Aamutohtorin vastaanotolla minut ja masukas komennettiin lepoon. Sairauslomaa paukahti äitiysvapaan alkuun asti ja lisäksi tuli vielä lähete äitiyspolille kontrolliin ja pohdintaan, mitä mun kanssa oikein pitäisi tehdä. Eli hyvästi Reykjavik, töissä- ja kaupassakäynti, lenkkeily, Sisun nostelu, ponnistelu, stressi, rasitus, matkustelu, pitkäaikainen istuminen ja kaikki ylimääräinen. Täyteen vuodelepoon en kuitenkaan saanut ukaasia, mutta vakavan kehotuksen oman kropan kuunteluun kylläkin. Heti, kun supistaa, pitää lopettaa ja vaihtaa asentoa tai yrittää rentoutua parhaalla mahdollisella tavalla. Viikkoja on kuitenkin kasassa vasta reilu 32, joten pari lisää tulisi todella tarpeeseen ja henkisesti tarvitsen kyllä mieluusti tuonne 36-38 viikoille. (Enhän mä ole edes ehtinyt pestä vauvan vaatteita ja siirtää niitä paikalleen. Ikkunatkin ovat pesemättä, ja ties mitä muita töitä vielä olin ajatellut ehtiväni.) Petollisinta on se, etten tunne itseäni kovin raihnaiseksi tai vaivaiseksi. En juuri olisi edes sanonut, että mua supistelee, kun niidenhän pitäisi olla kipeitä, eikä mua ole kivistänyt. Mitä nyt ne liitoskivut, tai ehkä ne olivatkin jotain muuta ja ovat johtaneet osaltaan tähän tilanteeseen. En taida olla ihan kosketuksissa kroppani kanssa...
Lääkärin mukaan kohdunkaulaa on noin 1.5 senttiä jäljellä ja masutyypin pää on todella alhaalla. Kysyin, kuinka suuri riski ennenaikaiseen synnytykseen on, koska kaiketi voi olla myöskin, että tämä menee sen pari viikkoa ylikin. Kuten arvelinkin, ei lääkäri osannut sanoa minkäänlaisia todennäköisyyksiä tai tilastoja, miten paljon vastaavista merkeistä on johtanut vauvan syntymään tai onko edes yleisempää, että vauva syntyy etuajassa kuin että pysyisi paikallaan täysiaikaisuuteen asti. Tilanne, jossa nyt olen, ei kuitenkaan ole hänen mukaansa normaali. (Tässä raskaudessa on ollut kovin vähän mitään normaalia muutenkaan - taitaa koko termi "normaali" olla absurdi ylipäänsä kenenkään raskautta tai synnytystä kuvaamaan.)
Töitä sain luvan tehdä kotoa käsin. Ihan pelkkä oleilu sopii mulle huonosti ja viikkotolkulla möllötys vielä huonommin. Nyt kun olisi mielenkiintoa tehdä vaikka mitä. Keväällä olikin toisin, kun ihan pelkkä oleminen jo tuotti tuskaa ja tuntui liian raskaalta. Mutta nyt edetään näillä ohjeilla ja yritetään pitää navantakainen vielä paikallaan. Sisulle tosin on vaikea selittää, miksi äiti ei touhua ulkona, nosta syliin tai kanna. Sitä kompensoimaan tosin luettiin pitkästi yli tunti tarinoita ja satuja sekä leikittiin eläimillä, kun äiti pötkötti patjalla.
Kaiken riemun päälle Sisulla on orastava flunssa, mikä tekee pojasta tavallista kärttyisemmän. Omakin kurkku tuntuu vähän karkealta. Toivottavasti päästään nuhalla, eikä nosta kuumetta - semminkin, kun hoidossa on nyt mieluistakin mieluisampi leikkikaveri. Hoitotäti oli hakenut tyttärenpoikansa kylään muutamaksi päiväksi. Pojanviikarit ovat kuin paita ja peppu, minkä vuoksi tänään kotiinlähteminen tuotti kovasti tuskaa Sisulle. Naapurintytön näkemisen mahdollisuus lopulta sai Sisun lähtemään vapaaehtoisesti mukaani, kun eilinen käsi-kädessä -kävely ja trampoliinilla pomppiminen muistuivat mieleen.
Nyt kuitenkin kutsuu vaakataso, kun jälleen yksi supistus - tänään ties kuinka mones - on tosiasia. Ilmeisesti asiantilan tutkiminen ärsytti kroppaa ja sen on saanut kyllä huomata, vaikka pääosa päivästä on mennyt makuullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti