Mitä tulee, kun yhdistetään koira ja kakka - nimenomaan lapsen kakka? Tietysti tyhjä kakkavaippa. Tämän saimme miehen kanssa tänään havaita, kun olin Sisun vaipan vaihdettuani jättänyt sen hetkeksi lattialle odottamaan ulosviemistä. Kun siippani meni heittämään vaippaa roskiin, kysyi hän, missä se kakka on. No, vaipassa tietty, vastasin. Ei oo, kuului vastaus. Se oli nautittu jo parempiin suihin. Koko satsi. Ei ihan pieni. Eikä kovin suureen koiraan. Meidän piti nyt teljetä ne pesutiloihin yötä viettämään, koska kukaan ei halua rapsia sitä oksennusta olohuoneen karvalankamatolta. Kyllähän nuo otukset syövät omien pikkupentujensa jätökset ja usein vauvankin kakat katoavat vaipasta, mutta että tuollaisen vuosi ja 5 kk ikäisen nappulan siltä itseltään tuoksuvan, kaikilla sattumilla ja aromeilla varustetun kasan... Hmm.
Sisu on oppinut kertomaan, kun hän on kakan saanut askarreltua vaippaan. Hän siis hyvinkin tunnistaa jo hätänsä ainakin jossain vaiheessa, mutta potalle ei sitä tee. Ilmoitus tulee aina liian myöhään. Ehkä joskus mekin pääsemme pottavaiheeseen kunnolla käsiksi. Hoidossa istuvat jo päivittäin, mutta harvemmin sinne kuulemma Sisulta saalista syntyy. Mutta pälätys on tädin kertoman mukaan melkoinen, kun nappulat istuvat vierekkäin asioillaan.
Nyt meillä on lisäksi alkanut esiintyä kaksisanaisia lauseita. Äiti tuu. Äiti tähän. Ei mennä. Ja on meillä se yksi kolmisanainenkin: pappa ei oo. Sitä tämä pappan poika toistaa useamman kerran päivässä. Pappa ei oo, loputon päänpudistus puolelta toiselle, ei oo. Sisu myös osaa imitoida pappaa, kun pappa nukkuu - keinauttaa pään takakenoon ja korisee suu auki. (Pappa kuorsaa.) Vähänkö meillä on monet naurut saatu tästäkin aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti