Taas on palattu puolittaiseen arkeen. Toinen puoli ajasta menee lomaillessa: päätin, että stressi saa riittää ja otan oman aikani ihan itseni, tai ehkä totuuden nimissä voisi sanoa koko perheen henkisen hyvinvoinnin, vuoksi. (Olin jo viime viikon varsinainen mörökölli, hermo kireällä ja pinna tiukalla. Päässä napsahti pienimmästäkin 'vastoinkäymisestä', vastaansanomisesta ja asioiden sujumattomuudesta siten kuin olisin halunnut niiden sujuvan, vaikka tämä halu olisi ollutkin täysin määrittymätön. Päätin siis asian jo tapahduttua, menikö se mielestäni 'oikein' vai 'väärin' ja murjotin, äksyilin ja kiukkusin sitten sen perusteella.) Tällä viikolla pidän siis loppuviikon vapaata ja aion kesälläkin olla perheen kanssa ja nauttia kesästä, olipa sitten lämmintä, kosteaa, hyttysiä, paarmoja tai mitä tahansa (ja tulivatpa ne esitarkastuslausunnot tai eivät).
Juhannuksena Sisun kummit olivat kyläilemässä. Kummisetä (iskän veli) oli viikarin mielestä huipputyyppi, lähestulkoon idoli. Kummisedän kanssa piti leikkiä, syödä makkaraa, mennä syliin ja tehdä hommia. Kummisedän piti katsoa, kun Sisu syö, leikkii, kiipeää, pomppii tai ihan mitä vain. Ehkä asiaan vaikutti se, että kummit toivat synttärilahjaksi hiekkalaatikkokaivurin, jonka nähdessään Sisu oli hihkaissut "jee, iso kaivuji". Sen jälkeen se olikin menoa.
Viime päivinä on myös odoteltu vauvaa ilmeisen fanaattisesti. "Vauva syntyy kohta." "Vauva syntyy tähän mun käteen." "Vauva on ihan piini." (Pieni sanottuna kulmat kurtussa ja huulet tötteröllä paria oktaavia korkeammalta kuin muu puhe.) "Vauva tulee mun kainaloon nukkumaan." "Vauva syö tissimaitoa, ei syö makkajaa. Lihapullaa syö." "Vauva ei ota mun kekkiä (keksiä)." "Mun masussa on vauva. Äitin masussa kymmene. Iställä ei oo vauvaa." "Vauva nukkuu ja syö. Vauva ei itke." Mitä muuta tähän oikein voisi lisätä kuin: vauva on pop.
Samalla Sisu on ollut tiiviisti äidin kainaloinen viimeiset muutaman viikon. Äitin kainaloon on päästävä öin päivin. Ehkä se on jotain ennakointia vauvan tuloon, kun moisesta asiasta on alettu kotona puhua, mutta Sisulle ei liene aivan selvää, mistä lopulta on kyse. Hellyyttä ja läheisyyttä kuitenkin on tankattu urakalla, nyt kun sylintäyttäjiä vielä hetken on vain se yksi.
Eilen saavutettiin taas yksi merkkipaalu Sisun elämässä, kun päiväunet jäivät ensimmäistä kertaa kokonaan väliin. Unta etsittiin kahdestatoista puoli kahteen, mutta sitten iski nälkä ja tarvittiin ruokaa. Uni kaikkosi syödessä, mutta kuuden aikaan tyyppi oli ihan valmis petiin. Kylvyllä saatiin hämättyä väsymys väistymään ja iltapuurot vielä uppoamaan sen jälkeen. Kahdeksalta pieni sammui omaan sänkyynsä. Oli miehen mukaan vain selannut kirjaansa, köllähtänyt sitten kyljelleen ja nukahtanut niille sijoilleen.
Muilta osin voisi todeta sen verran, että meillä on pihalla menossa viimeinen varsinainen voimainponnistus: pation teko ja takapihan viimeistely. Pergola-kesäkeittiö etenee hitaasti mutta varmasti, pation ääriviivat ja materiaalit ovat vihdoin hahmottuneet, metsänreunus muotoutuu, polut ja kulkuväylät etsivät vielä hivenen paikkaansa, mutta silmissä siintää jo valmis lopputulos. Tuntuu aika hienolta, että tämän kesän jälkeen piha voisi olla kertaalleen tehty ja ensi kesä vauva-aikoineen olisi vain hienosäätöä ja loppusilausten tekoa. Toivottavasti ehditään kaikki, vaikka tälläkin viikolla luvassa on työn lisäksi aimo annos huveja: keskiviikkona junaillaan Sisun kanssa kaupunkiin, torstaina luvassa on miehen työpaikan kesäjuhlat, perjantaina mummolamatkalla poiketaan Vanhan kirjallisuuden päivillä ja lauantaina mummu ja pappa halusivat viedä Sisun Farmari-messuille. Ensi viikolla Sisu menee vielä muutamaksi päiväksi hoitoon, jonka jälkeen koittaa elokuun puoliväliin kestävä kesälomatauko. Lepo ja lokoilu sattunevat kaikille meille hyvään saumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti