Meidän eilinen sai vielä illalla yllättävän käänteen. Oltiin miehen kanssa tyytyväisinä laitettu Sisu nukkumaan ja lääkitty 38,6 asteen kuumetta Pronaxenilla. Tyyppi nukahti ja nukkui, kunnes tuntia myöhemmin - juuri kun olin itse hipsimässä nukkumaan supistusten ja jomotusten hellittämisen toivossa - heräsi huutamaan. Hän oli aivan tulikuuma, ja koko kroppansa nytkähteli ja säpsähteli holtittomasti. Säikähdin kamalasti, huusin miestä yläkertaan ja yritin saada jotain kontaktia Sisuun. Tuuppasin hänet t-paitaisillaan miehen kanssa seisomaan parvekkeelle, jotta saisi jotain viilennystä.
Hetken kuluttua istuttiin sylikkäin oven viereen, ja Sisu oli ihan toistaitoinen ja jotenkin poissaoleva. Ei hirveästi ottanut kontaktia, vaan tuijotteli vain ja nytkähteli vieläkin. Kuumetta oli 38,9 astetta, joten patistin miehen soittamaan päivystykseen. Kehottivat lähtemään näytille, kun kerran kuume ei lääkkeillä ollut laskenut. Autoon siis ja kohti sairaalaa. Matkalla Sisu alkoi pikkuhiljaa jutustella normaalimmin.
Onneksi jonoa ei ollut kovasti. Ihan aluksi otettiin tulehdusarvot, jotka olivat täysin normaalit. Tosin laastarinlaitto sormeen rampautti koko käden ja vasta tänä aamuna äiti sai napattua laastarin pois, minkä jälkeen kättä voi alkaa jälleen käyttää. Jonossa oli Sisua vuoden nuorempi tyttö oli täysin samasta syystä ja samoin oirein odottamassa vuoroaan juuri meitä ennen. Odotusaikana Sisun iho alkoi pikkuhiljaa viiletä ja silmiin palata normaali katse. Lopputulemana saatiin vain ohjeistus kuumelääkkeiden maksimiannostuksesta, sillä kuulemma tehokkaampaa yhdistelmää kuin Pronaxen ja Panadol sekä sen jälkeen viilennys kukaan ei ole vielä keksinyt.
Yön Sisu nukkui rauhassa, ja aamulla herättiin vasta yhdeksän jälkeen. Tänään kuumetta ei ole ainakaan toistaiseksi ollut, joten toivottavasti selvitään vähän vähemmällä tämä tuleva ilta. Miesparka oli jo ihan stressissä illalla, kun ei tiennyt pitäisikö lähteä viemään supistelevaa vaimoa vai tulikuumaa lasta ensin hoitoa saamaan. Tänään mies pääsi hetkeksi lepäämään töihin, kun mummu ja pappa tulivat vahtimaan Sisua. Omakin tilanteeni on taas ollut rauhallisempi kuin eilen, eikä huomattavia supistuksia ole tullut ehkä edes kymmentä. Lepo siis selvästi auttaa, se vain ei ole toista odottaessa ihan niin helppoa kuin ensimmäisen kanssa, jolloin ehti hieman eri tavalla keskittyä kaikkiin tuntemuksiinsa, kolotuksiin ja väsymyksentunteeseen. Alan kallistua siihen suuntaan, että meidän seuraava lapsi syntyy, kun mies on valmis olemaan raskaana - onneksi tuota päätöstä tosin ei tarvitse tehdä juuri tässä ja nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti