Hengissä ollaan, vaikkei sitä päivitystahdista ehkä uskoisikaan. Aika tuppaa vain kulumaan muissa merkeissä hyvin joutuisasti, eikä ihan joka hetki tule tehtyä mitään. (Jos siis sattuu niin hassusti käymään, että on vähän "vapaata" aikaa ja syli on tyhjänä.)

Kokonaisuudessaan meidän arki alkaa asettua uomiinsa. Rytmit ovat palanneet Sisun kohdalla normaaliin, uhmakkuus laskenut vauvan tuloa edeltävään aikaan, unille nukahdetaan ja omassa sängyssä nukutaan hyvin. Vauva kasvaa, nukkuu hänkin hyvin (viime viikolla meni yhtenä yönä kokonaiset kuusi tuntia putkeen), hymyilee kuin Ipnos-keksi (itselle huomioksi: ensihymyt saatiin neljän ja puolen viikon kypsässä iässä) ja viime päivinä on alkanut äännähdelläkin jo enemmän. Kohta meillä asunee jokeltava vauva. En muistanutkaan, miten hauska ääni tuollaisesta pienestä tyypistä lähtee. Sisu on siis oma itsensä ja vauvakin on osoittautumassa varsin valoisaksi ja valovoimaiseksi persoonaksi. 

Ensi viikon lauantaina on luvassa ristiäiset. Kaikki muu paitsi siivous - joka on pakko tehdä vasta, kun vierailla on toinen jalka ovesta sisällä, muuten parivuotias ipana ja kaksi karvanlähtöistä koiraa tekevät puhtaista lattioista selvää alta aikayksikön - ja mun omat vaatteet alkavat olla hanskassa. Miehelle jo vähän pohjustin, että viikonloppuna voitaisiin mennä täydentämään mun vaatekaappia, joka on vähintäänkin surullinen ilmestys. Raskauksien välillä en hirveästi ostanut uusia vaatteita ja kotona ollessa tulee monesti kuljettua, no, ei niin hemaisevan näköisenä. Siistien perusasujen ja jonkun juhlamekon lisäksi tarvitaan siis myös mukavantuntuiset ja silmälle helpot kotivaatteet. (Onneksi verottaja muistaa minua varsin avokätisesti tänä vuonna.)

Kuten ylläolevasta aihepiiristä voi päätellä, elo pyörii tällä hetkellä pitkälti hyvin arkisissa asioissa. Työjuttuja olen tehnyt - siis sitä iänikuista väitöskirjan käsikirjoitusta viimeistellyt ja perannut kielentarkastajan kommentteja - iltaisin, lasten päiväunien aikaan ja ehkä vähän myös öisin... Toisaalta työ on myös mun henkireikä. Tällä hetkellä en niinkään kaipaa toisten äitien vertaistukea - ei silti, etteikö sitä olisi hauska saada aina välillä - vaan aivotoimintaa vaativaa keskittymistä ja omien ajatusten kanssa yksinoloa sekä toisten aikuisten kanssa juttelua jostain ihan muusta kuin lapsiperhearjesta. Sitä kun riittää ihan muutenkin, niin ei kai siitä jatkuvasti tarvitse jauhaa? Vauvan kanssa oltiin kuuntelemassa kolmisen viikkoa sitten ystävän väitöstilaisuutta ja hyvin pikkumies jaksoi sivistyä. Muutaman kerran päästeli haisevia vastalauseita, mutta eivät ne näyttäneet kantautuvan salin etuosaan asti. Pikkuveikka aloitti siis yliopistoelonsa Sisua aikaisemmin - Sisu oli sentään seitsenviikkoinen ensimmäisessä rahoituspalaverissaan, kun tämä toinen ehti vain kypsään viiden viikon ikään. Ehkä meilläkin kasvaa pari tyyppiä, jotka aikanaan soittavat äidin töihin ja kysyvät onko Wittgenstein paikalla, kun luulevat sitä työkaveriksi. Tosin W:n sijasta meillä taidettaisiin kysyä Nancya. (Riittääköhän lasten aivopesu ja eksistentiaalifilosofiaan perehdyttäminen huostaanoton syyksi, vaikka karppaus ei riittänytkään... Siis oikeasti: karppaus?) 

Työjuttuihin syventyminen merkkaa toisaalta taas sitä, että täälläkään en jaksa kamalasti kirjoitella omista ajatuksistani muun kuin lasten ja arjen suhteen, mikä taas on tylsää luettavaa. (Joku kerta piti kirjoittamani liivinsuojuksista ja siitä, miksi ihmeessä esim. Libero tekee omiinsa "nännit". Haluaako joku ihan tosissaan, että ne ovat näkyvillä? Ei sillä, jos Jonna Tervomaa -tyyliin omat nännit näkyvät vaatteiden alta, niin ok - mutta että koska omat ovat peitossa, niin valmistaja on ystävällisesti lisännyt sellaiset suojiinsa. Outoa, etenkin kun ainakin mulla mokomat kapistukset pakkaavat vaeltamaan paikoiltaan, jolloin tuloksena on karsastavat rinnat. Tai pahimmillaan/parhaimmillaan efekti, että on neljä nänniä. Hemaisevaa.)

Imetyksestäkin on pitänyt kirjoittaa, mutta koska se sujuu tällä hetkellä mallikkaasti, mitäpä tuosta kirjoittamaan. Pikkutyyppi oli viimeisessä neuvolassaan (6vko) 56 senttinen ja painoi 4885g, eli sellaista sentti&300g/vko tulee lisää fyysiseen olemukseen. Sen verran hormonit viiraavat päätäni, että olen jo miehelle puhunut äitiyden ihanuudesta ja vauva-ajasta sekä kolmannen lapsen option pitämisestä avoimena. Mies hieroo suolaa haavoihin aina silloin, kun (hyvin harvoina) öinä olen kiroillut ja päästellyt perkeleitä lasten heräillessä vuorotellen tai kun molemmat huutavat pää punaisena kuka mitäkin, eikä itseltäkään ole kaukana, ettenkö antaisi tulla täyslaidallista. Mutta kun ne ovat vain niitä ohimeneviä hetkiä ja pääosa elosta on jotain muuta. Tämänpäiväisessä jälkitarkastuksessa gyne kuitenkin markkinoi kovasti hormonikierukkaa, joka on teholtaan sterilisaatioon verrattava ehkäisykeino. Kun kerroin miehelle tästä, totesi ettei ensimmäisen lapsen jälkeen tästä puhuttu neuvolan taholta mitään, nyt on jotenkin automaattinen oletus, että lapset ovat tässä ja tarvitaan ehdottoman varmaa ehkäisyä, ettei tule vahinkoja. Tämä siis kysymättä naiselta itseltään yhtään mitään, eikä indikaationa siitä, että kaikkien naisten - minä mukaanlukien - tulisi suoltaa jälkeläisiä tauotta. 

Vielä loppuhuomioksi itselle: tämä syksy on ollut tähänastisen elämäni helpoin kaamoksen suhteen. En ole kunnolla edes ennättänyt asiaa ajatella, eikä pimeyttä ja märkyyttä ole ehtinyt surra. Hyvin poikkeuksellista. Kerrassaan kummaa.