Kiirettä pitää, kun en tunnu ikinä ennättävän tai jaksavan päivitellä meidän kuulumisia. Päivät kuluvat ihan toisenlaiseen päivittelyyn: sekä Sisun väsymyksen laukaisemien uhmaraivareiden että Rusinan käsittämättömän nopean kasvun ihmettelyyn. Pienimmät vaatteet ovat jo auttamattoman pieniä, vastasyntyneen punaisuus muisto vain ja vauvanpyöreys alkaa jo vallata alaa myös raajoissa, jotka vielä tovi sitten olivat pelkkää luuta ja nahkaa. Jotenkin Sisun aikaan odotin innolla aina seuraavaa kehitysvaihetta ja kasvua, nyt vain tahtoisin jarruttaa ja painaa mieleen kaiken pikkuvauva-arjesta sekä vauvan ihanan tuoksun. Mutta aika vain kulkee eteenpäin ja vauvani (molemmat) kasvavat auttamatta.
Rusinan ristiäisiin sain kutsut tehtyä ja lähetettyä. Nyt pitää miettiä tarjoiluita ja sitä, olenko valmis tekemään mitään itse - etenkin kun ne ikkunatkin odottavat putsausta kärpäsenjätöksistä. Jouluvaloja tekisi mieleni vähän viritellä jo ulos. Ainakin lyhdyt pitää huomenna ripustaa terassille. Mies palaa töihin maanantaina ja minä jään kotiin. Jotenkin sekin on ajatus, jota en aivan ole sisäistänyt. Jollain tasolla ajattelen, että työ kutsuu kohta muakin ja elämä palaa niille uomilleen, joille se oli vuodessa asettunut. Tuntuu oudolta - ja ihan mukavalta - että niin ei ole.
Sisu kuitenkin jatkaa hoidossa kolmipäiväisenä. Yllättävää kyllä en millään raaskisi häntä sinne viedä, vaikka tyyppi lähtee mielellään leikkimään ja pelmuamaan muiden kanssa. Saa siellä virikkeitä päiväsaikaan vähän toisella tavalla kuin kotona, kun äiti imettää vauvaa vielä kovin usein. Torstaina suuntaan lasten kanssa mummulaan, kun arki ei ihan moitteettomasti vielä ole löytänyt rytmiään tai solju sujuvasti. Sisu kaipaa selvästi enemmän huomiota erityisesti ruoka- ja uniaikoina ja on alkanut esittää vilkkaan mielikuvituksensa kudelmia oikein urakalla. Tänään meillä mönki lattialla ja matoilla ensin skorpioneja (viime viikolla katseltiin Avaraa Luontoa, jossa mangustit söivät moisen otuksen) ja sitten ötököitä. Joku ilta tyyppi juoksenteli eestaas aulaa ja huusi "Suomenmaan tietäjä, se on se Vipusen Antejo" (mies on tosiaan lukenut hänelle Koirien Kalevalaa). Mitä Sisu kuulee tai näkee, tuntuu siirtyvän jollain viiveellä hänen toimintaansa. Miehelle Sisu hermostui, kun tämä ei ymmärtänyt, mikä oli hukassa, kun Sisu kyseli "Eetu Tääsälän" perään. Mies ei hoksannut, että Sisu oli ristinyt norsunsa Eetu Kärsäläksi, eikä löytänyt sitä mistään. Herkkä poika, jolla leikkaa aika vikkelään tuo meidän Sisu.
Iltaisin on meillä saatu nauttia maailmojajärisyttävistä raivareista. "En haluu", "haluun", "ei itinä (ikinä)" -tyyppiset kiljuntasessiot eivät ole mitenkään harvinaisia enää, joskaan eivät myöskään kestä kovin pitkään. Yleensä ne päättyvät joko jäähypenkin kautta tai jo ennen sitä niiskutukseen "haluun äitin sylyyn". Sylissä ja silittelyllä sekä lempeällä jutustelulla päästään kriisistä yli. Tänään pitkästä aikaa iltapuuhat saatiin suoritettua mukisematta ja uni tuli jo ennen puoli yhdeksää. Nykyään Sisu kuitenkaan ei kelpuuta isäänsä nukuttamaan (lukemaan satua ja istumaan viereen), vaan haluaa, että äiti tulee. Toisinaan siis imetän samalla ja istun Sisun seurana. Jonkun ajan kuluttua ajateltiin kyllä hivuttautua aina pidemmälle sängystä ja lopulta jättää Sisu itsekseen nukahtamaan. Nyt kun olen asiaa esittänyt tai yrittänyt, saan vastaukseksi lohduttoman lauseen "En halua jäädä ytsin, en pääjää ytsin. Haluun olla äitin lähellä." Mun sydän ei kestä ajatusta, että Sisu kokisi itsensä hylätyksi, joten istun kiltisti unimattia odottamassa. Ehkä annan lapsen manipuloida itseäni, who cares. Nyt saan ainakin paremman omatunnon ja voin lohduttautua sillä, että yritän parhaani mukaan vastata lapsen läheisyyden tarpeeseen.
Vauvikkeli (kuten Sisu Rusinaa kutsuu) on Sisulle tosi tärkeä. Vauvaa silitetään, suukotetaan, halitaan, pidetään sylissä. Lisäksi lauletaan, leikitetään, katsellaan ja kutsutaan "kuutaseksi" (kultaseksi). Vauva vain kärsii melkoisista masuvaivoista, jotka tekevät toisista päivistä silkkaa huutoa. Vauvahieronnassa käytiin torstaina ja maanantaina mennään toista kertaa. Toivottavasti siitä saataisiin apu tilanteeseen. Yöt kuitenkin sujuvat pääosin kovin hyvin. Viime yönäkin pisin pätkä unta oli puoli kolmesta seitsemään. Mielestäni vallan mainiosti noin pienelle ihmiselle. Sisu söi yöt läpeensä ja rintatulehdusten vuoksi herätyskello soi ensimmäiset viikot joka toinen tunti. Rusina on ilmeisesti veljeään innokkaampi ruokailija tai sitten keho muistaa tehtävänsä ja toimii nyt paremmin, sillä ainakaan vielä (kopkop) ei ongelmia ole ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti