Mutta ei etelänmatkalle, niin kuin kai useimmiten tapana on. Ainoa matka, joka meillä on näköpiirissä on marraskuinen viikonloppu Tukholmassa kahden kaveripariskunnan kanssa. Koska kuitenkin säätiedotukset pullistelevat varoituksia huomisesta tai viimeistään torstaisesta räntäsateesta ja viikon päivälämpötilat näyttävät jäävän alle viiden plusasteen, iski tietoisuuteen se realiteetti, että kylmää piisaakin varmaan melkein juhannukseen asti. Mikä eteen? Ensin tärkein: kävin ostamassa työpäivän päätteeksi Sisulle Kivat-villahaalarin ja kypärälakin sekä Eccon pitkävartiset talvikengät (kokona tällä kertaa 24 ja ne ovat juuri hyvät, kasvuvaraakin löytyy, muttei ihan liikaa, kuten niissä toisissa, jotka jäänevät odottamaan kevättalvea ja alkukevättä). Sisun mentyä nukkumaan, mikä siis tapahtui tänään harvinaisen varhain, siirryin seuraavaan vaiheeseen. Ryhdyin etsimään lämpimiä muistoja, joita meidän perheessä on kesän ja alkusyksyn mittaan säilötty ja hillottu aivojen lokeroihin ja joista niitä voi aina kaivella viiman vinkuessa nurkissa ja takan räiskyessä kotoisasti.
Tässä muutama miehen napsima otos myös muille katseltavaksi, joskaan ne eivät ole yhtä ihania, kuin ne, joissa pikkupiiperömme poseeraa koko olemuksellaan. Ne kun jäävät vain meidän perheen ja ystävien silmien iloksi.
Tämä on otettu meidän kesälomareissulta Hankoon. Joskus aiemmin kirjoittelin, miten Sisun mielestä kiinnostavimmat asiat Bengtskärissä olivat kallioon poratut reiät, jotka olivat täynnä vettä. Niissä uitettiin sormea kuin parhaassakin huuhtelumaljassa. Sää oli kaunis, seura hyvää ja mieli iloinen.
Sisu on nimensä mukainen heppuli; hän on viime kuukausien kuluessa innostunut kuperkeikoista ja yrittää ottaa niitä haltuunsa valtavalla päättäväisyydellä. Ähräys kuitenkin yleensä päättyy, mihinkäs muuten kuin sisuuntumiseen ja siihen, että äidin täytyy tempussa avustaa. Siitä irtoaa aina hymy.
Kenkäfetissi ei ole laimentunut iän karttuessa, ehkä pikemminkin päinvastoin. Tässä eivät - vaikka ehkä joku jo toisin ehti luulla - ole sovituksessa äidin pari viikkoa sitten ostamat sukseksi käyvät syyskengät, vaan pappan jalkineet. Koko taitaa olla 43. Kasvuvaraa ainakin on, mutta kyllä näilläkin pitkät pätkät tuli hiissutettua ees ja taas.
Ja tässä ollaan noin kuukausi sitten isomummulassa kylässä. Naapurin kissa oli pahaa-aavistamatta eksynyt pihalle, ja sekös Sisua riemastutti ja kiinnosti. Ei ihan kuin koira, mutta karvainen yhtä kaikki. Hän yritti kissamaisella viekkaudella hiipiä kissaa kohti kerta toisensa perään, mutta aina tuo ovela eläinmaailman edustaja oli pari tassunmittaa edellä pojan aavistuksia. Yrityksen puutteesta epäonnistuminen ei kyllä jäänyt kiinni!
Kuvia selaillessani huomasin jälleen, miten tyyppi kasvaa vilkkaasti. Vaikkei yksivuotispäivistä niin kauaa olekaan, on Sisu muuttunut kovasti noista kuvista. Epäilys, jonka voisi antaa kalvaa mieltään on, mahtaako äiti vanheta yhtä nopeasti? Pari ryppyä tuli varmaan jo tuosta ajatuksesta. Nyt lohtusyömään, niin saadaan vaakakin ajantasalle ja vähän eristävää rasvakerrosta talven pakkasilta suojaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti