Jos mitään olen Sisun kolmikuisen elämän aikana oppinut, niin sen, että äitiys tuntuu olevan tasapainottelua erilaisten epävarmuustekijöiden kanssa. Ja näin esikoisen ollessa kyseessä, on äidillä yllinkyllin aikaa pohdiskella ja märehtiä kaikkea mahdollista. (Osin tämän vuoksi olen pyrkinyt ainakin ajattelemaan väikkäriänikin säännöllisesti - toisaalta tähän vaikuttaa myös se, että aidosti pidän työstäni ja jollain tasolla kaipaan sitä kovasti.)
Viime viikkoina - tarkalleen ottaen siitä asti, kun rintapaise ajoi meidät täysimetyksestä osittaisimetykseen - olen pohdiskellut ensin pulloruokinnan vaikutusta imetykseen, sitten vastikkeen päivittäistä määrää, antotiheyttä ja kerta-annosta ja nyt viimeksi kiinteiden aloitusta. Täysimetykseen en enää jaksa/halua pyrkiä, on meillä sen verran noita ongelmia ollut - tosin imetystä en haluaisi lopettaakaan, joten jätin jälkitarkastuksessa lääkärin imetyksen lopettamiseen määräämän Parlodelin hakematta. No, se olikin tarkoitettu vain tilanteisiin, että vielä ongelmia tulee.
Mutta noista kiinteistä. Lueskelin imetystuen sivuilta, että kiinteät olisi mahdollista aloittaa jo kolmikuisena, mikäli lapsi ei saa rinnalta tarpeeksi maitoa. Kun kahtena iltapäivänä olin menossa, kävi ilmi, että Sisu tuona aikana vaati 300-350 ml pullosta. Illalla pärjättiinkin taas pelkän rinnan kanssa. Nyt pohdin, josko olisi mahdollista kiinteillä kattaa tuo vastikemäärä ja siten päätyä imetys-pullo -tilanteesta imetys-kiinteät -tilanteeseen. Osasyy tähän pohdintaan on se, että pelkään pullon helppouden johtavan siihen, että Sisu laiskistuu ja haluaa vallan pullopojaksi (pieniä viitteitä on ollut havaittavissa, mutta vielä on rintaraivareista selvitty sinnikkyydellä yli). Olisi sääli, jos imetyksemme lopahtaisi tähän, kun kuitenkin näin pitkälle on jo päästy.
Neuvolassa ajattelin tästäkin keskustella, kun sinne ensi viikolla mennään, mutta niin kuin niin monissa asioissa, tuskin tässäkään on yhtä oikeaa tapaa toimia. Riippuu siis neuvolatädistä ja hänen näkemyksistään. Oma epävarmuuteni liittyy lähinnä siihen, etten haluaisi omilla toimillani aiheuttaa Sisulle esim. vatsavaivoja.
Viime yö meillä meni muuten parhaiten ikinä. Siis ihan koskaan. Sisu nukahti tapansa mukaan rinnalle puoli yhdentoista kieppeillä ja hamuilullaan herätti minut vasta hippusta ennen puoli kuutta aamulla. Sitten olikin jo iso nälkä ja aamutankkaus vei melko pitkään. Mutta tämän jälkeen uni maistui yhdeksään saakka. Kerrankin saivat vanhemmat (tai no, äitikin) kunnon yöunet. Ja kun Sisu muutenkin on päivisin aurinkoinen pikkuolento, ei tässä vanhempana paljon muuta osaa toivoakaan. Ehkä kaikenlaisen murehtimisen ohella minun pitäisikin opetella nauttimaan siitä, mitä meillä jo on...
