Kevät on itselleni aina kovin inspiroivaa aikaa. Silloin kun sormia syyhyttäisi jo päästä pihaan kuopsuttamaan ja tutkimaan, ovatko kaikki puutarhan kukat ja kasvit selvinneet talvesta, puran ensimmäiset turhaumat kevätsiivoukseen. Nyt kotona tuoksuu kloriitti ja tolu, sängyssä odottavat rapsakoiksi mankeloidut lakanat, tekstiilit on vaihdettu keväisempiin ja mieli hamuaa kohti uusia haasteita. Ehkä uuden alun into on tänä vuonna aiempaa suurempi siitäkin syystä, että vuosien projekti on loppusilausta vaille valmis. Tänään nimittäin kävin sähköpostikeskustelua vastaväittäjäkseni kaavaillun henkilön kanssa yrittäen löytää sopivaa päivämäärää. Pari vahvaa potentiaalia omaavaa vaihtoehtoa nousikin esiin.
Ulotin uudistukset lopulta tänne asti. Blogi sai alkunsa Sisulle perustettuna päiväkirjana ja koska perheessämme on nyt kaksi lasta, päivittelin nimen ja kuvauksen vähän paremmin vastaamaan perheemme tilannetta. Olen salaa mieltynyt pilvikuvioihin lastenvaatteissa ja siksipä kumpainenkin vekara on joutunut niitä eläissään päällään pitämään. Aina tällöin olen heitä nimittänyt - miehen pyöritellessä silmiään - pilviveikoiksi. Enkä nyt niinkään viittaa pilveä poltteleviin veikkoihin, vaan veikkoihin, joiden pää on pilvissä ja mielikuvitus vilkas. Aivan kuten äidilläänkin. Sitä paitsi Sisun ja mun yksi ajanviete on pötköttää kylki kyljessä sängyssä ja katsella pilviä, jotka lipuvat makuuhuoneen ikkunan ohi ja kuvitella, mitä ne muistuttavat ja jos eläimiä, millaista ääntä ne pitävät. Melko mielenkiintoisia otuksia ollaan tavattu.
Jatketaan uudella ilmeellä ja vanhalla osoitteella, mutta vasta toisella kertaa, sillä nyt aion lunastaa miehen lupaaman jalkahieronnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti