Olisihan se pitänyt jo eilen aavistaa, kun tuumin, mikä ääni on seuraavana vuorossa. Jos meillä jo itketään haukkua muistuttavasti, muristaan ja läähätyshuohotellaan, ei juuri muuta puuttunutkaan kuin vinkuminen. Se löydettiin heti aamutuimaan, kun ensin oltiin vähän huohoteltu yön kuulumisia. Istutin Sisun sitteriin ja lähdin valmistamaan aamupalaa. Hetken hän pyöritteli omaa vinkuleluaan käsissään, veti sitten syvään henkeä ja pidätettyään hetken päästi korkean, pitkän ja kirkkaan iiiiiiiiiiiiii-äänen. Meillä kasvaa ehkä tuleva koirien kuningas, kun eritoten nämä onomatopoeettiset äännähdykset luonnistuvat.
Päivä toi mukanaan myös yskän. Ei oikeaa yskää, vaan ihan vaan huviyskimisen. Tämän Sisu keksi, kun syötiin päiväruokaa (bataatti-porkkanaa, joista jälkimmäinen oli ihan uusi tuttavuus). Lusikka meni suuhun, jätti kielenpäälle kummia kökkäreitä, jolloin Sisu yskähteli. Kun hän huomasi, että äitiä moinen rupesi naurattamaan, syttyi silmiin veikeä tuike ja yskä jatkui. Sen päälle pitikin jo kiljahtaa, kun näin hauskan uuden asian keksi. Ruokailu meni siis yskän merkeissä.
Mummulle ja papalle esiteltiinkin jo jos jonkinlaista kirkumisen muotoa. Taitaa meillä olla puheenkehitys aktiivivaiheessaan tai sitten Sisu vain on todellinen suupaltti. Ihan vielä kumminkaan oma opetukseni ei ole tuottanut tulosta, sillä sana"interdependenssi" ei vielä oikein ota onnistuakseen. Ehkä tämä tästä, kun treenit edistyvät. Teorian kuitenkin olen onnistunut kehittämään minun ja Sisun keskinäisriippuvuudesta, joten pitäähän pienen osata vaunuista huudella muille lapsille aivoituksiemme tuotoksista. Olenkin lähes joka päivä monen kuukauden ajan tavannut Sisulle sanaa in-ter-de-pen-dens-si. Huvinsa kullakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti