Eilen oltiin Sisun kanssa kotolaisina, kun viikarilla alkoivat sunnuntai-iltana nuha ja yskä. Hoitotäti kertoi tyypin olleen varsin väsynyt ja lakkoilleen päiväruuasta ensimmäistä kertaa, minkä seurauksena täti oli mitannut jo kuumettakin, mutta lämpö oli ollut normaali. Illalla kotona tarkistettaessa lämmöt olivat vähän koholla, joten ajattelin, että pidän Sisun varmuudeksi kotona, ettei tarvitse kesken päivän lähteä hakemaan kipeää lasta. Tämä osoittautui tietenkin hätävarjelun liioitteluksi, sillä aamun, iltapäivän ja illan mittaustulokset olivat täysin normaalit. Nenäliinoja kyllä kulutettiin urakalla, ja yskä häiritsi päiväunia.
Meidän päivä oli näitä lukuunottamatta aivan vallan ihana. Luettiin kirjoja roppakaupalla. Koiramäki-sarjaa, Puppe-kurkistuskirjoja, Muumi-kirjoja ja ties mitä muuta. Päiväunilta herättyään sain makoiset naurut, kun Sisu kaivoi lelujensa joukosta lääkärilaukun mukana tulleet kirkkaanpunaiset pyöreät silmälasit esiin ja laittoi ne nenälleen. Sen jälkeen piti kipittää peilin eteen, nauraa omalle kuvalleen ja kiivetä keinutuoliin lukemaan kirjaa lasit vankasti nenällä. Taisivat siis olla lukulasit. (Mies repesi nauruun, kun kerroin sattumuksesta illalla.) Tai ehkä ne olivat kuitenkin monitehot, sillä aamulla samoja kakkuloita tarvittiin Pikku Kakkosen katseluun sillä välin, kun äiti harjasi hampaitaan. (Ai miten niin sen voi arvata, että sekä miehellä että mulla on silmälasit?)
Eilen siippa sai fyysisesti tuta ensimmäistä kertaa myös tulevan perheenjäsenen läsnäolon. Pikku-piipomme on varsin aktiivista ja temperamenttista lajia. Olen havainnut liikkeiden voimistuvan melkein päivittäin, joten ehdotin, että mieskin kokeilisi, josko tuntisi ne jo vatsan päälle. Pari ensimmäistä olivat siihen liian heikkoja, mutta sitten monotettiin olan takaa. Se tuntui sekä isälle että äidille. Sisusta liikkeiden tuntumista päällepäin sai odotella likemmäs viikolle 25, kun huomenna tulee vasta 19 viikkoa täyteen. Puoliväliä, sitä laskennallista siis, aletaan kovaa vauhtia lähestyä. Mihin aika oikein katoaa? Sen verran olo on jo parempi (tänään tulee viikko oksentamatta, huraa!), että aloin eilen ehdotella miehelle pitäytymistä alkuperäishaaveessamme (tai ehkä se on ollut enemmän mun haave kuin miehen) kolmesta ipanasta. Mies ei oikein innostunut, on kuulemma vielä tuoreessa muistissa tämä kevät ja mun olotilani. Hmm. Mulla nuo muistot ovat kovin haaleita, ehkä siksi, että todellisuudentaju oli jokseenkin hämärtynyt pahimman pahoinvoinnin aikaan. Koko jakso tuntuu vähän kuin unelta: sama juttu Sisun imetystaipaleen alkua varjostaneen tulehduskierteen ja paiseen kanssa. Tapahtuiko kaikki minulle? Oliko se oikeastaan niin rankkaa, ettei lopputulos korjannut kärsittyä vaivaa ja kipua? Tällä kertaa kuitenkin keskustelu mahdollisesta kolmesta lapsesta loppui siihen, että ehdotin nykyisen tulokkaan sukupuolen selviämistä. Joskus kauan sitten totesin, että jos toinen lapsemme olisi tyttö, haluaisin kyllä vielä kolmannenkin, koska olisi hauskaa saada kaksi "samaa paria". (Tosin mies ei taida vielä tietää, että voin kääntää argumentin toisinkinpäin: olisi hauska nähdä, jos voisimme saada tytön kahden pojan jatkoksi ja oikeastaan kolme poikaa se vasta vekkulia olisikin.) Mutta tällä hetkellä tässäkin on tarpeeksi ja enemmän odotettavaa kuin mieli tahtoisi malttaa ja toisaalta välillä en tahdo hahmottaa, että meille on ihan oikeasti tulossa toinen lapsi, uusi ja odotettu perheenlisä.
Perjantaina pidän lomapäivän ja lähden Helsinkiin ystävää tapaamaan. Ajattelin, että on mentävä nyt, jos aikoo itsekseen päästä. Työrintamalla on hieman rauhallisempaa tällä hetkellä - väitöskirjan lausuntoja odottelen, yhden yhteisartikkelin lopulliset vedokset sain äsken läpikäydyksi ja toisen oman artikkelini lähetin tänäaamuna lehteen - joten omalle reissulle on hyvin aikaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti