Elämä blogin ulkopuolella

Kyllä se vain näyttää olevan niin, että kun päivät istuu työkseen tietokoneella ja kirjoittaa, ei enää iltaisin juuri huvita. Pitäähän ehtiä nauttia isoin siemauksin ja kulauksin myös kesästä, perheestä ja tästä meidän hymyilevästä elämästä. 

Synttärit on nyt siis juhlittu - sekä äidin että pojan. Pienempi sai isommat pirskeet, joista kyllä nautti äitikin. Lauantaina 10. päivä tulivat ensin ystävät perheineen ja illalla lähes koko kadun asukkaat lapsineen. Olimme koristelleet pihan ilmapalloilla (kestävät muuten huomattavan huonosti suoraa auringonpaistetta, joten päivän lopuksi helteelle altistuneissa naruissa roikkui vain poksuneita riekaleita...), asentaneet uima-altaan ja tehneet ruokaa. Muuten mentiin matalalla profiililla pääajatuksen ollessa siinä, että jos lapsilla on kivaa, on aikuisillakin kivaa ja aikaa jutella keskenään. Ilmeisen hauskaa olikin. Sisua vähän sisuunnutti, kun Alva halaili onnitteluja. Tyyppi kipitti karkuun. Mutta kun neiti keksi, että tie miehen sydämeen vie vatsan kautta, alkoi pienillä synkata. Alva maistoi popcornia, muttei pitänyt siitä, joten kaivoi kikkareen suustaan ja tuuppasi Sisun suuhun. Hyvin maistui. Kuten myös toinen ja kolmas, jotka menivätkin sitten suoraan kiposta Sisun ammollaan odottavaan kitaan. Äärimmäisen mukavaa oli myös ulkona, kun kolme muksua lutrasi täydestä sydämestään altaassa, räiskyttäen ja roiskien. Parhaat kehut sain Sisun kummien tytöltä, joka totesi, että "huippupaikka". Vähän lämmitti mieltä!

Syntymäpäivälahjoja kertyi valtavasti, vaikka korttiin printtasimme tekstin "pakettikaan ei pakollinen": Småfolkin ja Aarrekidin t-paidat, Tohvelisankarin lentokonetossut, Muumi-lusikat, tennarit, Name It -shortsiasu, Pikku Karhun iltasatukirja, Mato Matalan sanakirja, Duplo-mönkijä, Herra Hakkaraisen ensipalapeli. Plus sitten isoisovanhempien rahalahjat, äidin ja iskän Jukka-palikkalaatikko ja mummun ja papan polkuauto. Parit paketit kuulemma vielä odottavat niiltä, jotka kemuihin eivät päässeet. Ensi vuonna taidetaan mennä askeettisemmalla periaatteella tai sitten kutsua vähemmän vieraita, ettei Sisu luule, että noin monen lahjan saaminen on normaalia tai jotenkin itsestäänselvyys.

Illalla Sisua alkoi vähän väsyttää, ennen kuin naapuruston väki hiipi koteihinsa, mutta olihan sitä ennen juhlittukin jo seitsemän tuntia. Tosin Sisulla oli tässä välissä päiväunet. Päivään mahtui hirmuisesti iloa, naurua, hellettä, touhua, leikkiä ja muuta mukavaa. Ihanaista oli myös se, että aikuisilla oli tosiaan aikaa jutella myös keskenään, eikä hössöttää koko aikaa taaperoiden perässä. (Valtava kiitos menee myös Sisun toisille kummeille, jotka pyörittivät tarjoilupuolta ja huolehtivat astioiden tiskautumisesta ja muusta. Ilman heitä minulla olisi ollut huomattavasti vähemmän aikaa keskittyä seurusteluun, joten kiitoskiitoskiitos!)

Mitäs muuta meidän yksivuotiaan ihmeelliseen maailmaan nyt kuuluu? Arki sujuu jotensakin näin:

n. klo 6   vanhempien viereen siirtyminen 

6.30-8     herätys

klo 8.30 aamupuuro, leipä ja nykyään äärimmäisen tärkeä pikkukakkospastilli (sormi sojottaa jo kaappia kohti, ennen kuin viimeinen puurolusikka on kunnolla suuhun ehtinyt...)

9-10.30    leikkiä/ulkoilua

10.30-12  päiväunet

n. klo 12  päiväruoka

               ulkoilua, leikkiä sekä vanhempien kanssa että itsekseen

klo 14     välipala

14.30/15-16 päiväunet

klo 17      päiväruoka II

                ulkoilua

n. klo 19  iltapesut/kylpy/suihku

19.30-20 iltapuuro

20-21      nukkumaan

Ulkoilu sisältää keinumista, hiekkalaatikkoleikkejä, kaikenlaista viipellystä polkuauton kanssa tai ilman, trampoliinilla juoksentelua (sekös se vasta hauskaa onkin - juosta kuin viiden promillen humalainen, jalat miestä vieden ja tupsahtaa nurin ilonkiljahdusten ja naurun kikatuksen saattelemana) tai nykyään harvemmin vaunulenkkejä. 

Muuten Sisun aika kuluu erityisen mainiosti kirjoja selaillessa - aamulla hän tuo aina itsekseen suhatessaan ja meidän vanhempien vielä köllötellessä sängyssä kirjan meille, jotta joku lukisi hänelle. Päivän mittaan lukukertoja kertyy useimmiten melko monta ja hän keskittyneesti lukee itsekseenkin - suosikkiopukset ovat Richard Scarryn Oma koti, paras koti sekä Sademetsän kätköissä -salasivukirja. Duplot ovat hittituote: äiti ja iskä rakentavat ja Sisu purkaa. Nyttemmin hän kyllä jo yrittelee paloja yhteenkin, mutteivät ne vielä kohdilleen osu. Sen sijaan pinottavat purnukat hän saa jo hienosti sisäkkäin ja terhakkaasti niitä kokoaa. Muutenkin näyttää levittelyvimman ohelle syntyneen keräilyvimma. Joskus kaikki lelut on Sisun mielestä vain kasattava lelukirstuun, Duplo-palikat laatikkoonsa tai kengät roskikseen (näin kävi meidän Helsingin-reissulla, kun mies jonkun aikaa haki Sisun sandaalia - koriinhan se oli pitänyt tökätä). Vaatteita yritetään kovasti pukea, mutta kaikki tahtoisi mennä päähän. Leikeistä sosiaalisin on se, että Sisu kipittää Tilda-koiran perässä kärpäslätkällä huiskien ja koira hyppelehtii pukkihyppyjä röhkien kuin pieni porsas. Sisukin nauraa ääneen ja kiljahtelee. Myös palloa heitetään ahkerasti koirien haettavaksi, mutta nykyään jo seuraa itku siitä, kun koiranryökäle haluaa itse leikkiä pallollaan.

Ruokapuolelta ei muuta merkittävää, kuin se, että 9.7. oli historiallinen ilta: ensimmäistä kertaa eläessään Sisu meni nukkumaan ilman iltatisua, eikä sitä sen jälkeenkään ole kaipailtu. Aamuisin meillä yleensä vielä on muodollinen imetystovi, mikä ehkä taitaa toimittaa pikemminkin läheisyystankkauksen virkaa sekä äidille että pojalle. Jääköön se kohta pois. Muuten ollaan siirrytty tavalliseen maitoon ja alettu antaa Sisulle samaa ruokaa kuin mitä itsekin syömme ainakin päivän toisella aterialla. 

Puhetta meillä ei vielä juurikaan kuulla. Tai kaikenlaista höpötystä kyllä Sisun suusta tulee, muttei kovinkaan montaa tavua, jotka sanaksi voisi tunnistaa. Äitti/ä, isshi ja kenn-gä, mutteivät ne esiinny koskaan pyydettäessä, vaan aina vaivihkaa. Äidin ja isin voi vielä yhdistää tilanteisiin, mutta kenkä sooloilee vähän siellä sun täällä. Kyllä Sisu silti kengän tunnistaa ja osaa pyydettäessä näyttää oikean paikan, johon se puetaan. Varpaat, käsi, napa (äidin ja iskän), masu, silmä (niin ikään äidin tai iskän) löytyvät yhtälailla. Hän myös paikantaa pippelinsä ja tissin, joka tosin on aina äidin. Olen tuumannut, ettei näin pienen pojan vielä enempää ihmisen fysiikasta tarvitsekaan tietää. Hän osoittaa koirat, osaa suunnata vaipanvaihdolle, kylpyyn sekä suihkuun ja ulos, tietää keinun, auton, kukan, mansikan, lampun, rusinat, puuron, leivän, nälän, syömisen, maidon, tutin sekä sen (ksylitoli)pastillin. Hän näyttää ymmärtävän melkein kaikesta, jota hänelle höpisemme ainakin sen verran, että pysyy kärryillä ja osaa osoitella. Mummu ja pappa bongataan myös. Kun kyselen eläinkirjasta sivulla esiintyviä elukoita, hän keskittyessään osaa osoittaa tavallisimmat, kuten kissan, pupun, linnun, hevosen, lampaan jne. Useinkaan hän ei kuitenkaan malta äidin tahtiin lukea, vaan plärää kirjaa oman mielensä mukaan ja haluaa kuulla äidin ja isän imitoimina, miltä esimerkiksi chinchilla kuulostaa tai tukaani (miehen versio tästä on kolme oktaavia normiääntä korkeammalta lausahdus "mä olen tukaani, katsokaa mun tukkaani" - junttia? Ehkä, mutta hurmaavaa ainakin minusta.) 

Eilen tuli myös neuvolassa pyörähdettyä: piikki reiteen ja Sisun taitojen ihailua. Kuulemma touhukas ja reipas lapsi, joka on neuvolatädin mukaan rauhallinen. Äiti kyllä tätä vähän toppuutteli, sillä Sisu osoittaa kyllä nopeasti sen, jos joku asia ei hänen mielensä mukaan mene, ole tai onnistu. Sitten kitinä, vinkuminen ja raivostus kestävät niin pitkään, että joko asia unohtuu, keksitään tilalle jotain muuta tai se korjaantuu/korjataan. Pituutta 78 senttiä ja painoa 10,3 kiloa - pituus hiukka plussalla, paino miinuksella, kuten aina ennenkin.

Nyt, kun tuli jupistua näin pitkästi, voinkin taas hiljentyä kesänviettoon lomasuunnitelmia laatimaan ja pergolan rakennusta katselemaan.