Meillä palvelukseen halutaan nukkumatti. Sisun rytmi muuttui yöunille menon suhteen pari päivää ennen joulua radikaalisti. Nukkumatti kolkuttelee ovelle ja heittelee unihiekkaansa vasta yhdentoista, puoli kahdentoista aikaan, vaikka rytmistä ollaan pidetty kiinni, eikä päiväuniakaan nukuta aiempaa enempää (paitsi ne yhdet puolen tunnin pituiset, jotka vetäistään juuri mukavasti yhdeksän aikaan ja jotka aina saavat minun toiveeni nousemaan, että tänään rytmi korjaantui normaaliksi).
Toissailtana Sisu valvoi puoli kahteen. Hän oli maailman aurinkoisin lapsi, joka nauroi hekotti ääneen ja jutteli taukoamatta. Ensin epäilimme nälkää syyksi, jolloin pistin miehen lämmittämään pullollisen maitoa kaiken varalta. Sisu ei juonut siitä yhtään. Ei kai se nyt mikään ihmekään silti ollut, kun häntä olin imettämällä yrittänyt tainnuttaa jo hyvän tovin. Yritimme kuitenkin hetken päästä vielä ylimääräistä puuroannosta, mutta varsin laihoin tuloksin. Ei maistunut päärynäkään, vaikka ihan tuoreesta rapsutettiin lusikalla ja normaalisti se on mitä suurinta herkkua.
Siinä sitä sitten seurusteltiin, naurettiin ja höpsöteltiin. Hiukan ennen puoli kahta alkoi pikku-ukko hieroskella silmiään ja sammuikin melko nopeasti. Mutta, mutta. Sittenpä hän ei olisi nukkunut muuten kuin tisu (Sisun käsitys tutista) suussa. Tätä menoa jatkui nyt myös viime yönä. Koska en itse oikein halukas kyseiseen järjestelyyn olisi, enkä siinä pysty nukkumaan kunnolla, yritin kerta toisensa jälkeen irrottaa Sisun otteen ja livahtaa pienen hamuavan suun ulottumattomiin. Jotenkin se vain aina löysi luokseni ja jos silloin ei tisututtia annettu, alkoi armoton kitinä. Talvinen ja pimeä yö muuten tuntuu melko pitkältä, kun makaa sängyssä, kuuntelee miehen kuorsausta ja lapsen tuhinaa, muttei voi itse nukkua vaikka väsyttää armottomasti, koska nukkuminen merkitsee samalla sitä, että tutti lipsahtaa lapsen suusta, jolloin alkaa taas kitinä. Puoli tuntia huonossa kylkiasennossa on ikuisuus. Ja toisaalta se puoli tuntia-tunti, jonka saan nukkua rauhassa, vain yksi silmänräpäys. Kai siis pitää paikkansa, että kaikki on suhteellista.
Onhan tämä nyt vain joku vaihe? Jos tästä tulee jokaöinen tapa, saa Sisu muuttaa alta aikayksikön omaan sänkyynsä. Liittyisikö se niihin hampaisiin? Ikenet pullistelevat jo kovasti, läpi hampaat eivät kuitenkaan vielä ole tulleet. Jos tämä on jokin hieno uusi tapa (siis Sisun mielestä), niin oma huumorintajuni alkaa olla kovalla koetuksella. Aamulla kun olo oli taas sellainen, että haluaisin vain hautautua peittojen alle, haudata pään tyynyyn ja nukkua ikuisuuden. Arvata saattaa, että tämä oli turha toivo. En jotenkin vain osaa - vaikka tilaisuus siihen annettiinkin - jäädä pötköttämään itsekseni. Purin turhaumani siivoamiseen ja pistin miehen paimentamaan Sisua.
No, jos ajatellaan positiivisesti, Sisun uusi valverytmi takaa sen, että ennätetään kovastikin poksutella raketit ja katsella ne koko porukalla. Ja koska hän ei kitise, vaikka valvookin, niin odotukset ovat korkealla rattoisaan yhdessäoloon ja puuhasteluun. Kohtasilteen odotellaankin jo kummipoikaa perheineen saapuvaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti