Meillä eletään tällä hetkellä kolmatta päivää "jälkeen oravan syömän tutin" ajanlaskua. Perjantaina pestessäni Sisun suukapulaa, totesin, että pikkumies oli purrut aimoiset reiät tuttiinsa, eikä siitä enää ollut öiden viihdykkeeksi ja iltojen rauhoittajaksi. (Meillä on ollut taktisista syistä vain yksi tutti käytössä.)
Kiikutin tutin Sisun nähtäväksi.
"Katsopas nyt, kun tuttiin on tullut reikiä. Se on ihan rikki."
"Tutti meni ritti", totesi Sisukin, kun venytin kumiosaa ja poika näki selvästi, mitä oli käynyt.
"Onkohan orava syönyt sen päivällä, kun jätit tutin sen viereen?" (Sisulla on sängyssään iso pehmo-orava, jolle tutti aina päiväksi on jätetty.
"Ovava söi tutin. Meni ritti." Venytin tuttia lisää, jolloin imuosa jäi roikkumaan enää hivenen kiinni muoviosassa.
"Nyt tuttia ei voi enää käyttää, kun se näin meni rikki. Oravalla oli varmaan sua ikävä päivällä tai se luuli, että tutti oli käpy."
"Tutti ritti meni. Ovava söi," vahvisti Sisu vielä.
"Pitäisikö tutti nyt heittää roskiin?", kysyin.
"Joo." Sisu juoksi keittiön roskikselle, nakkasi tutin viipymättä jäteastiaan ja tuuppasi oven kiinni.
Nukkumaanmenon yhteydessä hän kyllä totesi, ettei halua sänkyyn, kun tutti on rikki. Kysyi sen perään vielä kerran ja yöllä herätessään, mutta muisti hyvin, mitä tutille oli tapahtunut ja minne se oli viety, kun asiaa tiedustelin. Yöllä tosin ehdotti, että otettaisiin toinen tutti, mutta hoksasi myös samoin tein, ettei niitä ole ollut kuin se yksi, kun muistutin. Sisu koetti vielä esittää, jos ostettaisiin uusi tutti, muttei käynyt asiasta vänkäämään, kun sanoin, ettei noin isolle pojalle oikeastaan tuttia enää tarvitakaan ja että orava tarvitsee sitä paljon enemmän. Tämän jälkeen sama meno on jatkunut: tuttia kysytään kerta illalla ja kerran yöllä, muttei sen perään jäädä huutamaan, kun muistellaan, miten se oli rikki, kun orava sen söi ja Sisu itse heitti lopulta roskikseen. Yksi etappi on nyt saavutettu. Vielä kun saisi pottailun rutinoitua ja vaipat joskus tuolta pois. (Pitäisi muistaa katsoa niitä harkkahousuja netistä.)
Käytiin tänään miehen kanssa rakenneultrassa. Alkujaan aika oli jo perjantaille, mutta lääkärien koulutuspäivien vuoksi sitä siirrettiin viime hetkillä. Pikkutyypillä oli kaikki hyvin, ainakin sen perusteella, mitä lääkäri mittoi ja mitä pystyi mistäkin näkemästään sanomaan. Istukka on etuseinässä, mitä en uskoisi, kun liikkeet tuntuvat niin hyvin, ja lapsivettä normaalisti. Pahoinvoinnista keskusteltiin, mutta nykytilanteen kanssa pystyn jo elämään, kun oksennella ei ole nyt tarvinnut, vaikka joka päivä edelleen pahaa tekeekin. Iltaisin on välillä sekunneista kiinni, ennätänkö sänkyyn ennen kuin pitää rientää vessaan, joten myöhään valvomiset (myöhään tarkoittaa parhaassakin tapauksessa puoli yhtätoista, usein kuitenkin jo puoli kymmentä) on poissuljettu. Kätilöiden kanssa keskustelin hieman synnytyksestä tai sanoin sen olevan oikeastaan ainoa minua mietityttävä asia, vaikken sitäkään aktiivisesti haudo päässäni. Toivoisin välttyväni sektiolta, ehkä eniten sen takia, etten kykene olemaan varma, etteikö sen jälkeinen yleiskunnon lasku punasolutankkauksineen ja muineen olisi edesauttanut rintatulehduskierteen alkamista ja lopulta muuttumista paiseeksi. Toivoisin vähän pehmeämpää alkua yhteiselolle tässä vaiheessa, etenkin kun alku on jo ollut rankempaa. Kätilö katseli papereitani ja totesi, ettei ole koskaan kuullut samanlaista tapausta, jolla olisi niin paljon kaikkea. Mies ja minä todettiin matkalla autolle, että meillä on varmaan vähän vääristynyt kuva, millaista synnyttäminen ja raskaus on, kun meille tuo kaikki on normaalia tai ei ainakaan poikkeavasti normaalia raskaampaa, kun kokemusta muusta ei ole.
Tällä hetkellä kuitenkin jäämme kasvattelemaan masua, puuhaamaan muita asioita (piha-asioita tietenkin), retkeilemään Sisun kanssa ja katsomaan, mitä tuleman pitää. En suostu murehtimaan etukäteen, mitä voi olla edessä tai elämään toivossa sen suhteen, ettei niin voi tapahtua toista kertaa. Nyt elän juuri tätä hetkeä, jolloin pahoinvointi ei enää hallitse koko todellisuuttani, eikä tarvitse vielä orientoitua vauvankaan syntymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti