Jonkinasteinen laiskuus näyttää nyt vaivaavan tämän blogin päivittäjää. Useikin tekisi mieli kirjoitella, mutta sitten päätän käyttää aikani muuhun, joka sillä hetkellä sattuu tuntumaan mielekkäämmältä, tärkeämmältä tai vähemmän vaivalloiselta. Varmaan joku kirjoitusblokki, näin väitöskirjan esitarkastukseen jättämisen jälkeen - syksyllä ja alkukeväästä kun tuli tuotettua tekstiä ihan urakalla, hiottua sitä jne. väsymiseen asti. Mutta muutaman tuokiokuvan haluan tallentaa muistin tueksi tuleville vuosille. Nämä on taas sitä kategoriaa, joiden äärellä me miehen kanssa huokaillaan ja ihastellaan omaa jälkikasvuamme, joka on vallan ihmeellinen ja ainutlaatuinen, mutta joista muiden lasten vanhemmat eivät juuri perusta, sillä heidän lapsillaan on muut ihmeellisyyden aiheet. Onneksi vielä jollain asteella hahmotan tämän Sisun erityislaatuisuuden nimenomaan meille ja vältän hehkuttamasta hänen taitojaan ja muita sanankäänteitään muualla kuin täällä. Mutta sallittakoon äidillekin joku paikka, jossa lapsen tulvilleen päästämä rakkaus saa riehua vapaana - päätöksen näiden lukemisesta tekee jokainen itse.
Vappu, tuo työn juhla tuli vietettyä pari viikkoa sitten. Mitään ihmeellistä ei ohjelmaan kuulunut, kummipoika perheineen kävi kyläilemässä ja toisena päivänä käytiin katsomassa naapurin uutta koiranpentua. Parhaat ilonaiheet koko perheelle takasi kuitenkin ennen vappua tehty kauppareissu, jolta Sisu sai ensimmäisen vappupallonsa. Kehotin miestä käymään pojan kanssa torilla valitsemassa pallon, sillä välin kun itse piipahdin kaupassa hakemassa pari unohtunutta tavaraa. Opastin myös, että kaikki "liian poikamaiset pallot" on syytä jättää myyjälle, mutta vaikka joku dinosaurus kelpaa jo äidillekin. Kun tulin kaupasta ulos, alkoi naurattaa. Parkkipaikalla oli mies, Sisu sylissään ja Sisulla oli mitä onnellisin ilme ja käsi tiukasti uuden pallon narun ympärille puristuneena. Pallo oli Tipi-lintu, joka piti sylissään suurta punaista sydäntä, jossa luki "be my tweetheart". Totesin miehelle, että oli sitten vetäissyt skaalan ihan toiseen äärilaitaan. Mies katsoi mua ja sanoi "se oli joko tää tai sitten Hello Kitty". Se meni jo iskän sietokyvyn ylitse, joten Tipi muutti meille vapun iloksi. Illalla soiteltiin mummullekin ja äiti kehotti Sisua kertomaan mummulle, mitä iskä oli torilta ostanut. Laitoin mummun kaiuttimeen, ja hän kysyi, mitä Sisu oli saanut. "Nakupettewi", totesi Sisu. "Mitä?" "Nakupettewi." Silloin oli pakko puuttua puheeseen ja selventää, ettei kyse ollut mistään iskän teekkariaikojen jäänteestä tai vappupilasta, vaan että Sisun mielestä Tipi näemmä muistutti nakupetteriä (joksi mies siis häntä kutsuu vaipanvaihdon ja iltapesun yhteydessä). Nyt nakupetteri alkaa jo tyhjetä, mutta kovin montaa ihmistä Sisu on ilostuttanut kertomalla hänestä.
Äitienpäiväkin oli ja meni. Sitä vietettiin kotosalla, kun käytiin mummulassa, jossa isomummukin piipahti, jo lauantaina. Kakkua syötiin kaksinkäsin, varsinkin Sisu, joka lusikoidessaan ehti vain hokea "keemaa, namnam" tai "kaakkua nam". Sunnuntaina ulkoiltiin, etsittiin hämähäkkejä kukkapenkeistä, kasteltiin kukkia ja perattiin mansikkamaata. Sisu ja iskä grillasivat, mutta pienempi mies oli malttamaton ja makkarat olisi pitänyt saada heti grillistä, silläkin uhalla, etteivät ne olleet ehtineet edes lämmetä. Tuo on ihan mahdoton makkaran ja nakkien perään, mutta niitä syödään kuitenkin varsin säännellysti meillä.
Osan äitienpäivästä käytin pitkästä aikaa ompeluun. Sisun hoitotäti halusi järjestää lapsille omien syntymäpäiviensä kunniaksi naamiaiset, joten pitihän pikkumiehelle saada asianmukainen asuste. Kyselin aamulla vähän, mikä Sisu haluaisi olla. Tiikerin, leijonan, cowboyn, merirosvon ja dinosauruksen joukosta hän valitsi viimeisimmän. Nopealla googlauksella en onnistunut paikantamaan kuin yhden valmiin dinoasun, senkin nettikaupasta ja mielestäni suhteellisen kalliilla - ottaen huomioon, että käyttökertoja tullee vain yksi. Sitten kävin tutkimaan kaavalehtiä ja löysin hyvänmallisen hupullisen t-paidan, jota muokkaamalla arvelin kykeneväni saamaan aikaan dinosaurusta muistuttavan lopputuloksen. Kaapin kätköistä löytyi vielä sopivat kankaat, joten tuumasta toimeen. Sisu harjoitteli tällä välin dinosauruksen ääntelyä ja murisi kovaan ääneen välillä ärjähtäen. Kun naamiaiset tänään olivat, ja Sisun kävin hakemassa kotiin, kertoi täti, että päivä oli ollut mahdottoman mukava. Ruoka oli tehty grillaamalla, oli leikitty, syöty jäätelöä, karkkia, keksiä ja sipsejä. Kaikki lapset olivat pukeutuneet ja ilmassa oli ollut oikean juhlan tuntua. Musta on ihanaa, että hoitaja jaksaa järjestää tuollaista ylimääräistä ja selvästi nauttii siitä itse. Lapsista nyt puhumattakaan. Kysäisin sitten Sisulta, miksi muut lapset olivat pukeutuneet. Pinja oli kuulemma "intessa" (prinsessa), Laura "kääpäne" (kärpänen; oikeasti leppäkerttu), Verneri "koia" (koira) ja Siiri "iiji" (hiiri). Mukavaakin kuulemma oli Sisusta ollut. Mies otti muutaman kuvan Sisusta kotipihalla, jolloin dino oli kyllä jo syventynyt kastelu- ja puutarhanhoitopuuhiin enemmän kuin poseeraamiseen. Yritän saada tänne jonkun otoksen.
Omaan napaan ei kuulu kovasti uutta: paitsi että se kasvaa. Kohta pitänee kaivaa äitiysvaatteet esiin, sen verran vatsa on venähtänyt. Jotenkin olen ihan kummissani siitä, että masu nyt jo näkyy, mutta huomenna toisaalta käynnistyy 19. viikko, joten kai sen pikkuhiljaa pitäisikin alkaa näkyä. Piipo, joksi vauvaa nyt kutsutaan, on edelleen aktiivinen ja muistuttaa olemassaolostaan jo useita kertoja päivässä. Mies ei ole vielä liikkeitä tuntenut, mikä ei sinällään ole mitenkään kummallista. Sisu silittelee mahaani joka päivä, erityisesti aamuisin, kun pötköttelemme sängyssä. "Silittää äiti mahaa. Ei saa lyyä. Silittää. Meiän vauva." Kuuluu jatkuva juttelu samalla. Lyömisellä hän tarkoittaa sitä, kun hänellä oli aiemmin tapana taputella äidin vatsaa niin, että läpsyi, mutta kielsin moisen ja selitin, että vauvaan voi sattua. Nyt hän muistuttaa itseään (?) tai kertoo äidille, että muistaa tämän asian. Viime viikonloppuna hän kertoi mulle, että vatsassani on vauva. Kysyin, kenen vauva siellä on. Sisu oli hetken hiljaa ja totesi sitten "meiän vauva". Musta se oli jotenkin äärettömän liikuttavaa. Tänä aamulla puolestaan Sisu suukotti vatsaani. Kysyin, ketä hän pussasi. "Vauvaa", sanoi Sisu. Ketäpä muutakaan.
Sisun kanssa olisi pikapuoliin tarkoitus aloittaa pottatreenit todenteolla. Hän on alkanut vaipanvaihdon yhteydessä sanoa, ettei "taavii vaippaa, vauva taavii vaipan". Jonkin verran ollaan oltu ilman vaippaa kotosalla, mutta laihoin tuloksin. Sisu kyllä kerran vaipatta viilettäessään totesi "pissa", mutta kielsi, että olisi tarvinnut mennä potalle. Pissa ei kuitenkaan ollut tullut vielä pöksyihinkään. Kului hetki, ja hän sanoi taas "pissa". Ei vieläkään potalle, muttei pissaakaan missään. Kunnes vajaan puolen minuutin päästä se tuli. Hän siis näemmä tunnistaa hädän, ja äidin olisi vain pitänyt viedä tyyppi potalle, eikä kysellä. Nyt ostin Sisulle oikeat kalsarit, jotta harjoittelu olisi hauskempaa ja kimmokkeeksi ajattelin rakennella tarrapalkintosysteemin. Jokaisesta pottaan tulleesta asiasta saisi tarran, jonka voisi liimata jääkaapin oveen tulevaan paperiin. Ehkä kun tarroja olisi joku ennaltasovittu määrä, voisi palkintona olla vielä mukavaa yhdessä puuhailua, jotain vähän erilaista jokapäiväiseen toimintaan nähden. Puuha Pete -tarrat ainakin näyttivät kiinnostavan jo kovasti, joten ehkä viikonloppuna aloitellaan oikein tosissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti