Lueskelin eilen illalla unihäiriöistä ja löysin itseäni tyydyttävän selityksen siihen, miksi Sisun nukkuminen on mennyt niin vaikeaksi. Jotenkin itseä helpotti kamalasti huomata, että kyse on oikeasti normaalista kehitykseen kuuluvasta vaiheesta ja että meidän vanhempien olisi vain tärkeä olla läsnä. Pieni tuntenee turvattomuutta emotionaalisessa eriytymisvaiheessaan, johon vielä liittyy nopean motorisen kehityksen tuomia haasteita. No, teimme miehen kanssa illalla strategian, kun Sisu oli omaan sänkyynsä nukutettu.
Sovimme, että herätessään ja seisoessaan sängyssä Sisu nostetaan suorilteen meidän väliin. Imetin häntä - kuulemma siirtymäkohteen, tutti/unilelu/riepu/äidintuoksuinen paita, käyttö olisi mainio apuväline - ja Sisu nukahti nopeasti uudelleen ilman isoja itkuja. Tuo siirtymäkohde on meillä täysin olematon juttu. Sisulla on pinniksessään parit unipuput, nalle, harso (jonka olen hajustanut maidontuoksuiseksi) ja olen yrittänyt myös omaa paitaani. Mikään ei auta, mikään ei kiinnosta, eikä niistä Sisun mielestä ole muutenkaan kuin illalla painikavereiksi. Tuttia yritin toissayönä sillä tuloksella, että tyyppi veti hirveät raivarit ja karjui entistä enemmän. Ei se vaan kelpaa. Totesin miehelle, että olen tässä jo toiminut tyypin huvituttina reilut yhdeksän kuukautta, joten ei kai se nyt enää siitä muutamasta viikosta (jossa toivon pahimman vaiheen menevän ohi) voi olla kiinni. Kun yösyömisistä silloin jo kerran päästiin helposti eroon ja päivisinkin Sisun tissinhimo on helpottanut merkittävästi. Yöllä siis Sisu lupsutteli pariin otteeseen, mutta muuten meillä nukuttiin paremmin. Aamulla en enää olisi jaksanut tissuttelua, joten käänsin Sisulle selän. Lapaluiden väliä nenällään hetken hangattuaan sai Sisu unenpäästä vielä hetkeksi kiinni. Seuraavalla herätyksellä hän alkoi möngertää, mutta nukahti jälleen kainalooni päästyään, puoliksi kontalleen tällä kertaa. Aika somaa.
Ehkä näihin häiriöihin voisi soveltaa jotain parempaakin (lastenhoito-oppaiden, muiden vanhempien tai neuvolan mukaan arvioituna) lähestymistapaa, mutta juuri tällä hetkellä minulle riittää se, että oma mieli on levollisempi. Tassuttelu, hyssyttely, lauleskelu, tutti, lelut, rievut, vaatteet, vesi tai pullomaito eivät sanottavasti parina viime yönä auttaneet, ja tilanne oli varmaan yhtä traumatisoiva koko porukalle. Nyt eniten kärsin minä, kun kylki puutuu öisessä imetystuokiossa... Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen, että tunnen kuuntelevani lapseni viestejä ja vastaavani niihin parhaani mukaan saati tuntisin painetta siitä, että yhdeksänkuisen lapsen tulisi nukkua yönsä tai että tassutteluoppaita jaettiin neuvolasta jo kolme kuukautta sitten. Jos jotain tekisin absoluuttisesti väärin, toivotan neuvolatädin tervetulleeksi tassuttelemaan meille öisin kahden ja neljän välillä, kun yksi huutaa hysterian rajamailla.
Parin tunnin päästä startataankin synttärijuhlia kohti, mutta sitä ennen mies meni hakemaan apteekista puhelinreseptiä koiralle, jolle iski kynsivallintulehdus. (Kaiken tämän keskellä olen leikannut koirien kynsiä ihan liian harvoin, jolloin toisella - kynsiongelmaisella muutenkin - takajalan kynsi pääsi kasvamaan liian pitkäksi, eikä toissapäiväinen lyhennys enää pelastanut tilannetta, kun varvasta piti urakalla nuolla.) Nyt pitää sitten muistaa päivittäisten biotiini- ja rasvahappolisien ohella antibiootit ja tassukylvyt. Ja Sisun D-vitamiinit ja Rela-tipat. Koskakohan pöpperöissäni syötän väärää troppia jollekulle laumamme jäsenistä...?
2 kommenttia:
Moi,
Kuulostaa niin tutulta tuo yöhäiriköinti! Mä olin päätellyt ihan itsekseni, että levottomuus johtuu varmaan uusista taidoista ja eroahdistuksesta. Kiva kuulla, että teoriallani saattaa olla jopa ihan todellisuuspohjaa! Meillä tutti kyllä auttaa aika usein, mutta joinakin öinä ei auta mikään - ei edes vain äärimmäisessä hädässä yöaikaan käyttöönotettava tissi, josta siitäkin tuntuu vaan virtaavan lisää pystyynnostavaa energiaa vieteriukkoomme.
Sovitaan, että kyse on ikään kuuluvasta vaiheesta, joka menee pian ohi, eikös? Näin mä olen ainakin itselleni uskotellut!
Vai on teilläkin hulinoitsija: ihana kuulla! (Itse et ehkä ole samaa mieltä asiasta...) Meillä tissi sentään tainnuttaa, paitsi aamulla kuuden jälkeen, kun virtaa on kerätty koko yö. Nyt mennään sillä systeemillä, että Sisu nukahtaa omaan sänkyynsä, nukkuu siinä ensimmäiseen herätykseen asti (vaihtelee puolesta yöstä kahteen välillä), siirtyy meidän väliin, syö ja nukkuu neljään-viiteen lupsuttaa ja nukkuu taas sinne kuuden-seiskan tienoille. Nyt ei enää tarvitse huutoa kuunnella, ollaan koko porukka virkeämpiä ja vähemmän traumatisoituneita.
Ja joo, olen niinikään kovasti vakuuttanut itselleni, että ikään ja kehitykseen kuuluva normaali vaihe on menossa. (Meillä tehdään samalla vielä hampaitakin.)
Tosin ihana olisi jo nukkua itsekin koko yö ilman herätyksiä! Ehkä sitten ennen rippikouluikää siihenkin vielä päästään?
Lähetä kommentti