvasta taaperoisesta, jonka oma luonne näkyy päivä päivältä (joskus äidin ja isän kauhuksi) selvemmin. Hassua sinänsä, että olen joka kuukausi sitä mieltä, että tämän täytyy olla paras vaihe... 

Varsinaista taitolistausta en jaksa tehdä, kun niitä on tullut fiilisteltyä kuluneen kuukauden aikana riittämiin, mutta sen sijaan ajattelin raapustaa muistiin juttuja, jotka Sisun mielestä ovat kivoja tai inhotuksia. 

Hauskaa on aina, kun kuunnellaan lastenlauluja Youtubesta. Jossain, kuten Aarne Alligaattorissa (och samma på svenska) on kivat videot, joita voi killittää. Näiden ja muiden avulla meillä on saatu monta ruokailua hoidettua, vaikkei alkuun pikku-ukkoa kiinnostanut yhtään pupertaa puuroa. Myös äiti on usein aika hassu ja saa Sisun jutuillaan kikattamaan valtoimenaan. (Kovin kummoisia kykyjä tähän ei vaadita...) Hän myös nauraa usein itsekseen leikkiessään tai keksiessään uuden äänen. Lasiovia vasten on ihana seistä ja narskuttaa otsaa, nuolla ikkunaa sekä tehdä hassuja naamoja äidille, joka on terassilla. Tällöin nauretaan molemmat katketaksemme. Ruoka-aineista herkkuja ovat mustikat, meloni, leipä, raejuusto, täysjyväkauramurot, kurkku - oikeastaan kaikki menee alas varsin sutjakkaasti puuroa myöden. Tissi on aina yhtä pop, mutta sen tarjoilu on rajoitettu kolmeen (max. neljään) kertaan päivässä - ja yhteen-kahteen yössä... 

Piimä, karpalot, vissyvesi, mustaherukat ja tomaatti saavat aikaan pahan irvistyksen, mutta aina suu vain avautuu uutta lusikkaa varten. (Sisu muuten kieltäytyy yleensä täysin ottamasta mitään kenenkään muun kuin omasta kädestä suuhun. Lusikka/haarukka sen olla pitää...) Muutenkin hän haluaa aina maistaa juuri sitä, mitä äiti ja isä kulloinkin syövät. Siksipä meillä on maistettu jo karkkia, keksiä, kakkua, maitotuotteita (paitsi ihan maitoa), simaa - you name it - ja kaikki menee alas. Olen ajatellut sen niin, että maistaa voi, kun maistaa kaikenlaisia makuja eikä pelkästään makeaa. Suurtakaan eroa Sisu ei myöskään tee kirpeän, happaman tai makean välille. Kaikki kelpaa, kunhan vain jotain saa. Oikeastaan pakastevadelmat ovat ainoat, joita Sisu ei ensihaukkaamisen jälkeen suuhunsa pistä. Yllätyksekseni en jaksa niuhottaa näistä asioista liiemmälti, vaikka muuten olenkin hysteerinen kontrollifriikki monien asioiden suhteen. Äitivaihteeni näyttää olevan yllättävän löysä. 

Leluista hauskimpia ovat pinottavat/sisäkkäin menevät purnukat, kirjat, taaperokärry sekä puupalikat. Niitä ja niillä voi hakata, paukuttaa, kolistella, raapia ja kopistella itseään, koiria, lattiaa, äitiä, isää ja ikkunaa. Laatikoiden ja kaappien availu sekä tyhjennys on erityisen riemullista. Kuten myös vanhempien tekemien palikkatornien kaataminen ja nuppipalapelin purkaminen. Demolition man. (Jos Sisu olisi yhteiskunnallinen teoria, olisi hän joko dekonstruktionismi tai poststrukturalismi.) 

Brion kärryllään tämä täystuho viilettää järkyttävän sujuvasti. Kaatumisia ei enää tapahdu ja seinääkin pitkin kävellään jo näpsäkästi. Ilman tukea seisomista on alettu viime päivinä harjoittaa enenevässä määrin ja sekunnin murto-osia pysytäänkin jo pystyssä, mutta sitten pitää hakea tukea. Erilaisia istuma-asentoja on lukemattomia, uusimpana kosija-asento, jossa toinen jalka on koukussa pyllyn alla ja toinen edessä. Kai tuo siitä jossain vaiheessa ponnistaa seisomaan...

Äänimaailmaltaan Sisu ei desibelejä säästele eikä säiky. Äitiä komennetaan kuuluvasti ja päivän tapahtumia selostetaan yhtä mahtipontisesti. Pääsääntö meillä on: mitä kovempi ääni, sen isompi nauru. Ainoa, mikä itkun saa tulemaan on koiran haukkuminen aivan korvan vieressä. Mutta se melu säpsäyttäisi ketä vain. Ehkä Sisu tottui jo vatsassa ollessaan kaikenlaiseen meluun: milloin me miehen kanssa sirkkelöitiin, väliin kuului moottorisahan pauhua ja muita kovia rakennusääniä. Silloinkin naulapyssy oli ainoa, jota vatsa säpsähti. Meidän koiran terävässä haukussa on kieltämättä jotain samanlaista.

Aamulla käytiin ensimmäistä kertaa perhekerhossa. Sisu oli taas omassa elementissään, väläytteli taktisissa paikoissa hymyjä tai virnistyksiä muille äideille ja ruokapöydässä kiljui "annanna", kunnes sai muron suuhunsa tai haukata leipää. Onkohan meillä palvelu pelannut hitaasti, kun noin kovasti on poika oppinut pomoilemaan? Mummulle askarreltiin yhdessä kortti: äiti liimaili silkkipaperipallokukkia ja Sisu piirteli omia koukeroitaan, tulipa persoonallinen. Kotimatkalla kaveri sammui vaunuihin, ja nyt hän nukkuu ulkona naapuritontilla mellastavasta kaivinkoneesta, soranajorumbasta sekä jyrästä huolimatta.