Palattiin tänään Tukholmasta. Olimme miehen kanssa kahden - tai no, kahden tuttavapariskunnan kanssa kuuden. Sisu jäi mummulaan, ja tiedossa oli pikkumiehen elämän kaksi ensimmäistä yötä ilman äitiä. (Ja päinvastoin, mikä taisikin olla se suurempi koetinkivi.) Sisun piti alun perin tulla mukaan, mutta koska maaliskuinen Kanadan-matka alkaa lähestyä uhkaavasti - tarkoittaen seitsemää yötä poissa kotoa - oli pakko tehdä pehmeä lasku karvaaseen todellisuuteen. Jos totta puhutaan, en uskalla ajatella asiaa varmaan edes vielä lähtiessä, mutta toisaalta olen päättänyt ottaa sen mahdollisuutena työrintamalla, enkä menetyksenä kotirintamalla. Ja sitä paitsi, olen yrittänyt tehdä kaikkeni, että ikävän minimoiminen paikanpäällä onnistuisi. Ulkoiset puitteet ovat siis kohdallaan: majoituspaikassa on huoneissa poreammeet, toimivat takat ja että lämpimän kylvyn jälkeen voikin kömpiä sänkyyn vaivattomasti (väsyneenä päivän työmenoista, tietenkin). Aamupalakin tehdään omien toiveiden mukaan. Loistavaa.
Mutta niin, se Tukholma. Meillä oli reissussa kovin mukavaa: syötiin paljon ja hyvin, ostin kengät, laukun ja kaikkea pientä kivaa, ja pitkästä aikaa istuttiin ystävien kanssa lasillisilla illalla. Ihastuttiin miehen kanssa Södermalmiin ja haaveiltiin kaupunkiasunnosta siellä, sitten joskus eläkkeellä. Otettiin rennosti, oltiin kahdestaankin, nautittiin elämästä ja ikävöitiin pikkumiestä. (Joka ei kaiketi kovin paljon surrut vanhempien poissaoloa, mitä pari kertaa oli pyörähtänyt mummulan eteisessä, nostanut kädet ilmaan kämmenet ylöspäin ja todennut "ei oo".) Mummu ja pappa olivat ihan huumassa. Pappa jo suunnitteli (ehkä kiusallaan?) virittävänsä Sisun pulkan päältäajettavan ruohonleikkurin perään ja huristelevansa pitkin pikkutietä. Minä uhkasin viedä Sisun mukanani samoin tein, jos sellaista tapahtuu tai edes oikeasti suunnitellaan. Aktiviteetit kuitenkin pysyivät sallituissa rajoissa ja huomiota oli Sisu saanut niin kuin nyt vain ainoa lapsenlapsi voi - täyttä, jakamatonta ja ihastunutta läsnäoloa. Ilmankos pikkumies onkin ihan mummu- ja pappafani. Olisivat pitäneet pidempäänkin, mutta eihän se tietenkään tullut kuuloonkaan, kun vanhemmatkin halusivat jaolle.
Tänään, kun palattiin, Sisu riensi vastaan eteiseen, tonki tuliaiskassit ja kipusi vuoroin mun ja miehen syliin, höpötti ja halaili. Pitkin iltaa kotona kikateltiin hirveästi, pussailtiin ja oltiin lähekkäin. Nyt tyyppi meni jo nukkumaan ja taitaa äitikin hipsiä kohta perässä. Huomenna pitäisi mennä pitämään luentoa työkaverin kanssa, pää on jokseenkin tyhjä ja ajatukset tarvitsisi ehtiä koota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti