Nyt se sitten iski: ensimmäinen kuumetauti. Aika hyvin oltiinkin säästytty, kun Sisulla on ikää jo reilu 13kk. (Mutta jos tämä tuli hoidosta, niin sen kannalta ei hyvää lupaa - onkohan Sisuinen pieni sieni, joka imee itseensä paitsi vaikutteet myös kaikki pöpöt?)
Kummallisinta on se, että ensin meillä vaivasi vatsa. Myös kaksi hammasta on juuri puhkeamaisillaan tai vastsilteen murtautunut ikenen läpi. Pari päivää yritimme siis pysytellä askelen edellä Sisun masun toimintaa, jotta emme aivan hukkuisi, niin, just siihen itseensä. Sitten kun vatsa alkoi helpottaa tänään, nousi kuume, yskä muuttui todella limaiseksi ja nenä alkoi vuotaa. Panadol laski lämmön normaaliksi, ja Sisu touhuilikin melko normaalisti illan. Ihan kaiken varalta tilasimme kuitenkin huomiselle lastenlääkärin, kun vähän henki pihisee (siis ei kulje aivan esteettä).
Nukkuminen onkin sitten pulmallisempi juttu. Päiväunia on nukuttu monenmonta tuntia. Yöunillekin tyyppi simahti, mutta vaikka sängynpääty on kohollaan ja Sisu kyljellään, ei tahdo ilma kulkea vaivatta, vaan vähän väliä pitää yskiä ja pärskiä. Mummu, joka on pappan kanssa hoitamassa Sisua tänään ja huomenna, vei silputtua sipulia harsossa sängyn vierelle. Haju tullee olemaan järkyttävä, mutta kaipa sen kestää, jos se tarkoittaa edes vähän helpompaa hengitystä tai ehjempää yötä. Muuten suunniteltiin miehen kanssa jakavamme yön puoliksi; hänelle alkuyö ja mulle unta ja loppuyönä päinvastoin.
Näin siis oli eilen. Nyt on tänään, ja tiedän paremmin. Sisu ei nukkunut kovin pitkään, heräsi ja hengityksensä kävi suhteellisen raskaaksi, niin että pienikin ponnistus sai aikaan huohotuksen. Katsoimme miehen kanssa parhaaksi lähteä päivystykseen, jossa saimme jonottaa kaksi tuntia. Tässä meidän sairaanhoitopiirissä ei tunneta käytäntöä, että pikkulapset pääsevät jonon ohi, jos ei ole kiirellisiä muita tapauksia. Kaikki ovat ikään katsomatta tasa-arvoisessa asemassa, joten siinähän sitten istuimme ja yritimme kuluttaa aikaa parhaamme mukaan. Lääkäritäti kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja kurkun ja määräsi tulehdusarvokokeen. Serppi oli kunnossa, joten ei kun kotiin takaisin Ventoline-reseptin kera. Sisun hengitys ei kuitenkaan ollut erityisen vaikeaa hänen ollessa rauhassa paikallaan ja pystyasennossa sylissä. Päädyimme sitten antamaan ainoastaan toisen annoksen Panadolia ja laittamaan pienen vaunuihin nukkumaan, jotta saimme hänet kunnon kohoasentoon. Ei siitä oikein mitään tullut, joten otin Sisun viereen melko pian. Sitten en taas uskaltanut tukkoisuuden lisääntyessä itse torkahtaa, vaan seurailin pienen olotilaa ja mahdollista kuumeen nousua. Puoli neljältä nousin ylös keinuttelemaan, kävelemään ja istuksimaan Sisu sylissäni. Siinä hän nukkuikin olotilaansa nähden hyvin. Puoli kuudelta vein Sisun mummun ja pappan hoiviin, että saisin itsekin vähän unta. Miestä en viitsinyt kovin vaivata, kun hänellä oli työreissu tänään, ja auton ratissa nyt olisi hyvä pysyä hereillä. Heräsin aamukymmeneltä ja lähdin junalla yliopistolle kuuntelemaan väitöstilaisuutta. Sisu jäi mummun ja papan hoiviin nyt jo parempivoimaisena kuin illalla. Kuumelääke meni vielä aamulla, mutta sen jälkeen kuume ei olekaan enää noussut ja ukko on virkeämpi ja ennen kaikkea hengitys toimii paljon paremmin. Yskä on kyllä melkoinen.

Muuten meille kuuluu oikein mainiota. Sisu opettelee aktiivisesti uusia sanoja. "Ishää" tai "shää" viittaa sanaan lisää. "ppu" on loppu ja jopa Tilda-koiran nimeä hän oli tapaillut tänään niin, että mummu ja pappa siitä selvän saivat. Ei-sanaa etsiskellään ja välillä se kielenpäälle osuukin, mutta ellei sanaa löydy, otetaan avuksi hyvin topakka pään pudistus. Iskä on myös aktiivisesti opettanut Sisulle voimamiesasentoa ja asiaan kuuluvaa äninää. Tämä on tuttu kaikille yhtään fitness-poseerausta seuranneille. Ystäväperheen tyttö osaa tehdä tosi upean voimanainenimitaation, ja tästä kai se siipankin innostus juontuu. Sormia mies myös yrittää Sisun saada napsuttelemaan ja sitä on sitten treenattu tauotta tänään. Sormet vain vatkaavat, heiluvat ja lipsuvat toistensa lomasta, kun Sisu yrittää saada aikaan napsausta. Se on hassua. Ja lapsille tyypilliseen tapaan niin kovin totista vääntöä.
Sitten hauska tarina. Olen aina tykännyt vanhoista esineistä ja huonekaluista, joilla on joku tarina ja jotka ovat nähneet elämää ennen meille saapumistaan. Vaikka siis asutaan uudessa talossa, on meillä paljon tavaraa, joka on tullut joko perintönä, kirpparilta tai huutokaupoista. Sisun pinnasänky kuuluu tähän (ennakko)perintönä tulleiden kategoriaan. Se on ihana, latteapinnainen sänky, jossa on keinumekanismi, niin että sänkyosa heiluu kehikon pysyessä paikallaan. Mutta sen tarina. Se on tehty yli 50 vuotta sitten jollekin pienelle pojalle, jolta se siirtyi mummulleni ja hänen poikansa käyttöön. Tämä poika olisi täyttänyt viime keväänä 50 vuotta, ellei olisi menehtynyt tapaturmaisesti vuonna 1979. Mummu oli kuitenkin säästänyt sängyn puorin vintillä. Sieltä se oli jossain vaiheessa siirtynyt mummun naapureille lainaan heidän lapsenlapsensa käyttöön. Tämä lapsenlapsi on siis muusikko Herra Ylppö. Ehkä tässä sängyssä uinuu taiteellisia ihmisiä - siirtyisikö ripaus tästä Sisuunkin?
Mutta nyt sintti kuukahti päiväunilleen (niiden rytmitys on ihan hukassa nyt, kun tirsoja vedellään kolmet-neljät taudin takia), joten taidan itse hahmotella tohtorinhatun kuvat silmissäni oman opukseni käsitekehystä ja käsitteellisiä keskinäissuhteita. (Vai menisinkö itsekin torkuille...?) hmm...
(Miksihän mun identiteetti on kaikessa tiimellyksessä vaihtunut, ja blogger väittää minua mieheksi. Ehkä kirjauduin väärillä tunnuksilla...)
(Miksihän mun identiteetti on kaikessa tiimellyksessä vaihtunut, ja blogger väittää minua mieheksi. Ehkä kirjauduin väärillä tunnuksilla...)
2 kommenttia:
Tsemppiä teille ja toivottavasti alkaa helpottaa. Meillä jännätään, että tuleeko se meillekin. Alvalla on ollut tänään vatsa ihan kuralla, mutta ei kyllä merkkiäkään yskästä tai nuhasta. Ja uuden poskihampaan mäkin juuri bongasin.
Voi ei! Ollaan varmaan tosi tervetulleita teille jatkossa, jos tuotiin tauti tullessamme... En vaan yhtään osannut sillon vielä aavistella, että masu äityisi pahaksi saati että kuivasta yskästä saataisiin tällainen räkätauti.
Jos nyt kuitenkin saatte tämän kaiken hauskuuden meidän vuoksi kokea, muutama lohdutuksen sananen: Pahimmat masuprobleemat kesti vain kaksi päivää, eikä kuumettakaan flunssan takia ollut kuin sen 2 päivää. Viime yö nukuttiin jo paremmin, kolmesta neljään valvottiin, mut sitten annoin maitoa, kun ruokaa on mennyt niin heikosti, jolloin tyyppi nukahtikin ja herättiin vasta puol ysiltä ylös asti. Alkuyöstä piti kyllä kiikutella, että saatiin nenä auki, kun sen kautta ei kulkenut ilma, eikä Frida purrut sitkeääkin sitkeämpään räkään. Tiputimme keittosuolatippoja ja ilmeisesti niiden yhteisvaikutus istuvan asennon kanssa saivat liman liikkeelle. Hetken yskittyään vimmatusti Sisun hengitys helpottui ja ilma kulki taas. Sit nukuttiinkin useampi tunti putkeen.
Meillä on naapurissa ollut ensin yksi isompi poika kipeänä, nyt samaan aikaan on naapurin pieni tyttö ja työkaveri, jota näin junamatkalla kertoi heidän kaikkien kolmen pojan olleen kipeinä. Myös mies kertoi töissä olevan poissaoloja kuumetaudin vuoksi. Siis nimenomaan niin, että vanhemmat ovat pois lasten kuumeen takia.
Onkohan nyt siis syksyn tautikausi avattu? (Talk about changes in life; ennen avattiin terassikausi tai pikkujoulukausi, nyt vaan flunssakausi tai joku muu yhtä mieltäylentävä jakso...)
Lähetä kommentti