Tänään näyttäisi olevan WTC-iskujen 11. vuosipäivä. Sisäänpäin kääntyneessä maailmassani tuota maailmanpoliittista merkkipäivää ja sen kauaskantoisia seurauksia läheisempi on Jasun tänään saavuttama 11 kuukauden merkkipaalu.
Pari viikkoa meillä on nyt harjoiteltu seisomista ja nyttemmin se onnistuu jo hienosti, kun pitää legopalikasta tai leikkiautosta "tukea". Pitkät pätkät seisoskellaan ja vähän horjutaan, mutta tasapaino pitää. Kunnes se pirun palikka tai auto tipahtaa käsistä, niin samalla pettää rohkeus ja polvet notkahtavat. Yksitoistakuisen kanssa näemmä voi myös keskustella, tai ainakin kommunikoida. "Äittää, tää, ättä" tarkoittaa tietysti äitiä. "Nnannanna"-komennolla voi vaatia kaikenlaista ja tehostaa ukaasia tomeralla sormenosoituksella. Jos ei tahdo kuulua, voikin karjua naama punaisena. "To" tai "dah" on yleinen kehotus katsoa tai huomioida jotain upeaa, mitä hänellä on juuri sillä hetkellä työn alla tai mielenkiinnon kohteena. Kysymykseen "missä Jasu on" hän huutelee reippaasti "täälä".
Sitten se vaikeampi kysymys: paljonko noista on tiedostettuja sanontoja tai sellaisten yritelmiä ja paljonko meidän vanhempien mielikuvitusta. Ehkä sillä ei lopultakaan ole merkitystä, kunhan kaikki tulevat jollain tavalla kuulluksi ja ymmärretyiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti