Sisua on muutaman viime päivän aikana vaivannut nuha. Tai enemmän kai häntä vaivaavat ja nuhasta vaivaantuvat äiti ja isä, kun poika tuntuu olevan varsin tyytyväinen oloonsa. Me vanhemmat sen sijaan ahkerasti niistämme Sisun nenää nenä-Fridalla ja tiputtelemme keittosuolatippoja pieniin sieraimiin. Näistä jälkimmäinen saa kovan huudon aikaan, kun taas imeminen ei juuri hätkäytä ja monesti Sisu iloisesti naureskelee räkä poskella, kirjaimellisesti... Kovin tukkoinen ei Sisu yleisesti ottaen ole, lähinnä iltaisin vaakatasossa tapahtuvaa tisuttelua pakkaa häiritsemään nenän rohina. Mutta yöt menevät varsin mukavasti - mitä nyt viime yönä piti kerran herättää isäkin niistopuuhiin, kun ei yösyömisestä tahtonut tulla mitään. Kärttyisyyttä tai itkuisuutta ei nuha ole aikaansaanut eikä kuumettakaan ole ilmaantunut sen yhden illan jälkeen, kun mittari näytti 38.1. (Tällöin muuten viimein vakuutuin siitä, että ottamamme vakuutus oli loistojuttu, kun tunnin ajan yritimme soittaa päivystykseen kysyäksemme sieltä neuvoa lääkäriin lähdön ja supon antamisen suhteen - nuha kun paukahti päälle juuri Sisun täytettyä 12 vkoa, mutta kolmen kk:n etappi oli vielä viikon päässä. Seuraavana päivänä pääsimme kuitenkin päivystykseen läpi, kun ensin ystävän lääkärisisko oli suosittanut varmuudeksi ottamaan yhteyttä, vaikka neuvolasta sainkin ohjeet, että vasta 40 asteen kuume antaa aihetta lääkäriin lähtöön. No, kuumetta ei tosiaan tuon yhden illan jälkeen näkynyt eikä kuulunut ja Sisu oli koko ajan oma ponteva ja iloinen itsensä.)
Viime viikkoina olen pohtinut paljon rutiinien roolia vauva-arjessa - ja potenut lievää syyllisyyttä siitä, ettei meillä ole mitään tiettyä rutiinia, jonka mukaan päivässä eletään. Tokihan päivät rytmittyvät enemmän tai vähemmän samoihin uomiin, mutta olen kovin huono seuraamaan kelloa erityisesti ruoka-aikojen suhteen. Meillä siis syödään vähän väliä, milloin nälkään ja milloin tisutellaan huvikseen. Pääosin Sisun päivä kulkee seuraavia uomia: herätys n. klo 8, ruokailua ja seurustelua ensimmäisiin päiväuniin (siinä yhdeksän-kymmenen välillä) asti. Nämä ovat lyhyet unet, yleensä vain sellaiset reilut 30 minuuttia. Sitten pitääkin taas ruokailla ja seurustella vähän pidempään. Päivän pitkät unet koittavat yhdentoista-kahdentoista aikaan ja kestävät kahdesta kolmeen tuntia. Ja taas syödään ja puuhastellaan. Ennen yöunia otetaan vielä kahdet puolen tunnin tirsat neljän ja kuuden tienoilla. Kahdeksan aikaan alkavat meidän perheen iltarutiinit: kylpy, jos on kylpypäivä, muuten iltapesut, vaipanvaihto ja yöpuku päälle. Sitten me Sisun kanssa tisutellaan pötköllään, kun isä syö iltapalaa, jonka jälkeen Sisu pääseekin isin syliin pullottelemaan (osittaisimetyksellä siis mennään) ja äiti syömään. Nukkumaan pieni mies ei meidän kovista yrityksistä huolimatta suostu juurikaan ennen puolta yhtätoista. Tämä on ollut hänen uniaikansa heti alusta pitäen, emmekä sitä ole onnistuneet muuttamaan.
No, tänäänkin siis heräsin Sisun jalkojen ja käsien tarmokkaaseen vatkaamiseen kahdeksan aikaan. Aamu-unien jälkeen Sisu innostui juttelemaan äidille ihan mahdottomasti. Liekö kertoillut unistaan - kovasti ainakin nauratti ja ääntä lähti oikein kunnolla. Jokeltelu on tähän asti ollut melko hiljaista, mutta viime päivinä Sisu on löytänyt äänensä oikein kunnolla ja kiljahtelee innoissaan hyvinkin äänekkäästi. Myös käsillä on alettu tarttua kaikkeen ulottuvilla olevaan - varsinaisesti hän ei vielä tietoisesti mitään käteensä etsi, mutta jos pikkuiset sormet kiinni jostakin saavat, on ote tiukka. (Eilen äidin ja isän hiuksetkin löysivät tiensä nyrkkiin, ja sekös sattui!)
Päivittäin meillä myös harjoitetaan niskan hallintaa lattialla. Tänään laskin Sisun selälleen, mikä aiheutti kovasti sätkytystä. Kun laitoin käden selän taakse (Sisu pyörähtää itse kyljelleen), niin siitä hän ponnisti vatsalleen ja jatkoi samantien takaisin selälleen. Se aiheutti vähän pelästystä ja kun pää vielä kopahti hiukkasen lattiaan, tuli pikkumieheltä itku. Vähän sylittelyä paransi harmituksen ja sama kiepahdus toteutettiin uudelleen. Ja uudelleen. Hän ei siis osaa vielä pyörähtää itse kyljeltä vatsalleen, mutta onnistuu punnaamaan itsensä vatsalta selälleen, joskaan ei hallitse niskaansa vielä niin hyvin, ettei pää aina kävisi lattiaan. No, onhan tässä aikaa vielä opetella.
Vähän ennen puoltapäivää tulivatkin mummu ja pappa kylään hoitamaan Sisua äidin työmenojen vuoksi. Sisu ehti hädin tuskin toivottaa tulijat tervetulleiksi leveällä hymyllään, kun tuli nukkumatin aika. Äiti siis livisti omille teilleen muutamaksi tunniksi. Kotiin olikin jo tämän jälkeen kiire, kun ikävä alkoi vaivata. Hyvin oli kaikki mummun ja papan hoivissa mennyt ja äitiä odotti tyytyväinen ja hyvin syönyt poika. Taisi olla eroahdistus suurempi äidillä kuin lapsella - näinköhän se menee sittenkin, kun joskus on äidin aika palata töihin ja Sisun mennä hoitoon. Onneksi siihen on vielä hyvä tovi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti