Sisu on oppinut, mistä naruista kannattaa vetää, kun äidin kanssa keskustelee. Pari viikkoa sitten kuului ensimmäistä kertaa "äiti on kaunis" (vastaavasti "istä on taitava"). Viime viikolla, kun kerroin nappulalle rakastavani häntä, totesi Sisu ykskantaan, että hänkin "jakastaa äitiä". Siitä lähtien on useita kertoja päivässä kerrottu myös vauvalle, että "vauva on ihana" ja että isoveli "jakastaa vauvaa". Mahaa myös halataan ja paijataan vallan mahdottomasti. Mitenköhän mieli mahtaa muuttua, kun toinen painos ulkoistautuu ja vaatii oman osansa huomiosta?
Viime viikolla meillä oli taas neuvola. Kaikki menee, kuten olettaa sopii. Oma paino oli laskenut parissa viikossa noin 700g, mikä sai terveydenhoitajan epäilemään, etten syö riittävästi. Kerroin, että syön ihan niin paljon kuin mahaan mahtuu, mutta kun tilaa on vähän, annoksetkin ovat pieniä ja liikasyönnistä saa vain kamalan närästyksen, niin ei paljon huvita tunkea ruokaa väkisin. Ainoa, mitä söisin loputtoman paljon, ovat karviaiset sekä oman puutarhan omenat. Koska kumpienkin suhteen jaolle pyrkii myös perheen pienin, en ihan kaikkea voi omaan suuhuni napsia. Hemoglobiini oli noussut hitusen ja vatsa kasvaa keskikäyrällä. Terveydenhoitaja ei ihan osannut sanoa, möllöttikö vauva pää alaspäin vai ylöspäin.
Kun käyntiä seuraavan yön olin murehtinut, miten vähän haluan uutta sektiota, päätin käväistä yksityisellä tarkastamassa tilanteen. Samalla saisin vähän osviittaa siihen, pääsisinkö lähtemään ensi viikolla ohjelmassa olevalle työreissulle Reykjavikiin. Lääkäri oli tänään - enkä pääse. Olin itse ajatellut, että peruisin lähdön, jos ipana2 on perätilassa ja suuntaisin Islannin sijasta moksahoitoihin ja vyöhyketerapiaan.
Hyvää käynnissä oli se, että napero on kuin onkin pää alaspäin. Ilmeisesti etuseinässä oleva istukka vaimentaa osan liikkeistä niin hyvin, että tunnen suurimmat potkut ja muljahdukset alavatsalla. Korkealla palleaa painava pallo olikin pyöreydestään huolimatta siis peppu. Vähänkö olin fiiliksissä, kun ultrassa lääkärin näppituntuma varmistui oikeaksi. Nyt on ainakin mahdollista, että synnytys saa kulkea omia teitään, jotka nekään eivät välttämättä ole aina ihan auvoisia - sektion helppoudesta ja vaivattomuudesta mulla vain ei ole myöskään kovin suuria luuloja. Arkea Sisun kanssa sektiohaava olisi ainakin mutkistanut. Ja sitä paitsi nyt olen iloinen siitä, että saanen kokea tämän raskauden ihan loppuun asti, loppuipa se milloin tahansa. Kalenterin perusteella synnyttämään lähteminen tuntui viimeksi jotenkin epätodelliselta, joten mielenkiinnolla odotan, mitä tällä kertaa tuleman pitää. Lääkäri muuten lupaili isompaa vauvaa kuin mitä Sisu syntyessään oli, tämän hetkiset mitat ovat aivan keskikäyrillä, joten syntymäpaino asettunee 3700-3800 gramman välille. Sisusta arvio oli 3300g ja lopputulema tosiaan sen 3250g.
Sen sijaan sisätutkimusta tehdessään lääkäri totesi, että kohdunkaula on lyhentynyt ja täysin pehmeä. Tällaisella teknisesti ensisynnyttäjällä kaulaa pitäisi hänen mukaansa olla jäljellä vähintään 2 senttiä, mieluusti mittaa saisi olla ihan täydet (reilu) 3 senttiä. Pehmentyminen ei myöskään ole ihan vielä hyvä juttu: Sisun neuvolakortti paljasti, että samoilla viikoilla ultrassa kaula oli ollut kiinteä ja pituudeltaan yli kolmen sentin. Tällä kertaa mittaa tuli 1,6-2,6 senttiä, riippuen vähän mittauskulmasta ja -asennosta. Lääkäri siis totesi, että ennenaikaisen synnytyksen riski on kasvanut, eikä hän ainakaan tule kirjoittamaan lentolupalappua. Ainoa, mitä siis mukaani sain, oli matkatoimistolle ja työnantajalle tullut todistus siitä, ettei lentämistä suositella. Ensi viikolla neuvolalääkäriin mennessäni kuulemma pitäisi pikemminkin arvioida sitä, tuleeko mun jäädä sairauslomalle kuin sitä, saanko lentää työmatkalle. Kuutisen viikkoa mieluusti pitäisi naperon vielä viihtyä yksiössään. (Ja kun tämän sanon, mistä vetoa, että saan nauttia raskauden ihan viimeisille metreille ja pari viikkoa siitä ylikin...)
Totesin miehelle, että taisivat pihahommat jäädä hänen harteilleen tältä syksyltä, kun lääkäri kehotti välttämään pitkään paikallaan istumista, kyykkimistä ja ponnisteluja. Onneksi tehtiin säilöntätyöt ja mehustamiset viikonloppuna. Nyt pakastin pullistelee sekä karviais- että mustaherukka-vadelmamehua ja mustikoita. Vähän haaveilin vielä tekeväni puolukkamehua ja syyskuussa lähteväni suppilovahverometsään, mutta katsellaan niitä sitten tuonnempana. Ehkä, jos pari viikkoa ennen laskettua aikaa tunnen itseni jotenkin suunnattoman energiseksi (vähän epäilen), saatan metsään lähteäkin, jos saan jonkun seurakseni. Ja tuleehan noita uusia syksyjä, jos sitten jää menemättä.
Tänään Sisu muuten meni kuuden viikon tauon jälkeen hoitoon. Olin varautunut siihen, ettei hän haluaisi jäädä tädille, mutta turhaan. Naamalle levisi autuas hymy, kun ovelle vastaan tulivat kaksi tyttöä. Vaatteet pois, suukko äidille ja kipinkapin leikkihuoneeseen. Sen koommin tyyppiä en nähnyt, vaikka vähän vaihdoinkin hoitotädin kanssa kuulumisia. Eilen Sisu kyllä vastasikin kysymykseeni siitä, mitä hän aikoo hoidossa tehdä, että "leittiä paajon". Piti varmaan heti aamusta aloittaa, että ehtii leikkiä tarpeeksi paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti