Mullekaikkihetinyt

Sisu on oppinut vaatimaan. Sitä on yhä hankalampi jättää huomiotta, sillä hän möykkää kurkku suorana, jos huomiota, palvelua, ruokaa, tisua, syliä - you name it - ei heru heti sillä sekunnilla, kun hän on sen saanut pieneen päähänsä. Kun ruokalappu laitetaan kaulaan, pitäisi lusikan jo olla suussa. Auta armias, jos ruoka on vielä silloin lämmittämättä. Tyytymättömyys on kuultavissa myös, jos ruoka menee loppumaan kesken. Kun äiti ottaa syliin ja alkaa näyttää siltä, että imetystuokio voisi olla tiedossa, pitäisi rinnan jo olla suussa. Kun ulkovaatteita aletaan pukea, pitäisi heti olla valmis ja päästä ulos. Kun joku unohtaa hänet lattialle liian pitkäksi aikaa, pitää alkaa kiekua, jotta joku tulee jutustamaan tai leikkimään.

Eilen yritimme naapurin kanssa juoda kahvia sillä välin kun hänen poikansa leikkivät keskenään ja Sisu istui sitterissä pöydän vieressä. Ääntä oli vain vaikea saada kuuluviin, kun meidän pikkunappula karjui helistintä heilutellen, vaan häneen katsoi ja sanoi jotain, saikin osakseen ison ienhymyn. Että "ei tässä mitään hätää, mut kiva että huomasitte minutkin. Voisitteko nyt sitten keskittyä vain ja ainoastaan minuun?" Ja, aivan oikein, nyt meno on sama, kun yritän tätä kirjoitella... Kyllä hän silti usein touhuaa pitkänkin aikaa itsekseen, mutta joskus vain pitää olla herkeämättä huomion keskipisteenä.

Ruokaa meillä menee valtavasti. Eilinen saldo oli viisi purkkia ja kaksi päärynää. Tänään meni valtava annos kauravelliä, mangososetta päälle ja äsken mutustettiin lähes koko iso purkillinen kalkkuna-kasvissosetta. Maidot tietysti menevät vielä tähän päälle. Määrä alkaa jo hirvittää, mutta koska ylös ei tule mitään, niin kai se on vain lapettava ruokaa niin paljon kuin sitä menee. Ainoa aika, jolloin säännöstelen syömisiä on ilta. Toissailtana laitoin stopin desin nestemäärään tekemäni puuroannoksen, puolikkaan ruusunmarjapurkillisen ja päärynän jälkeen. Yöllä syötiin silti ja aamulla kaikki, mitä vain suuhun saatiin.

Äänirepertuaariinkin on taas löydetty uusia ulottuvuuksia. Tiistaina, kun oltiin päivä mummulassa, Sisu keksi uuden tavan huohottaa. Nyt suipistetaan huulet tötterölle, nyrpistetään nenää ja hengitetään tiheästi nenän kautta. Siitä kuuluva suhina onkin niin hauskaa, että sille pitää joskus Sisun itsensäkin nauraa. Nauru on varma saalis myös, kun häntä seisottaa. Erityisesti iltaisin hän hekottaa, käkättää ja hihkuu ikenet paljaana, kun hänet nostaa polvien päälle seisomaan. Siinä voivat sekä äiti että poika samalla hönkiä nenän kautta toisiaan matkien.

Sisu seisookin jo tukevasti. Kun antaa hänelle kumpaankin nyrkkiin sormen, josta voi pitää kiinni, seisoo hän omilla jaloillaan ja tarkastelee riemuissaan ympäristöään. Yhtään häntä ei siis tarvitse kannattaa. Istuminen ei vielä luonnistu juurikaan paremmin kuin pari viikkoa sitten, eikä ryömimistaitokaan ole hirveästi kehittynyt. Yhä pidempiä matkoja hän kuitenkin itseään työntää takaperin lattialla, mutta eteneminen ei onnistu ollenkaan. Tahdon puutteesta tämä ei kuitenkaan johtune, sillä kun Sisun eteen laittaa lattialle jonkun kiinnostavan kapineen, tuijottaa hän sitä kotvan ja sitten nostaa jalat ja kädet ilmaan ollen vatsansa varassa ja sätkii vimmatusti. Ehkä hänestä tuleekin uimari.

Nukkumisen suhteen emme ole enää edes yrittäneet jättää yösyömisiä pois. Sisu kylläkään ei enää nukahda rinnalle, vaan omaan sivuvaunusänkyynsä, niin että imetyksen jälkeen hänet sinne nostaa ja jää viereen pötköttämään odottaen Sisun nukahtamista. Hän herää muutaman kerran ennen syvempää unta, mutta eilenkin häntä ei tarvinnut tämän vuoksi huomioida, vaan hän käännettyään päätään jatkoi itse uniaan. Tuttiakaan emme ole enää yrittäneet öisin kaupitella, kun siitä ei tullut muuta kuin armoton huuto. Öisin herätyksiä tulee parhaimmillaan pari, pahimmillaan lukemattomia, mutta nyt muutamaa kertaa lukuunottamatta Sisulle riittää se, kun hänet kääntää vatsalleen tai kyljelleen ja taputtaa pyllylle. Kanniskelusta on siis luovuttu. Ennen imetän pari kertaa enemmän ja pääsen jatkamaan uniani - tai ainakin yrittämään sitä - viidessä minuutissa kuin että kannan häntä ympäri makuuhuonetta vähintään varttitunnin. Eilen oli puhetta miehen kanssa, että yritämme yösyötöistä eroon vasta huhtikuussa, kun mies on kotona.

Muutama yö on mennyt kuitenkin taas huonommin, jolloin taputtelua on tarvittu monenmonituista kertaa.  Kummasti sekin vain alkaa väsyttää, etenkin kun nyt oma nukahtamiseni tuntuu kestävän juuri niin pitkään, että Sisu jo seuraavan kerran herää. Joku yö sitten kylläkin pilasin itse omat uneni, kun tein töitä yli puolen yön, enkä mennyt nukkumaan, kun tilaisuus oli. Pakko vain oli saada tehtyäkin, kun oman osuuteni valmistumista tekeillä olevasta yhteisartikkelista odotti jo seuraava kirjoittaja. Parin viikon päästä työ onkin seminaarissa keskusteltavana. Mies lupasi hoitaa Sisua sen päivän, että pääsen itsekseni yliopistolle. Jännittää jo vähän, osaako sitä muusta juuri puhuakaan kuin vaipanvaihdosta, syömisistä ja vauvajutuista ylipäänsä.