Vihdoin se on täällä - kevät! Kukkia puskee penkeistä ylös, silmut muhevoituvat päivä päivältä ja ensimmäinen taimi (luumupuu) on jo istutettu. Nyt haaveissa on pari pionia, magnolia sekä kirjoapteekkarinruusu. Ja se, että pääsisi kunnolla syventymään kuopsutteluun, eikä tarvitsisi huolehtia töissä käymisestä...
Valloilleen ryöpsähtäneen kevät- ja puutarhainnostuksen ohella Sisu sairasti kunnon flunssan. Tarvittiin antibiootit taudin taltuttamiseen ja viikko meni ihan kotosalla. Nyt on kuitenkin päässyt pienikin nauttimaan ulkoilusta ja uuden kasvun ihmeestä. Ulkona oltaisiin loputtoman pitkiä pätkiä ja sisälletulo saa poikkeuksetta aikaan spagettimiehen (veltto lapsi, joka kieltäytyy kaikesta yhteistyöstä ja jonka selkäranka on yhtä ryhdikäs kuin keitetyllä pastapuikolla) esiinkuoriutumisen. Nykyään vastaus melkein kaikkeen on "ei", "ei yhtään", "ei vielä" tai "EEEIII!". Tuo "ei yhtään" on äidiltä opittu, kun tulen usein käyttäneeksi känkkäränkän esiin puskiessa sanontaa "ei yhtään kiukutella". Sisu on tästä kehitellyt versiot "ei yhtään kerätä" (lelujen keräämisen protestointi) ja "ei yhtään pompita", kun kehotin pomppimaan trampoliinilla, mutta hutera alusta nosti vastustuksen kaikelle pomppimiselle. Muutenkin tyypiltä (Sisun sanoin "ei oo mikään tyyppi", kun häntä siksi nimitin) lohkeaa päivittäin jotain legendaarista. Joku päivä hän istui vaunuissa ja totesi: Maailma muuttuu, ihmiset muuttuu. Syvällä lähes 2-vuotiaan rintaäänellä. Hän katsoo välillä Kaapon jaksoja Youtubesta ja siinähän lauletaan "maailma muuttuu, niin minäkin", joten tämä oli Sisun sovellus. Hän myös oma-alotteisesti kiipesi meidän läppärin ääreen, avasi kannen ja alkoi naputtaa. Kun kysyin, mitä poika puuhaa, totesi Sisu tyynesti. "Sisu tekee vähä hommia". Hän myös saattaa lueskella jotain ja todeta, "ei oo ähköpostia". Hoidosta tullessa tänään lintubongailu sen sijaan vei tekniikasta voiton ja äitiä valistettiin "musta-astas tosa kuuses". Liekö hoitotädin pihalla majaillut mustarastas, meidän pihassa on vain niitä maatiaisversioita. Oivalluksen kehittymistä (ja sen älyvapautta) on aina hauska seurata, mutta varovainen saa olla puheissaan...
Eilen oltiin miehen kanssa kolmannella neuvolakäynnillä. Mahassa kaikki hyvin, painon suhteen olen päässyt jo melkein alkupainoni tasolle, viikkoja napsahti tänään 16 täyteen, sykkeet kuuluivat hienosti. Neuvolatäti tunsi olevansa pakotettu kysymään, ollaanko miehen kanssa aamuihmisiä, kun vatsan toisella puolella oli täysi rumba menossa kahdeksan aikaan aamulla. Totesin, ettei meistä kumpikaan nyt niin erityisen aamuvirkku ole, johon täti "ehkä teistä tulee". Ehkä. Ehkä meiltä ei kysytä. Sykkeet huiskivat 156 tasolla, eli korkeammalla kuin Sisulla koskaan. (Ja ei, siitä ei sinällään siis mitään voi päätellä.) Verenpaineet olivat matalat, kuten aina, pahoinvointi jatkuu lähes päivittäisenä oksenteluna ja valtaosan päivää kestävänä etomisena edelleen ja hemoglobiini oli laskenut. Rautaa voisin kuulemma alkaa syödä, paitsi, että se lisää pahoinvointia, joten täti neuvoi vielä odottamaan hetken. Jos rautatableteilla tai luontaistuotteilla kuitenkin säästyisin siltä punasolutankkaukselta tällä kertaa, olen valmis kokeilemaan kaikkea. Seuraavana on vuorossa rakenneultra, joskus neljän viikon kuluttua.
Tässä raskauden edetessä olen yrittänyt palauttaa mieleeni Sisun raskausaikaa ja niiden välillä vallitsevia eroja tai samankaltaisuuksia. Pahoinvoiva olen ollut kummastakin, mutta nyt enemmän, aiemmin sekä pidempään näin voimakkaasti. Samaa on se, että paha olo painottuu ilta-aikoihin. Nyt olen kärsinyt kroonisesta kylmyydestä vielä näinäkin päivinä, mutta Sisusta se väistyi aiemmin, vaikka oli talviaika. Väsymys on voimakkaampaa tällä kertaa. Hajut kuvottavat erityisesti: top3 tupakka, koirat ja pissa (mies vaihtaakin meillä vaipat lähes poikkeuksetta). Nyt ei närästä yhtä pahasti kuin Sisusta, jolloin närästys oli jatkuvaa ja voimakasta. Mitä mielitekoihin tulee, niin Sisua odottaessa himoitsin hapanta ja punaista lihaa (kasvis- kalansyöjälle outo tunne). Nyt tekee mieli rasvaista, makeaa ja hiilihappoja. Ja joskus jotain tiettyä hedelmää, kuten kiiviä tai luumuja. Hauska nähdä lopulta, merkkaavatko erot mitään. Lopulta sillä ei ole mitään väliä, sillä kuten mies sanoi, ei tässä voi kuin voittaa. Ihanaa olisi saada toinen pojanviikari ja Sisulle veli, mutta täsmälleen yhtä ihanaa olisi opetella olemaan pikkuisen tytön vanhempana. Aika mukava tilanne, lopulta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti