Sisu täytti jo muutama viikko sitten vuosia. Pikkutyyppi on sulostuttanut arkeamme ja ravistellut maailmaamme jo niin pitkään. Välillä tuntuu, että syntymästäkään ei ole kulunut kovin pitkään ja toisaalta taas en muista kunnolla aikaa, jolloin mies ja minä olimme kahden. Ehkä osansa on silläkin, etten haikaile noiden aikojen perään, sillä nykyinen elämämme on aika ihanaa. Olen kuluneen kesän aikana - tai siis väitöksen jälkeen - keskittynyt täysillä oleiluun ja perheen kesken puuhailuun, sillä olo on ollut aika vetämätön. Työasioiden ajatteleminen saa aikaan ahdistuksen ja töihin paluu tuntuu kamalan hankalalta. Sinällään tämä on yllättävää, sillä oikeasti tykkään kovasti työstäni, mutta olen yrittänyt tehdä soul searching -matkoja ja kartoittaa prioriteetteja, toiveita ja mahdollisuuksia työelämässä. Koska tämä ei kuitenkaan ole äidin terapiablogi (ainakaan toistaiseksi), niin palataanpas lapsiin.
Sisun synttäreitä vietettiin neljänä eri päivänä, sillä uljas ajatukseni siitä, että juhlat vietettäisiin ulkona, valui kirjaimellisesti viemäriin sillä hetkellä, kun sääennuste povasi sadetta koko viikonlopulle. Pieni viestikierros kutsutuille ja ihmismäärä jakautui aika kivasti eri päiville. Kolmivuotisneuvolassa tyyppi selvitti suvereenisti neuvolatädin testit ja kyselyt, joskin alku näytti uhkaavalta, kun Sisu vastasi tädin udellessa kuulumisia, ettei "mitään kuulu". Puolivälissä käyntiä oltiin uuden kriisin lähteillä, kun vaa'alle noustessa olisi pitänyt riisuutua kalsareilleen. Lopulta neuvottelujen saldo oli se, että pitkät housut saivat jäädä kädessä pidettäviksi...
Käväisimme myös miehen sukulaisissa ja saimme taas todeta, että pitkät matkat autossa lasten kanssa ovat kuluttavia. Muuten reissussa oli oikein mukavaa, Sisu pääsi kummeillaan kylpemään paljuun (kylpytynnyriin) sekä vierailemaan isoisovanhempiensa luona. Lisäksi käytiin syvällistä keskustelua siitä, miten isin vanhempien luona ei voida vierailla, koska he ovat kuolleet. Lapselle oli vaikea ymmärtää, että vierailu ei onnistu nyt eikä edes huomenna. Sitten hänelle oli vaikea ymmärtää, että joku voi olla kuollut, vaikkei häntä ole ammuttu tai hänen päälleen ole ajettu autolla. Luulen, että sukulaisuussuhteissa isoisovanhemmat rinnastuvatkin hänelle vielä jonkin aikaa isovanhempiin.
Heti reissusta palattuamme Jasu sairastui vauvarokkoon, joka osoittautui oikein viheliäiseksi taudiksi. Kolmeen vuorokauteen kuume ei laskenut alle 38:aan edes lääkkeillä, joita piti annostella neljän tunnin välein. Muuten niin aurinkoinen lapsemme oli tulta ja tappuraa, kitinää ja tuskaisuutta huokuva poika, jolle ei maistunut ruoka, nukkumisesta ei tullut mitään ja ainoa paikka, jossa saattoi edes vähän saada lohtua ja nestettä oli äidin syli. Vielä näppylävaiheessa ja pari päivää sen jälkeenkin Jasu oli rauhaton ja totaalisen tyytymätön, joten viikko vierähti siinä rumbassa ja univelkaakin kertyi mukavasti, kun en uskaltanut nukkua kuumeen aikana, ettei se pääse nousemaan korkeaksi, ja ärtyisyys vei Jasultakin unen melko tyystin. Sisu-parka uhkasi vallan tylsistyä, kun ei päästy minnekään ja ulkonakin vain satoi. Onneksi yhtenä iltana naapurin pojat - toinen taudin sairastanut ja toinen liian vanha siihen - tulivat meille hoitoon siksi aikaa, kun vanhemmat riensivät asioille, ja siten pääsi meidän tyyppi iloitsemaan muiden seurasta. Nyt on näemmä päästy siihen vaiheeseen, että muiden kanssa keksitään omia leikkejä, touhutaan itsekseen pitkiä aikoja, väitellään, keskustellaan ja neuvotellaan. Kinastelua unohtamatta. Ihan selvästi kuitenkin sosiaaliset taidot ovat kehittyneet huimasti viimeisen vuoden sisällä.
Rokosta toivuttuaan Jasu on ottanut vahinkoa takaisin. Hän on nykyään jatkuvasti menossa, nousee seisomaan kaikkea vasten, ottaa muutaman askelen taaperokärryllään, vaihtelee nojakättään seisaaltaan ja osaa seistä polviseisonnassa varsin pitkiä aikoja pitämättä mistään kiinni. Hän on myös täysin holtiton tapaus. Sisun varovaisuudesta ja harkitsevuudesta ei ole tietoakaan. Siinä missä Sisu vauvana (muistaakseni, pitäisi ehkä tarkistaa vanhemmista kirjoituksista) katseli ja tutustui ensin tilanteeseen ja asioihin, Jasu menee ja ottaa selvää. Hän viihtyy loistavasti muita lapsia seuraillen ja pyrkii mukaan sotkemaan isompien leikit. Hän lähtee omille tutkimusmatkoilleen, kiipeilee ja rymyää. Suurta riemua aiheuttaa esim. syöttötuolissa ylävartalon eestaas riuhtominen, jonka seurauksena tuoli liikkuu tai sitteriin kipuaminen ja selkänojaa vasten seisomaan nouseminen ja siinä vauhdin ottaminen, niin että koko laitos melkein heilahtaa nurin. Toisin sanoen Jasua ei voi juurikaan jättää yksin, etenkään vieraassa paikassa.
Heinäkuun reissusaldoon kuuluu myös matka mökille, josta kotiuduimme eilen. Sisu oli soutelemassa, uimassa, keräämässä mustikoita, onkimassa, saunomassa ja kaikkea tätä lukemattomaan kertaan. Tyyppi rakasti mökkielämää. Jasukin vaikutti varsin tyytyväiseltä oloonsa, joten ajattelimme toteuttaa vastaavia oleilujaksoja vähän useammin tulevaisuudessa. Erityisen mukavaa taisi kuitenkin olla se, että kummipoikamme tuli perheineen yökyläilemään, jolloin lapsilla oli seuraa toisistaan. Pappa oli askarrellut mökille myös uuden laiturin, kun sitä toivoin tuossa keväämmällä, sillä entinen oli lapsien näkökulmasta kamalan vaarallinen kapistus, kapea ja pitkä, kaiteeton ja siksi vähällä käytöllä ollut. Uudistettu versio onkin jo paljon parempi ja rohkenen väittää, että laiturinnokasta tulee yksi käytetyimpiä paikkoja.
Ensi viikolla pitäisi - ellei mitään yllättävää tapahdu - lähteä neljän sukupolven road tripille länsinaapuriin. Pitää varmaan yrittää raapustaa muistiin välittömiä tunnelmia matkan varrelta, voi nimittäin olla melkoisen kiintoisa reissu, kun osallistujien ikähaarukka on 86 v - 10 kk ja mukana on kaikenlaisia jännittteitä, sukupolvien kuiluja ja siteitä. Kaikki yhdessä autossa. Aika ihanaa lähteä moiselle reissulle, ei niitä usein tarvitse/saa tehdä! Onneksi mieskin on innoissaan siitä, että saa viettää vaimon sukulaisten kanssa viisi päivää suljetussa pienessä tilassa. Kaiken se kestää.
(Jasu nukahti juuri ensimmäistä kertaa ilman rintaruokinnan aiheuttamaan horrostilaa omaan sänkyynsä, huuto kesti vaivaiset 35 minuuttia, kun Sisu aikanaan kiljui 2 tuntia. Yösyötöistä pitäisi pikkuhiljaa päästä eroon, mutta kylläpä tyyppi veti herneen nenään. Huusi ajoittain oikein ärhäkkää raivohuutoa, ja miehen tarjotessa tuttia nappasi sen nyrkkiinsä ja paiskasi menemään. Temperamenttia siis löytyy tästä toisestakin, vaikka jollain tavalla Jasu on veljeään tasaisempi. Sisu kimmastuu usein ja pienestä, Jasu syttyy harvemmin, mutta silloin raivostuu sitäkin tulisemmin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti