Luvassa on taas sekavaa jupinaa meidän perheen menosta viimeisten puolentoista viikon ajalta, kun sattuneista syistä (selostetaan alempana) bloggaus ei ole ollut ihan ykkössijalla tehtävälistalla.
Joskus taannoin mainitsin, että varasimme Ruotsin-risteilyn. No, sillä tuli käytyä viime viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa reissasimme Sisun kanssa jossain muualla kuin sukulaisten nurkissa. Lauantaina suuntasimme ensin Turkuun ystäväperheen luokse, joka oli lupautunut seuraksemme Pohjanlahtea halkomaan. Päiväseltään käväisimme saaristolaismarkkinoilla - mukaan tarttui jättipussillinen metrilakua, kuinkas muutenkaan - ja muuten vain istuimme heillä seuraten nappuloiden touhuja. Heidän tyttösensä on Sisua vajaat kolme kuukautta vanhempi, joten oli ihan hauska saada katsella, mitä kehitysetappeja meillä on lähitulevaisuudessa edessä. (Vähän kyllä epäilen, ettei meidän pikkunöösimme aivan yllä kielellisen vastaanottokyvyn suhteen aivan tämän neidin tasolle, mutta perässä tullaan.)
Sunnuntaiaamuna nousimme Amorellan kyytiin vähän kauhunsekaisin tuntein siitä, josko laiva on aivan täynnä tuhkaturisteja. Ei näkynyt, eikä juuri muutakaan ruuhkaa. Tutustuimme tarjontaan ja havaitsimme, että Kengurumeininki on esiintymässä. Keikalle, siis! Ystävien tyttö jammasi täydestä sydämestään tanssilattialla, mutta Sisu tyytyi hötkymään äidin sylissä, kun en arvannut häntä konttaamaankaan pitkin lattioita päästää. Unihan siinä tuli, kesken parhaan menon. Siitä suunnistimme syömään ja Sisu heräsikin juuri sopivasti niin, että äidin jälkiruuat meinasivat jäädä syömättä. Teimme pieniä tax free -ostoksia ja Sisu nuokkui milloin missäkin välissä. Todella hieno päivärytmi... Kävimme ipanoiden kera myös pallomeressä, jossa Sisu eroahdistuksensa pahinta vaihetta kärsivänä, vähän ensin itkeä tihrusti, mutta lopulta innostui palloista ja ehkä hieman leikkikaverina häärivästä tytöstäkin. Kengurumeiningin toista esityssessiota oli myös pakko päästä katsomaan. Sisu jaksoi suhteellisen hyvin reissussa, mutta tuulta vähän häiritsi se, ettei mies olisi halunnut olla joko rattaissa, sylissä tai repussa koko aikaa. Olisi itse pitänyt päästä tutkimaan. Hytissä oli paljon hauskempaa kun pääsi matkasänkyyn ja kävelemään sen laitoja pitkin - vanhemmat eivät vaan viihtyneet siellä kovin pitkiä aikoja kerrassaan (vielä tässä vaiheessa). Olimme aikeissa mennä vielä syömään illalla ystävien kanssa, mutta Sisu päätti toisin. Ei auttanut kuin lähteä viemään pientä nukkumaan, mikä olikin onni onnettomuudessa. Olin jo hetkeä aiemmin valitellut miehelle outoa oloa ja arvellut sen johtuvan nälästä. Ei johtunut. Yön sain viettää karsean vatsataudin kourissa vessassa ja arvelin jo, etten ikinä pääse satamasta ystävien asunnolle, jonne auton jätimme, saati sitten kotiin asti.
Aamulla olo oli aivan raato. Automatkan kotiin nukuin, ja kotona nousi kuume. Maanantai meni nukkuessa. Tiistai hyviltä osin samoin. Keskiviikkona tein jo vähän töitä ja söin oikeaa ruokaa ensimmäistä kertaa sitten sunnuntai-iltapäivän. Siinä mielessä olimme onnekkaita, että perheen miehet säästyivät taudilta. Oma olo alkoi vasta eilen olla normaali ja ruoka maistua.
Mutta se pilvi, jossa olemme. Kyse on yökukkujasta nimeltä Sisu, jonka öiset parin tunnin huutokonsertit verottavat sekä miehen että minun jaksamista. Päivällä kulkee juuri sen verran irrallaan todellisuudesta, että ympärillä olevat asiat tuntuvat ulkopuolisilta ja ikään kuin tarkkailisi tapahtumia ulkokohtaisesti. Olen turhautunut siitä, etten osaa vedenpitävästi sanoa, miksi Sisu itkee iltaisin. Itku on voimakasta, mutta hän nukahtaa melko nopeasti syliin, ja heti kun hänet laskee sänkyyn, hän herää ja alkaa itkeä, vääntäytyä ylös. Kaikki alkaa siitä, kun hän joko istuu tai seisoo sängyssään. Ensimmäiset kerrat hän nukahtaa nopeasti uudelleen, mutta sitten jatkuva ylöspönkeäminen vie unen, muttei väsymystä. Sitä huudetaan ja syliin nukahdetaan. Huutoahan meillä ei kuuluisi, jos Sisun antaisi joko nukkua sylissä tai tissi suussa vieressä. Pelkkä viereenottaminen ei pelasta mitään, sillä siinäkin hän torkkuu hetken (alle 5 min), jonka jälkeen alkaa pystyyn vääntäytyminen. Ja karjunta. Onko osasyy etuhampaissa, jotka ovat aivan ikenen pinnassa tulossa? Tai eroahdistuksessa, joka tosin tehtyäni nyt viikon etänä kotoa käsin näyttäisi kivasti vähentyneen? Onko Sisussa jotain elimellistä vikaa? Allergiaa? En minä tiedä. Mistä sellaista pitäisi päätellä? Johtuuko kaikki siitä, että hän sai liikaa liikunnallisia taitoja liian nopeasti? Viikon sisällä konttaus, pystyyn nousu, puita pitkin kävely, kärryllä taapertaminen, yhden käden tuella seisominen. Onhan siinä pienellä purtavaa. Voisiko kehitystä pistää hetkeksi pauseen, jotta pää ehtisi kiriä kuilun kiinni? Jatkettaisiin vasta sitten taitojen kartuttamista, kun ei öitä myöden tarvitsisi enää treenata.
Mä haluaisin jo päästä siihen seuraavaan vaiheeseen, kiitos. Tästä yökukkumisjutusta en tykännyt. Eilen illalla hän kuitenkin nukahti nätisti sänkyynsä, vaikka sinne mentiinkin ihan hereillä. Muissa lapsiperheissä tässä ei ehkä ole mitään kummallista, mutta meidän perhepedin tissillenukkujan suhteen kehitystä tapahtuu myös - ja ennen kaikkea - positiivisessa mielessä.
Tänään meillä oli myös lelukutsut. Neljä perhettä liittyi seuraamme leikkimään, peuhaamaan ja puuhaamaan. Hauskaa oli ja Sisu nautti menosta ja olostaan. Puuhaili itsekseen ja muiden lasten seassa, ei kiukutellut ollenkaan (ei edes kitissyt) ja tutki rohkeasti kaikkea näkemäänsä roikkumatta alati äidin tai iskän lahkeessa. Ehkä me alamme tosiaan sen pahimman eroahdistusvaiheen jättää jo taakse. Onneksi siinä ei mennyt kuin muutama viikko. Jospa yökukkuminen loppuisi sekin edes siinä ajassa. Muutenkin on ilo huomata, miten kotona Sisu saattaa kohtalaisen pitkiäkin toveja tutkia omia lelujaan, höpistä niille ja leikkiä itsekseen kaipaamatta meitä aikuisia koko ajan viereensä. Myös syöminen on tässä mielessä kehittynyt, että hänelle voi antaa leipää tai muuta, syödä itse ja luottaa siihen, ettei toinen heti tukehdu pullaansa (tämä oli kielikuva). Lusikan ja muiden aterimien käytössä kumminkin harjoitusta kaivataan vielä...
Huomenna suunnataan ystävien lapsen synttäreille, eli päivät meillä eletään yhtä juhlaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti