Kyllähän on taas ollut hiljaista blogirintamalla. Jotenkin vain päivät humahtavat ohitse, eikä muutenkaan ole huvittanut/huvita kuluttaa kesäpäiviä/-iltoja tietokoneen äärellä. Mutta raapustetaan nyt muutama sananen kuitenkin.
Sisu kävelee jo suvereenisti. Joskus vauhti on niin hurjaa, että askellus on jo melkein juoksua ja pari kertaa vahingossa vauhdin yllyttyä vallan mahdottomaksi on tarvinnut hypähtää tasajalkapomppu eteenpäin, ettei kaadu selälleen. Ulkona ollaan oltu mahdottomasti nyt kun Sisukin jo pysyy pystyssä ja pääsee kävelemään suuremmitta vaikeuksitta möykkyiselläkin alustalla. Pergola on kohoamassa hyvää vauhtia ja onpa pation kiveyskin edistynyt hitusen. Päivittäin käydään Sisun kanssa tarkastamassa tilukset: kirsikkapuun sadon kypsyminen, pionin nuppujen pullistuminen, tuoksutellaan juhannusruusua, katsellaan mansikoiden kasvua ja muodostumassa olevia omenanraakileita. Sisu osoittaa myös innokkaan puutarhurin merkkejä. Äidin mielestä harmillista on vain se, että kitkemisinto useimmiten osuu kukkamaan perennoihin eikä rikkaruohoihin tai kaikkialle leviävään rönsyleinikkiin. No, lasta ei saa lannistaa, hoen minä.
Kuullunymmärrys on niinikään ottanut harppauksia. Nyt Sisulle voi jo höpistä kaikenlaista ja tyyppi osoittaa aivan selkeitä ymmärtämisen merkkejä. Joku päivä puhelin, että voisi sitä tässä vaikka lukea kirjaa, jos sellaisen äidille tuot. Siinähän hän riensi Lorutoukkansa luo, tarttui siihen ja alkoi selailla. Isomummukin totesi, että on hoksottimet ainakin paikallaan. Hyvä niin. (Samalla älyän, että omaa kieltä pitäisi oikeasti alkaa siistiä: niitä ärräpäitä lipsahtaa sekä mieheltä että itseltäni luvattoman usein. Huoh.)
Muuten meidän arkeen kuuluu miehen alkanut kesäloma ja mun paluu väitöskirjan pariin. Huomenna startataan kohti Helsinkiä parin päivän lomalle. Ensi viikolla onkin sitten Sisun yksivuotispäivä, johon kutsut lähtivät, ja tarjoilujakin on hieman pohdiskeltu. Melko matalalla profiililla mennään, ainoa must on mansikkakakku. Varsinaiset kemut ovat lauantaina, jolloin nekin onnettomat, jotka eivät saa nauttia kesälomasta pääsevät juhlimaan pikkujäpikkää kanssamme. Jossain vaiheessa minäkin kuitenkin pidän viikon loman, ja silloin olemme päättäneet - tattadaa - ryhtyä karavaanareiksi. Taas yksi asia, josta joskus taannoin olin sitä mieltä, ettei sovi mulle. Päästään kuitenkin mummun ja papan kanssa helposti reissuun, saadaan koiratkin mukaan ja Sisun huolto matkan aikana on helpompaa. Lisäksi on mahdollista nähdä useampi paikka samalla kertaa, joten nyt vain karttakirja käteen, surffaamaan netissä ja laatimaan matkareittiä. Jei! Ehkä päästään nyt miehen kanssa kahdenkin tutkimaan paikkoja, ehkä melomaan tai voisi sitä kai pyörätkin ottaa mukaan. Hmm...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti