Meidän perheessä on uusi jäsen. Tai ei ehkä uusi, mutta itsensä upgradannut jäsen: Sisu Suuri Kuningas. Pari iltaa taannoin olin nukuttamassa Sisua, joka tapansa mukaan hämäsi Nukkumattia keksimällä kaikki temput ja haluamalla välillä viereensä iskän ja välillä äidin. Kun hyppyyttäminen alkoi tälle äidille riittää, komensin Sisua pysymään sängyssään: "Nyt suu poikki ja silmät kiinni". "Eipäs suu poitti. Äiti, minä olen suuji kuningas." "Ai mikä kuningas?" "Suuji kuningas." "Taidat olla sellainen Kuningas Ei." "Joo, Suuji Kuningas. Suuji Kuningas sanoo 'ei mennä nukkumaan'. Suuji Kuningas ei nuku itinä." Eikä nukkunutkaan seuraavaan tuntiin. Ihme juttu. Väsymys painaa päivän jäljiltä selvästi, mutta vauhtia ei saa millään pysähtymään. Olisikohan jotain muuta tehokasta keinoa kuin sänkyyn teippaaminen?
Kaikkea - tai lähes - on kokeiltu tässä viimeisen neljän kuukauden aikana. Uhkailua ja kiristystä. Iltasadulla ja silittelyllä tai vieressä pötkötyksellä lahjontaa. Komentamista. Maanittelua. Pitkästyttämistä ennen iltaunia. Väsytystaktiikkaa ennen iltaa. Rutiinia. Tappavaa rutiinia. Sisun mielen mukaan toimimista. Ehdotonta rajanvetoa. Jotain yhdistelmää em. tekniikoista. Mikään ei vain tunnu tuottavan toivottua lopputulosta, eli Sisun jäämistä sänkyynsä. Kaikki toimivat jonain iltana, mikään ei pysyvästi. Kun kuulemma "ei nukuta".
Eilen palattiin taas parin ja puolen viikon jälkeen Sisun kanssa arkeen. Tyyppi meni hoitoon mielellään ja jos joskus olenkin potenut lievää huonoa omaatuntoa siitä, että vien lapsen leikkimään, kun itse olen vauvan kanssa kotona, poistui syyllisyys eilen. Hakemaan mennessäni Sisu tuli ovelle kurkkaamaan ja huikkasi tapansa mukaan "Se on äitini, minun äitini tuli". Sitten 180 asteen käännös ja leikkimään. Huutelin ovelta, että nyt mennään kotiin. "Ei mennä." "En tule." En tahdo." "En halua kotiin." Ajattelin jo, että se päivä, jolloin raahaan huutavaa nappulaa kotiin on koittanut. Huutavana Sisua ei koskaan ole hoitoon tarvinnut jättää, joten olisikin ollut melko kurja havaita, että huutaen pitäisi kotiin lähteä. Lopulta tyyppi kuitenkin kirmasi äidin syliin ja lähti mukisematta mukaani.
Jasusta voisin raapustaa muistiin vähän samantapaista päivärytmiä kuin mitä tein aikanaan Sisustakin. (Ihan yhtä tarkkaan havainnointiin ei kuitenkaan tunnu liikenevän aikaa - kumma kyllä.) Meillä herätään siinä kahdeksan pintaan aamulla; Jasu joskus lähempänä puoli yhdeksää. Aamutoimet ja -palat, joiden jälkeen lähden viemään Sisua hoitoon, siinä yhdeksän jälkeen. Takaisin kotiin ja aamukahvi äidille. Jasu jää usein hetkeksi nukkumaan vaunuihin tai kaukaloon ja heräilee taas kymmenen aikaan ruokailemaan. Siinä sitten seurustellaan tunti-puolitoista: Jasu on jo kuukauden päivät ollut innokas juttumies ja nykyään saa jo volyymiäkin kiitettävästi aikaan. Pääosin tyyppi kuitenkin tyytyy vielä hymyilemään ja kujertelemaan vienosti äidille. Tällöin äiti on sulaa vahaa hymykuoppien edessä. Jasulla niitä on kaksi, kun Sisua siunattiin vain yhdellä.
Yhdentoista tienoilla Jasu kellahtaa taas unilleen, jotka jatkuvat tunnin-puolitoista. Joskus harvoin menee parikin tuntia. Taas maitoa napaan ja naurua äidille. Puolen tunnin pikkutirsat vielä ennen kolmea ja puoli kolmen-puoli neljän välillä lähdemmekin vaunutellen Sisua hakemaan. Tällöin nukutaan sellaiset parin tunnin unet. Ilta onkin yhtä silppua, ruokailua, torkahtamista, kitinää ja taas ruokailua. Väriä (kirjaimellisesti) elämään tuovat edelleen jatkuvat masuvaivat ja useampi vaipanvaihtokerta iltaa kohden. Varsinaisille yöunille Jasu ei vahingossakaan ryhdy ennen kuin äiti itse kömpii sänkyyn ja nukahtaa itsekin - usein siinä yhdentoista jälkeen. Toisin kuin Sisun aikaan, emme ole ottaneet minkäänlaista stressiä "rytmin" luomisesta, yrityksistä huolimatta Sisu toimi oman kellonsa mukaan ja nyt olemme vähentäneet omaa stressiämme siitä "miten kaikkien muiden lapsilla on jo kolmikuisina tietty päivärytmi ja uniaika". Meillä ei ole, ja rohkenen epäillä, ettei ole kaikilla muillakaan. Lapsiperheen boheemiarkea: nukkumaan mennään joskus kymmenen ja kahdentoista välillä. Boheemin irvikuva, joskaan ei varsinainen rutiinikaan - sopii meille, vaikkei ehkä muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti