Tänään Sisu otti ensimmäiset askeleet, kun tuin häntä käsistä. Ihan ei tekniikka ollut vielä hallussa, mutta pienen mietinnän jälkeen jalka siirtyi toisen eteen muutaman kerran. Kovin pitkään tätä lajia ei vielä harjoitettu, vaan siirryttiin tutumpaan liikkumismuotoon, ryömimiseen.
Tällä kertaa vain matto ei antanut myöden vetää itseään eteenpäin siten kuin Sisu tekee olohuoneen karvalankamatolla eikä siinä ollut samaa luistoa kuin paljaassa lattiassa. Koiran vinkulelun luokse oli vain päästävä. Ensin sitä koitettiin komentaa hakkaamalla kättä lattiaan ja esittämällä hirmuinen hevimörinä. Lelu vain nökötti aloillaan. (Koira tosin katseli, josko tarvitsisi mieluinen leikkikalu käydä pelastamassa mölyapinalta.) Sitten koitettiin ryömiä takaperin, mutta tilanne vain hulluni. Piti vähän kiukutella ja yrittää ängetä itkua. (Tässä välissä vaadittiin, että äiti vinkautti lelua pari kertaa, jotta Sisu pääsi uudelleen oikeaan tahtotilaan.) Mutta sitten se löytyi: mittarimatoryömintä. Jalat koukkuun, pylly ylös ja kas, lelu tuli lähemmäs. Muutama vastaava liike, niin johan sormet ylsivät, kun oikein kurkotti. Vähän aikaa oli kaikilla hauskaa, mutta sitten Sisu olisi halunnut imeskellä lelua, jolloin aloin ikäväksi ja heitin sen koiralle. Tämä ei Sisua yllättäen kuitenkaan harmittanut, kun aina on ah niin ihanaa katsella vinkuvaa ja pomppivaa karvapalloa.
Ostamillani aistipalikoilla Sisu tykkää nykyään myös leikkiä. Erityisesti kuuloa stimuloivat kuutiot ovat kivoja, niitä helistellään ahkerasti. Nyt tosin on keksitty keino, millä kaikki palikat pitävät jotain ääntä: niitä voi hakata toisiaan vasten. Se se vasta mukavaa onkin! Muutenkin Sisu on alkanut viihtyä lattialla pidempään yksin. Eilen painittiin makuupussin kanssa. Lopulta Sisu oli alimmaisena, pussi päällä ja sieltä kun kurkki äitiä, joka sanoi "kukkuu", pieni kikatti ääneen. Turha kai sanoa, että niin teki äitikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti