Isoveli valvoo

Viime viikolla nykyinen sisäministerimme Päivi Räsänen totesi, että perhesurmista - tai kaunistellummin laajennetuista itsemurhista - on tullut ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. En viitsi tässä mennä yksityiskohtaisesti koko ilmauksen "laajennettu itsemurha" absurdiuteen, miten laajaksi itse voi muodostua? Perhe näemmä kuitenkin siihen kuuluu - itsen jatkeena. Yhtä hyvin voitaisiin puhua länsimaisen yhteiskunnan vääristyneestä käsityksestä hahmottaa kaikki oman navan kautta, subjektin ja subjektiviteetin järkkymättömästä ylivallasta (kyseistä linkkiä mielelläni viljelen, sillä kuulun parantumattomasti tuohon neljännekseen, jolla oikea ja vasen menevät sekaisin. Ehkä geeneissäni on hiven Afrikan jostain kolkasta tulleita vaikutteita...). Paitsi siis tilalliseen hahmottamiskykyymme itsekeskeisyys heijastuu siihen, että perhe hahmotetaan itsen laajennuksena. 

Toisinaan isoveli ei tosiaan valvo.
Sattuipa kerran, että molemmat nukkuivat yhtä aikaa.

Perhesurmia on selitetty yksilön lisäksi yhteiskunnan valvontamekanismien pettämisellä. Itse kuitenkin puhuisin mieluummin yhteiskunnan valvontamekanismien perustavanlaatuisella väärinsuuntaamisella, sillä omat kokemukseni eivät oikein käy yksiin sen kanssa, etteikö valvontaa sinällään olisi. Se vain tapahtuu väärissä paikoissa: meillä on siis valvonnan kohdennusongelma, ei ongelma valvonnan puuttumisesta.

Ensimmäisen kerran nämä ajatukset heräsivät muutamia päiviä ennen Jasun syntymää. Mulla oli järisyttävän kamala kuumeinen flunssa, nukkumisesta ja lepäämisestä ei tullut mitään, kun heräilin pitkin yötä tukkoiseen nenään ja poskionteloiden pakotukseen. Kysyin neuvolasta, mitä voisin turvallisesti käyttää oloni helpottamiseen Panadolin lisäksi. Neuvolantäti kertoi, että lääkäri on heitä ohjeistanut, että raskaanaolevat voivat käyttää Nasolin-nenäsuihketta pahimmasta tukkoisuudesta selvitäkseen. Huojentuneena tiedosta suuntasin apteekkiin ja pyysin "Dasolidia helpoddamaan dukkoisda dedää".  Farmaseutti kahsahti vatsanseutuani ja totesi, etten minä sitä saa käyttää, eikä hän sitä minulle myy. Kerroin varmistaneeni asian neuvolassa ja noudattavani neuvolalääkärin ohjeistusta. Täti vain totesi, että paketissa sanotaan, ettei sitä saa raskaana käyttää. 

Toinen insidentti oli viime viikolla, kun kävin kysymässä imettävälle sopivaa allergialääkettä ja totesin neuvolalääkärin kertoneen loratadiinipohjaisten antihistamiinien olevan turvallisia. Farmaseutti sanoi silmätippojen olevan ehdottoman turvallisia, jos kärsin silmäoireista. No, mutta kun allergiani aiheuttaa iho-oireita, eikä silmäoireita, totesin. Sitten alkoikin armoton tuoteselosteiden luku. Yritin vielä sanoa, että tosiaan lääkärin mukaan loratadiinivalmisteet soveltuvat sekä raskaanaoleville että imettäville. Täti otti pakkauksen, ja luki "ei suositella raskaana oleville tai imettäville". Toistin taas, että tätä valmistetta minua kehotettiin käyttämään raskaana ollessani. "No, en kyllä voi sulle myydä näistä mitään. Mutta jos sinulla olisi ollut silmäoireita, niin voisit käyttää silmätippoja." Allergiani oireilee imettäjälle sopimattomalla tavalla.

Toisaalta myös mies joutui kohtaamaan valvovan silmän ja alistumaan sen tahdolle. Olimme tässä taannoin Hoplop-reissun (ei muuten ollut meidän perheen juttu) jälkeen syömässä kauppakeskuksessa, mutta koska Jasu ei nukkunut, vaan kitisi, me vanhemmat nautimme ateriamme vuoroissa. Oman vuoroni koittaessa mies otti Jasun ja lähti hänen kanssaan vaunuttelemaan ja katselemaan kauppoja. Oli siinä mennessään kaivellut takin taskujaan, löytänyt pari kolikkoa ja ajatteli tukea Ray:n toimintaa pelaamalla Täyspotissa. Ennen kuin oli kuitenkaan ehtinyt peliautomaatille asti oli eteen paukannut pelinhoitaja, joka totesi, että miehen pitää poistua. Siippani oli ehkä ollut lievästi kysyvän näköinen, kun valvova silmä selitti, että Täyspotti on vain täysi-ikäsille, eikä sinne saa tuoda lapsia. Mies katsoi epäuskoisena, vilkaisi vaunuissa nyt nukkuvaa nelikuista Jasua ja sanoi, ettei tuo tuosta kyllä paljon vaikutteita saa tai pompsahda pelaamaan yhtään mitään vielä hyvään toviin. Aivan sama, ei ole täysi-ikäinen.

Valvonta siis kyllä pelaa, mutta onko tämä nyt aivan oikeansuuntaista tai oikeisiin toimiin kohdistuvaa valvontaa? Siinä missä minä en saa ostaa nenäsumutetta tai allergialääkettä vasta puhutaan päihteiden väärinkäyttäjien ja huumausaineita käyttävien äitien pakkohoidosta. Tällä en tarkoita, että välttämättä kannattaisin pakkohoitoa - varsinkaan jos sen on tarkoitus olla ainoa ratkaisumalli päihdeäitien kohdalla - vaan sitä, että nyt olisi ehkä syytä pohtia, kuinka vakavasti pari henkosta Nasolinia tai pari pilleriä vaikkapa Clarityniä haittaa lapseni elämää verrattuna siihen, että voisin valvotun käytön näkökulmasta täysin sallitusti polttaa ketjussa tai käyttää vähemmän sallitusti muita päihteitä.

Samoin uhkapelien merkitystä lapsemme kehitykselle ja hänen saamilleen vaikutteille voisi punnita neuvolan kykyä puuttua ajoissa vanhempien masennukseen, perheiden ongelmiin tai ylipäätään perheissä mahdollisesti kytevään psyykkiseen pahoinvointiin. Sisun ikäistä nappulaa en soisi otettavan pelisaliin mukaan, se ei ole hänen paikkansa, mutta onko oikeasti niin, että vaunuissa köllivää mistään mitään ymmärtämätöntä vauvaa ei saa ottaa tähän pahuuden pesään? Menee vähän yli, vaikka periaatteessa ymmärrän, että K-18 on K-18, eikä "K-18 paitsi alle 5kk vauvat sallitaan". Ymmärrän myös, että kyse on varmaan toimilupa-asioista tai sakkorangaistuksesta yrittäjälle, mutta periaatteessa en ymmärrä, onko tämä nyt se suurin ja huutavin ongelma, johon yhteiskunnan sanktiojärjestelmän tulee puuttua. Kaiken tämän sanon siinä valossa, että laajennetulla neuvolakäynnillä, josta meille ei muuten kerrottu etukäteen, lääkäri vain sanoi, että tällaisen uuden käytännön tarkoituksena on kartoittaa perheiden sisäistä hyvinvointia ja perhesuhteita ja pyrkiä puuttumaan ongelmiin ajoissa. Hyvä. Mitä se käytännössä tarkoitti: lääkäri kirjoitti Jasun korttiin "äiti ja veli tuovat", ja kysyttyään "Onko huolia?" merkitsi jatkoksi "ei huolia". Hän tyytyi vastaukseeni ja oletti sen tarkempaa kyselemättä, että meillä ei tosiaan ole huolia. Tälläkö neuvolajärjestelmä sitten pesee kätensä vaikkapa perhesurmien kartoituksessa? Ehkä kannattaisi sen sijaan miettiä, miten neuvolan tätejä ja lääkäreitä koulutetaan kohtaamaan ihminen, mitä asioita kannattaa kysyä, ja miten niitä kannattaa kysyä. Onko huolia, miten surkea kysymys, jos oikeasti halutaan selvittää, miten perheessä menee? Yhtä surkeaa olisi tiedustella "mitä teille kuuluu"? Ympäripyöreään kysymykseen saat aina ympäripyöreän vastauksen.

Mietin tätä kysymisen tapaan liittyvää problematiikkaa pressanvaalienkin yhteydessä. Muistaakseni se oli Maikkarin vaalikone, jossa vastaajaa pyydettiin asemoimaan oma kantansa liukuvalla asteikolla väittämään "kannatan perinteisiä arvoja". Näin punaista ja nappasin vaalikoneen kiinni pohdittuani ensin, tarkoitetaanko tällä nyt mantraa "koti, uskonto, isänmaa" vai ehkäpä ihmisten tasa-arvoisuutta tai ihmisarvon loukkaamattomuutta. Kenen perinteisistä arvoista nyt puhuttiinkaan - vaihtoehdot kun olivat oikeastaan toisilleen jossain määrin täysin vastakkaiset. 

Samalla jäin pohtimaan sitä, miten hassua on, että puhutaan arvoliberaaleista ja -konservatiiveista. Tässähän lähtökohtana on olettamus, että kaikki esim. ydinvoimaa vastustavat ovat äärivihreitä, jotka vastustavat yksityisautoilua ja ties mitä muuta. Samalla oletetaan, että ne jotka kannattavat vaikkapa samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon, kannattavat myös 'sateenkaariperheiden' oikeutta lapsettomuushoitoihin tai adoptioon. Lähtökohtaisesti ajatuskulku viittaa siihen, että liberaali jossain mielessä, liberaali kaikissa asioissa ja päinvastoin. Ehkä tämäkään ei ole näin yksinkertaista.

No mitenkähän sitten parantaisin asioiden tilaa? Ensinnäkin voisi olla paikallaan haastattelukouluttaa ihmisiä, jotka työkseen toisia ihmisiä jututtavat ja pyrkivät erinäisiä valvonnan (tai muita) töitä tekemään. Toiseksi on pyrittävä pois pelkästä ongelmien kartoituksesta (hyvästi ongelmalähtöinen oppiminen) ja ryhdyttävä kartoittamaan myös hyviä käytäntöjä, joita varmasti myös on löydettävissä ja vahvistamaan sekä jalkauttamaan niitä laajemminkin. Pelkkä saarnaaminen ei riitä tai ole toivottavaa, vaan on laitettava ihmiset aktiivisesti pohtimaan omia toimintamallejaan ja työstämään niitä. Ja kolmanneksi olisi syytä keskustella, mihin yhteiskunnallisella valvonnalla pyritään ja mitkä ovat sen tavoitteet, keinot ja puutteet. Tulipas taas besserwisseröityä urakalla, mutta hei, sitä me yhteiskuntatieteilijät teemme. No hard feelings.