Tässä taannoin kirjoitin itselläni olevan koko ajan kiire. Viime viikolla löysin ensimmäistä kertaa hyvin konkreettisesti omat rajani ja sain esimakua siitä, mitä tapahtuu, kun pää ei enää pysy menossa mukana. Kuten tavallista, vahinko ei koskenut niinkään itseäni vaan viatonta sivullista - koiraa. (Tai ehkä se oli freudilainen lipsahdus käytännön tekona, kun otetaan huomioon edeltävä kakkavaipan sisällön syönti.)
Mutta niin. Viime torstaina mulla oli jälleen kiire ja paljon mielessä. Seminaari oli luvassa, joten oman paperin esitys oli aamulla mielessä. Ehkä jopa niin paljon, että en huomannut herättää Sisua ajoissa, vaan vasta viisi yli puoli kahdeksan. Mun juna lähtee kolmetoista yli kahdeksan. Tyyppi herää, taputtaa tyynyäni ja toteaa "äiti tähhä", viitaten siis siihen, että äidin pitäisi tulla viereen pötköttämään. Siihen ei ollut aikaa, vaan nopsasti alakertaan ja aamutoimet käyntiin. Koirat ulos. Maito pulloon. Vaatteet vaihtoon. Aamupesut. Koira sisään. Vaatteet päälle. Omat vaatteet hukassa. Ovesta ulos, hoitoon, juna-asemalle ja ennätin kuin ennätinkin junaan. (Tarkimmat lukijat hoksaavat jo tässä vaiheessa, mitä kävi.)
Torkuin junassa, kunnes noin vartin jälkeen iski paniikki. (Olisi varmaan pitänyt saada oma reaktio videolle, olin varmaan kuin sähköiskun saanut.) Soitin miehelle itkua tihrustaen ja sanoin "luulen, että jätin koiran ulos". "Ootko varma?" "En enää mistään, mutta se ei tullut samalla avauksella kuin toinen koira ja ajattelin, että päästän sen myöhemmin." Pakko laittaa hätätekstari naapurille, vaikka ajattelin, etten kehtaa, kun kaikki ovat koiraihmisiä ja millainen ihminen nyt jättää unohduksessa koiransa ulos ja lähtee töihin? Olisin soittanut, mutta ei ole kenttää. Ei vastausta. Junamatka matelee. Vihdoin tulee viesti, että naapuri käy katsomassa tilanteen. Pyysin tiiraamaan vielä ikkunoista sisälle ja hoksasin sentään tässä vaiheessa sen, että jos kerran koira oli ulkona, piti oven myös olla auki lukosta. Vähän päästä puhelin piippaa: koira turvassa sisällä, oli napottanut takaoven takana kirsu kiinni lasissa odottaen sisällepääsyä. Huh. Onneksi sattui olemaan juuri tuo koira, joka ulos jäi, kun toinen otuksemme ei todella olisi pysynyt puoltatoista tuntia kiltisti omassa pihassa, kun kerran ei ole aitaa sitä siinä pitämässä. Jos ovi ei aukea, nousee tassu. Mutta ei tällä meidän vanhalla rouvalla, joka tosin murjotti minulle koko illan sen jälkeen, kun kotiin tulin.
Eikä siinä ollut edes kaikki. Töihin päästyäni huomaan, että kaikki avaimeni ovat kotona. Työhuoneeseen päästyäni huomaan, että kas, diskussanttini päivän seminaarista on perunut tulonsa Finnairin lakon takia. Prkl. On siis olemassa päiviä, kun vain pitäisi (lapsen esityksen mukaan) pistää pää tyynyyn ja pitää se siinä.
Sisu muuten on entistäkin hauskempi, jos millään se nyt vain on mahdollista. Joku päivä aamutoimia tehdessämme, hän kapsahti kaulaani ja sanoi "äitiv vavva", ja vastasi vielä kun varmistin kuulemani hyvin pontevasti "joo-o". Sitten hän kertoi olevansa myös "äitin nuppu". Ihanaihanaihana. Kun häneltä kysyy, kuka on kaveri hoidossa, vastaus kuuluu "Pinni" viitaten siis Pinja-tyttöön, jonka kanssa onkin paljon yhteisiä leikkejä. Niillä on oikeasti keskenään joku ihan oma ulottuvuus, jonne meillä muilla ei ole pääsyä. Aikamoisen somaa sekin.
Tänään puhuttiin jo miehen kanssa, että mahtaako meidän sukupuolisensitiivinen lelukasvatuksemme olla kuitenkaan ihan hyvä juttu. Sisu on nimittäin nyt ihastunut leikkimään nukeilla. Hän kantaa "vauvaa" paikasta toiseen, laittaa keinutuoliin istumaan, juottaa pullosta maitoa, suukottaa, hyssyttää ja, totuuden nimissä, heittelee välillä karateottein pitkin poikin ja ratsastaa. Tänäänkin, kun oltiin naapurilla kylässä, muut pojat leikkivät jollain taisteluörkeillä ja rakensivat linnaa, niin Sisu istui naapurintytön kanssa kahden pikkuisen nuken kanssa ja asensi näitä vuoroin keinuun ja sänkyyn muistaen asettaa tyynyn tarkasti nukkensa pään alle. Oikeat vauvat kiinnostivat niin ikään. Yksi naapureista kyllä totesi, että taitaa Sisu olla melkoinen naissankari, kun heti kaiveli vauvansa pöksyjä hokien "nappa, nappa" tarkoittaen napaa, mutta koska sitä ei vatsasta löytynyt, piti tutkia vähän alempaakin. Ehkä Sisusta sukeutuukin naistenmies, kun tulee pienenä vietettyä paljon aikaa tyttöjen puuhissa ja kanssa, joten ymmärrystä ainakin löytyy. Mikäs sen parempaa naisihmisen mielestä olisikaan kuin huomaavainen mies, joka ymmärtää, mistä kulloinkin tuulee... (Tuleekohan siitä koulukiusattu?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti