Kaunista arkea

Viime postauksissa on tullut todettua syksyn näperrysinnon ottaneen taas minut valtaansa. (Viime syksynä tosin ajattelin, etten mitään muuta tee kuin vain väitöskirjaa, mutta näinhän tulin taas todistaneeni itseni olevan usein väärässä...) No mutta, päätin piristää perin tylsää blogiamme välillä vähän kuvamateriaalilla; ikään kuin todistaakseni, että taaperoperheen arki voi olla kaunista, vaikka hävityksenkauhistus välillä (aina lapsen hereilläollessa) pyrkiikin ottamaan kodin ja perheen valtaansa. 

Ensinnä eilisille vauvakutsuille askartelemani kortti-paketti; ja poikaahan naapurissakin odotellaan. Sisun varpaat, kastekutsuista ylijäänyt pari, pääsi koristamaan paketin kantta. 

Ja tässä sisältä sisältöineen. Pitkä teksti on ajatelma "Ennen kuin minusta tuli äiti", jonka itse sain, kun Sisu oli vastasyntynyt ja joka minua kovin kosketti. Päätin laittaa hyvän kiertoon ja sain kuin sainkin pari kanssaäitiä tihrustamaan kyynelen-kaksi eilisillä kemuilla. 

Sitten vähän erilaista askaretta. Kolmevuotislahjaksi ommella surautin kummipojallemme Kupla-paidan (Ottobren uusimmasta numerosta, koossa 98 cm). Kaapin kätköihin oli jäänyt Hilcon somaa autotrikoota, joka sai seurakseen ruskeaa trikoota ja velouria. Yksi auto on hieman kuriton, ja se on hilpaissut hihaa myöten karkuun, jättäen vain valkoisen savuvanan peräänsä. Värit kuvassa eivät toistu kovin kauniina, ruskea näyttää kovasti punaiselta. Mutta idea tullee selväksi. 

Ja koska toista ei sovi jättää ilman, tein myös paljon pienemmälle kummipojallemme samantyylisen paidan, tällä kertaa vain nepparillisena ja koko on sellaiset 74 senttiä. Tällä kertaa autojen kumppanina on oliivinvihreää (Sisulla ei kai paljon muunvärisiä vaatteita olekaan kuin oliivia ja ruskeaa...) velouria ja resori samaan sävyyn Myllymuksuilta. Olin laiska applikoimaan, eikä kahta samanlaista ole hauska tehdäkään, jolloin päädyin kynäilemään hihaan tekstin "Vauhtihirmu". Kuvannee hyvin pienen miehen kapellimestarikäsiä. 

Tässä teksti näkyy vähän paremmin. Lopputulos oli ehkä hauskempi, mitä itse alkujaan ajattelin. Tätä pitää soveltaa myös jatkossa.

Eikä omaa kullannuppua tietenkään voi jättää tyhjin käsin, jos kerran kummipojatkin saivat paidat. Luonnonvalkoinen etsi ystävän tummanruskeasta velourista, ja applikaatiokuvaksi valikoitui Sademetsän kätköissä kirjan gekko. Se on Sisun ikiaikojen suosikki, ja nosti pienessä miehessä haltioituneen hymyn myös paidan rintamuksessa. (Naapuri tosin luuli sammakoksi, mutta sama kai tuo on, gekko tai sammakko...) Resori edelleen Myllymuksuilta ja koko 86 senttiä.

Vikkelä vihreä kaveri kipitti passipaikalleen helman ja kyljen kautta. (Jossain vaiheessa työtä epäilin jo itseäni tovin, työ nimittäin oli melkoinen!)

Ja vinha vipeltäjä lähikuvassa. Rinnan ja pään päätin muuten tehdä 3D-efektillä. Leffatkin nykyään ovat kolmiulotteisia, niin kai nyt vaatteidenkin pitää olla, ettei aivan ajastamme olla jäljessä, vaikka maalla asutaankin?

Tässäpä tätä meidän arkea välillä vähän toisenlaisessa muodossa. Perjantai-illasta lähtien Sisu on ollut kiukkupussi, jonka kanssa oleminen ja puuhaaminen on ollut ajoittain kovin takkuista. Johtuuko hoidosta, hampaista vai jostain ihan muusta, ken tietää. Huonosti hän on kuitenkin nukkunut, joten väsymyksestä nyt ainakin, mutta mistä sitten huonot yöt kielivät? 

Viikonloppuna ei siten tullut kummoisesti ommeltua: aloitin siilihaalaria, Sisun nojatuolin (lasten pieni nojis) verhoilua ja leikkasin läjän paitoja. Parit housut vielä ja neuvolakorttiin vähän kauniimmat kannet muoviläpysköjen tilalle, mutta tämän kaiken puuhaamisessa mennee tovi jos toinenkin. Inspiraatio on huipussaan, mutta pitänee yrittää kanavoida sitä vähän muualle kuin käsitöihin. (Tosin juuri laitoin viestiä yhdelle naapurinäideistä - kuulin myös eilen, että meidän kadun mammat tunnetaan mammakerhon nimellä, olemme siis vakiinnuttaneet viikottaisilla lounailla ja kahvihetkillä yhteisöllisen asemamme jo uloskinpäin... - josko saisin hänestä seuraa kirjansidontakurssille. Mitä kaikkea kivaa voisinkaan sitten tehdä!